Urheilu on tunteita!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Pitkä viikko

Meijän lumiukossa on vivahteita Kekkosesta

Aloin pohtimaan kulunutta viikkoa ja tajusin että jouluaattohan oli tällä viikolla, huh, viikko on ollut pitkä.


Jouluaattona saimme nauttia perinteistä: äidin maittavista jouluruuista, lasten riemusta, pirtin lämmöstä, läheisistä ihmisistä sekä hautausmaan kauniista valomerestä ja rauhasta.


Tällä viikolla on suunnistettu kaksi kertaa, opeteltu pitkän tauon jälkeen voimanhankintaa punttisalilla sekä avattu hiihtokausi. Mutta keskiviikko on se mikä pysäytti. Aamulla Otto lähti Himokseen, minä Elnan ja Urhon kanssa Jyväskylään sunnistamaan ja Antti sarjaenduroihin Nokkamäkeen. Me muut tultiin ajallamme kotiin , niin kuin Antin Husqvarnakin. Mutta Antti matkasi ambulanssilla Jämsän sairaalan kautta Tampereelle Tayssiin. Enduroitten ensimmäisellä kisakierroksella tapahtui jotain ja Antti lensi/törmäsi päin puuta. Lantiossa on iso murtuma. 

Pääsin lauantaina vihdoin avaamaan JRV:n korttelicupkauteni.
Suunnistus meni hyvin, mutta sisälläni velloneet tunteet oli hyvin ristiriitaiset.
Pysäytti. Kuinka pienestä tämä elämä voi olla kiinni, ja koskaan et voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Kuinka kiitollinen saa olla siitä kun on terve ja pystyy ja voi tehdä kaikenlaista. Usein yksikseni ollessani kiitän perheestä ja terveydestä, mutta silti useasti arki vie mennessään ja asioita sekä omaa ja toisten olemista pitää itsestään selvänä. Olen kiitollinen, että mies on hengissä ja ettei isku tullut viereiseen kohtaan, jolloin halvaantuminen olisi ollut lähellä. Enkeleitä oli matkassa.
Toivotaan että saisimme perheemme isin lähipäivinä kotiin ja pääsisimme opettelemaan muuttunutta arkeamme.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Rentouttavaa Joulua!

Joulu on taas, joulu on taas, keppihepat sai tallin! Hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Rinttileirillä

Viikonloppuna olin pitkästä aikaa maajoukkueleirillä.
Tampereen sprinttipyhätössä kutkuteltiin sprinttiaivoja kolmen erilaisen treenin avulla. Lauantaina aamupäivällä koneita käynnisteltiin normisprintillä, joka päättyi microsprinttiin, jossa kartan mittakaava vaihtui lennosta 1:4000 -> 1:2000, ja kyllä aivot joutu pienen spurtin ottaan, että ne pääsi muuttuneeseen mittakaavaan sisälle. Iltapäivällä vedeltiin pimeässä yöparisprinttiviestiä, oli mielenkiintoista!
Knock-out karsinta
Leirin helmi oli säästetty sunnuntaille: knock-out sprinttiä. Alkuunsa otettiin löysät pois karsinnan merkeissä. Ja kun naiset oli saatu jaettua ryhmiinsä semifinaalia varten alettiin otattaan nainen naista vastaan, mukavaa säksätystä ja otatusta Massunmäen korkeuserojakin sisältäneessä korttelissa. Semifinaalissa selviydyin erässäni toisena maaliin ja pääsin päättämään sprinttailut A-finaaliin. A-finaalissa kolme nuorempaa neitiä näytti vauhdikkaampaa menoa, mutta ai että mä nautin isosti kun sai kisata!
Semifinaali
Knock-out sprintti varmasti jakaa mielipiteitä. Ollaan niin kaukana siitä perinteisestä suunnistuksesta, jossa yksin ryskätään pitkin mehtiä. Knock-outin finaaleissa samaan aikaan matkaan lähtee kuusi suunnistajaa ja suunnistustaitoja mitellään monimuotoisella kaupunkialueella ja tärkeässä roolissa on oikeat reitinvalinnat nopeasti tehtynä, nopea kroppa ja ei tuosta taktisesta pelisilmästäkään haittaa ole.
 

A-finaali











Oma sprinttityöskentely parani huomattavasti viikonlopun aikana ja erityisen mukavaa oli huomata ettei ne taidot ole mihinkään kadonnut vaikka edellisistä kovista sprinteistä on aikaa yli vuosi. Toki hiottavaa riittää. Isot fiilikset sain myös siitä kun pystyin juoksemaan ihan täysillä ja pääsin jopa pitkästä aikaa kokeilemaan maksimille menoa. Viikonlopun iloista joutuu nyt pari päivää "makseleen velkoja", pohkeet on KIPEET! : )

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Pää täynnä r...ä, ei enää

Eilen ja tänään piti olla testeissä Jyväskylässä KiHulla, mutta viime viikolla kiusannut flunssa kiusasi liian pitkään ja jouduttiin siirtämään testit tammikuun alkuun. Ohjelmassa olisi ollut mattotestiä, voimatestiä, askelanalyysiä, hermo-lihasjärjestelmän testiä, keuhkojen testausta, verikoetta ja kaiken kukkuraks inbody-mittaus. Siis Wau! Kaikkea niin huippua dataa omasta kropasta että Wau! Mahtava setti jäi nyt kokematta, mutta onneksi tuo herkkupalanen odottelee sitten tammikuussa. Noin laajoissa testeissä en ole ennen ollut ja edellisestä mattotestistäkin aikaa on kulunut yli 1,5 vuotta.


Flunssa otti kyllä päähän. Ei onneks kuumetta, mutta puolikuntonen olo ja pää täynnä tavaraa. Voi olla että tämä tauti oli kuitenkin hyvästä. Jouduin tosissani miettimään mitä voisin tehdä, että tämmöset tyhmät taudit jäis pois. Pitkään kun olen ollut niin etten ole ihan normaalisti pystynyt harjoittelemaan niin myös ravinto-asioissa olen ollut löysempi. Olen kyllä syönyt terveellisesti puolet päivästä, mutta toinen puolikas on usein ollut liikaa hömppää. Ei ole enää. Olen myös terveellisen ruuan sekä säännöllisen ruokarytmin lisäksi kiinnittänyt enemmän huomiota lisäravinteiden eli vitamiinien saantiin. Normisetti aamulla on D-vitamiini, C-vitamiini ja kulaus Strathia ja illalla sitten kalaöljyt ja magnesium. Ja myös sinkki ja nestemäinen rauta pääsee mua aika ajoin vahvistamaan. Tärkeää on myöskin nyt vahvistaa suoliston hyvinvointia maitohappobakteerien avulla. Jämsän Aito-kauppa on mun "kantapaikka" ja Karoliinalta olen saanut paljon hyviä neuvoja ja opastusta ravintoasioihin.


Mielenkiinnolla odotan miten tämän Ämmän terveenä pysymisen kanssa käy, mutta nyt on "herätty" ja laitettu ravintoasiat oikealle uralle.


 (ps. Vuonna 2015 mut äänestettiin komiiseen Jämsän Ämmien joukkoon, ja siksi saatan kutsua ihteeni Ämmäksi)


(pps. Viikonloppuna maajoukkue-leirille Tampereelle)

torstai 6. joulukuuta 2018

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Juhlittiin Suomea Suomi 101-vuotta
juhlarasteilla! Laitettiin vähän
 prameempaa päälle juhlan kunniaksi.

Tarkkana sai olla ettei jäänyt joku vuosi/rasti välistä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Suomi 101-vuotta juhlasuunnistus, rasteja mehtään

Itsenäisyyspäivänä rallatellaan rasteja mehtästä oikein urakalla, mutta niinhän on suomellakin itsenäisyyden vuosia komia määrä. Mä sain kunnian merkata mehtään 1/5 osan rasteista, ensimmäiset merkkaukseni tein talvisodan kynnykseltä kovien sotavuosien kautta jälleenrakentamiseen ja suomen nousuun. Viimeinen merkkaamani rasti osui samalle vuodelle kun Urho siis Kekkonen piti ensimmäisen televisioidun uudenvuoden puheen.


Elikkäs itsenäisyyspäivänä olisi tarjolla keskittymiskykyä haastava suunnistushelmi. Lisätietoja JRV:n sivulta. Ilman ratamestarin lupaa tarjoilen hivenen helpotusta torstaille ja paljastan yhden rastivälin hitusen tärisevän videon avulla.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Mopoilua


Viikko vierähtänyt ja leikkauksesta toivuttu hyvin, eikä tuo murtunut pikkuvarvaskaan enää pahemmin vaivaa. : )

Sunnuntaina kävin tekemässä kävely-hölkkälenkin ja vaikuttaa siltä, että tulevalla viikolla pääsen palaamaan normaalin harjoittelun pariin. Ihanaa!

Sunnuntaina käytiin Oton kanssa mopoilemassa. Oli kivaa! Sillon kun olin iältäni vähän enemmän kakara, niin keltanen Suzuki PV oli mun paras kaveri ja kilometrejä nieltiin yhessä paljon. Keltanen PV iloitsee nykyään mun kummipojan käytössä ja meillä on sininen Suzuki PV. : ) Ottohan sillä eniten päristelee ja odottaa kovasti, että täyttää 15-vuotta ja pääsee kylille ajeleen. Mutta nämä jäljellä olevat 4 vuotta poika joutuu tyytyyn pienempiin ympyröihin ja mä voin käyttää mopoa vaikka kauppakassinani.


Kakspyöräset päristimet on koko meijän perheen mieleen, tai no Urhosta ei voi vielä varmaks sanoo: viime toukokuussa mopoilin pitkästä aikaa, laskettu-aika oli jo mennyt. Hyvin PV jaksoi viedä mua ja mun mahaa ja mahan päällä hupparin sisässä matkusti Nipsu 5kk. Seuraavana yönä lähdettiin synnyttään. : )

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kauden päättäjäiset

https://www.morva.fi/
Majatalo Morvassa kokoustettiin tänään JRV:n syyskokous sekä vietettiin kauden päättäjäisiä ja palkintojakin jaettiin menestyksekkään kauden jälkeen runsaasti. Mukavan tapahtuman vanhimman ja nuorimman ikäero oli huikeat 90 vuotta ja 8 kuukautta. Hyvä Sole ja Urho!



Iso osa JRV:n kauden 2018 SM-mitalisteista




Viikon treeni

Tämän viikon treeni ei olekaan treeni, treenisaldo jäi tällä viikolla yhteen eikä sekään harjoitus antanut kutkuttavia fiiliksiä. Olin keskiviikkona suunnitellussa ja kauan odotetussa leikkauksessa ja nyt olen sairaslomalla vielä tulevankin viikon. Toki kevyttä liikuntaa pääsen harrastamaan.


Olen tässä pohdiskellut jännittämistä. Jännitin keskiviikon leikkausta todella paljon, tottakai kun tilanne oli ihan uusi. Mutta minkä takia jännitystuntemuksia tulee myös tutuissakin tilanteissa? Vai voiko urheilussa mikään olla täysin tuttua? Olen huomannut, että urheileminen aiheuttaa nykyään useammin jännityksen kutkutuksia kuin nuorempana, luulisi sen menevän toistepäin. Mulla perhoset lepattaa mahassa lähes aina ennen kovia harjotuksia ja saatikka sitten kisoissa. Kuinka monesti on oltu MM-kisojen karanteenissa ja jännitys on alkanut kuristaan kurkkua ja mielessä on käynyt, että minkä ihmeen takia olen taas laittanut ihteni tähän tilanteeseen. Olen myös jännittänyt niin, että jännitys on mennyt aivan ylitte, ja on muuten ilkeetä suunnistaa MM-pitkää matkaa läpi, kun tuntuu että kartasta ei ymmärrä mitään ja tuntuu kuin kroppa ei olisi koskaan käynyt lenkillä. (ja kuitenkin samalla viikolla on saavutettu viestistä mitali)


Nykyään tiedän että kaikessa ällötyksessään jännitys on kiva kaveri, se terästää aisteja ja saa veren virtaamaan kunnolla, mutta sitä kaveria ei saa päästää joka paikkaan eikä sen saa antaa hallita mua. Ne jännityksen hetket (välillä tunnit) mennään läpi ajattelemalla muuta kuin sitä tulevaa kilpailua, puuhastellaan ja pyritään rentouteen. Vikatikki on ruveta tekemään paniikissa mielikuvaharjotuksia. Tietty verkatessa normi setti, mutta märehtimään ei passaa ruveta, se tuhoaa itseluottamusta. Ja vaikka kuinka on ennen kisaa jännittänyt niin lähtöhetken jälkeen ei jännitykset häiritse.


Pahin tilanne on jos ennen kisaa perhoset ei liitelekään mahassa, yleensä sillon kisa ei anna isoja fiiliksiä ja suorituksenkin joutuu piiskaamaan esille. Eli ystäväiseni jännitys, muistathan tulla seurakseni jatkossakin!!!


Jännityshän usein merkitsee sitä että tilanne on tärkeä, mietin vaan että onko mulle oikeesti tärkeetä se kuka telkkarista kahtotun hiihtokisan voittaa?

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Talvi hohoiii

Saas nähä millon se talvi sieltä rupeaa puksuttelemaan, mutta se on varmaa että helmikuussa Himoksella juostaan HimosWinterTrail. Viime vuonna hilputin kahden huipputyypin kanssa, Otto paineli edessä menemään ja "Paavali" potki mahassa vauhtia.  Nyt jo odotan vesi kielellä kuinka kauniita lumirännejä tulevassa lumipolkujuoksussa on tarjolla!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Viikon treeni

Viikon treeni pamahti jo ennen kuin viikko on lopussakaan. Ei ole Kurkocupin voittanutta! Torstai-iltana Kurkocaravaani saapui Jämsään leikkimään Esileikkikurkoa Loilon suunnalle. Naapurimaastossahan suunnistetaan ensi syksynä SM-yö. Yhteislähdöllä meitä kirmasi pimeään, märkään ja sateiseen mehtään yli 100 suunnistajaa, kahjoja riittää. Edellisestä yösuunnistuksestani oli vuosi aikaa, mutta vuonna 1999 alkanut Kurkocup-urani on onneks takonut kurkoilutaidon selkärankaan asti. Paitsi että Kurko-cupissa voi tulla ihan mitä vaan vastaan ja kaikkeen ei voi varautua. Tällä kertaa ylläreiltä säästyttiin ja mun suoritus lähti hyvin käyntiin. JRV:n Ollin kanssa päästiin keulille (tai ainakin niin luulin, väliajoista näin että siellä mun valokeilan kantamattomissa edellä olikin Heikki leikkiny kasi rastille asti) ja suunnistettiin pitkät pätkät kahestaan. Ysirastille tuli ainut virhe kun olin jo iskemässä emittiä leimasimeen, mutta hups se puuttukin, olinkin hairahtunu 10 metriä sivuun oikealta kiveltä. Lopussa muutama gubbemies suunnisti ohitte. Tässä tulokset.
Toivotaan että Kurkocuppia järjestetään vielä seuraavatkin 20 vuotta, on se vaan niin hienuu puuhaa!!!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Viikon treeni

Viikon 44 kihelmöivin treeni osuu taasen sunnuntaille. Tällä kertaa ei kuitenkaan palauteltu vaan heräteltiin kroppaa Oinaalan urheilukentällä. Ohjelmassa oli 2*5*200m ja 2*5*100m. Edellisestä kerrasta tartanilla onkin aikaa kulunut yli vuosi ja eipä noita vetojakaan ole tullut harrastettua sitten viime kesän. Ajat oli 200 metrillä 47-42s ja 100m naatiskelin 20-17s. Ajoilla ei sinänsä ollut merkitystä eikä tarkoituskaan ollut iskee täpöö. Juoksun piti tuntua kivalta ja helpolta. Ja sitä se oli!

Mikä Mersu?


Kuka ihmeen Mersu? Sitä en muista kuka suunnistuspiireissä tämän lempinimen mulle antoi, mutta kerron nyt kevyesti taustojani.


Pompsahdin suunnistuksen A-maajoukkueeseen 2008 eli vuosi Oton syntymän jälkeen. Olenkin sanonut että Otto teki musta huippu-urheilijan: lenkille mentiin silloin kun lapsi oli päikkäreillä, syötiin säännöllisesti ja nukuttiin yöt hyvin. Eli jämptiä elämää. Elikkäs silloin vuonna 2008 saalistin EM-kisoista joka startista vähintään plaketin ja kirkkaimpana keskimatkan hopea. MM-kisoissa sitten tärähti kunnolla ja suunnistimme viestistä kultaa eli musta tuli Maailmanmestari! Huikea tunne kun saavuttaa teini-iässä elämään lähteneen unelman!

Kuvaajaa kiinnostaa joku muu kuin mun eka henk.koht. MM-mitali. :)
Vuosien saatossa urheilu on antanut paljon lisää niitä huikeita tunteita, joista esiin nostan 2013 ja 2015 MM-keskimatkat, joilta sain pronssia ja hopeaa. Ne kilpailut on jäänyt mieleen etenkin omassa kuplassani tehdyistä suorituksista. Se tunne kun kaikki toimii, sä aistit ja näet asioita ympäriltäsi, mutta iholle pääsee vain ne asiat mitä sä tarvitset. Mahtava tunne ja vielä kun suunnistuksessa on fyysinen puoli mukana ja kisan aikana koet lukuisia määriä muuttuvia tekijöitä, jotka ei saa viedä suoritusta väärille raiteille. Keskimatkalla 2013 olin ns. selkä seinää vasten, koska en tiennyt jatkuuko urani vielä niitten ”koti” MM-kisojen jälkeen. Onneksi jatkui ja 2015 MM-kisoissa matkaseurueemme oli kasvanut 1-vuotiaalla Elnalla.
Kuvaajaa kiinnostaa mun toinen henk.koht. MM-mitali. Mutta mitä asiaa on Nandilla? :)
Urheilu on välillä verta...
2016 EM-kisoissa toteutui lisää suuria urheilu-unelmiani, sain olla Suomen ankkuri viestissä ja WAU mikä viesti. Lähdin matkaan kärjen takaa, heti alkumatkasta totesin etten kerkiä juosten toisten matkassa ja mä suunnistin, upposin omaan kuplaani. Tulin varvaukseen eli yleisörastille ja matkaseurana oli Tove, kovista kovin Tove. Siinä sitä porskutettiin porukalla toiseks viimeselle rastille. Videoilta olen nähnyt kuinka vaihdan vaihdetta ja liidän Toven ohi, muistikuvia ei siitä hetkestä ole. Maalissa saan kuulla että meistä tuli Euroopanmestareita. Ja ne unelmat mitkä toteutui oli taistella ankkuri-osuudella voitosta, kisata loppukirissä ja tulla Euroopanmestariksi. Huikeita tunteita!
Nyt elellään vuotta 2018 ja matkaseurueemme on jälleen kasvanut yhdellä. Sylissä tuhisee Urho, reilut 5kk. Mikä mua edelleen ajaa haastamaan ihteeni tuonne kilpakentille? ”Takataskussa” on riittävä määrä mitaleita ja titteleitä, urheilu on vienyt moniin eri maihin sekä antanut mahdollisuuden kokea hienoja juhlatilaisuuksia, huikeita urheilu-unelmia on täyttynyt, urheilu on antanut paljon! Myös elämänkumppanin.

...hikeä...
Eihän urheilu joka päivä juhlaa ole. Epävarmuutta, fyysistä pahaa oloo, väsymystäkin ja vaikka minkälaisia tunteita. Mutta on se vaan niin hienuu! Mä haluan kuulla kuinka mun kunto kasvaa, tuntea kuinka lihakset vahvistuu, kuinka ihanaa on juosta, laittaa ihteensä tiukille, kisata, löytää rasteja, tuntea keskittymisen syveneminen ja jossain siellä häämöttää ne MM-startit. Niissä mä haluan päästä siihen kuplaani, upota omaan tekemiseeni ja nauttia. Sen takia mä tätä haluan tehä! Nyt tiedän mitä on se sisäinen palo, sitä mä tunnen urheilua kohtaan!



...ja juhlia!
Tarina alkoi siitä kuka mä oon eli olen suunnistava kolmen lapsen äiti Jämsästä, joka tykkää käsitöistä ja moottoripyöristä, rakastaa lasten kanssa tanssimista olohuoneen lattialla ja nauttii hilpeydellä kun saa poksutella tyhjiä maitopurkkeja leivinuunin tulessa.



tiistai 30. lokakuuta 2018

Viikon treeni


Viikon 43 mieleenpainuvin lenkki oli sunnuntain 1,5h palauttava lenkki.
Nipsu Rantasen kanssa hilpatettiin menemään lumisessa mehtässä ja nautittiin auringon paisteesta.
Ihanaa kun on lunta!


maanantai 29. lokakuuta 2018

Tästä se lähtee


Hiphei!

Enpä olis vuosi sitten osannut ajatellakaan että rupean kirjoittaan blogia. Vaikka eihän tämä mikään uus juttu ole meikänkään kohalla. Viitisen vuotta sitten pidin blogia Elosen nettisivuilla ja vanhan kunnon Venla-tiimin aikoihin kirjoteltiin kuulumisia omille nettisivuillemme, sitä ei vaan parane miettiä paljonko  on rasteja löytynyt ja vettä virrannut Jämsänjoessa niitten juttujen kirjottamisen jälkeen. Paljon! 😉

Ajatuksenani on aukaista tätä urheilijan elämääni ja arkeani. Suattaapi olla että jutuissa vilahtelee välillä myös lapsia, villakoiria, vuohia, mopoja ja jopa hevosia, mutta yritän pysyä reitinvalinnassani ja vuodattaa niitä hikipisaroita ”kynäni” päästä urheiluun liittyen. Pahoitteluni jo nyt kaikille ”kielipoliiseille” että yhdys sanat voi välillä mennä sekaisin ja musta on ihan parasta jatkaa lauseita, pilkutuksella,.  Sen siitä saa kun kouluaikaan tunneilla kiinnostuksen kohteet oli ihan muualla kuin siinä mitä opettaja sano, ja nyt se kaduttaa. 😊

Ens kerralla sitten urheillaan.