Urheilu on tunteita!

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Toinen kerta toden sanoi

Toinen kerta ensiavussa toden sanoi. Pojan kyynerpäästä löytyi murtuma ja nyt sitten touhuillaan seuraavat kolme viikkoa kipsi kädessä. Pieni potilas voi mukavasti ja kun jätkä tajusi ettei käteen enää satu niin vauhti rupesi kiihtymään normaalille tasolle. Ainoa rajoite taitaa tulla potkumopoiluun, se ei oikein onnistu yhdellä kädellä, ainakaan vielä. 😊 

lauantai 26. syyskuuta 2020

SM-yö...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti olla just nyt Joensuussa nautiskelemassa yösuunnistuksesta SM-kisoissa. Mutta eipä sitä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Aamupäivällä latasin lamppua, pakkasin tavaroita ja säädin kyydit valmiiksi kisareissua varten. Ruuan jälkeen siinä temmelsin kahden nuorimmaisen kanssa, hyvin rauhakseen vielä temmellettiin. Yhdessä vaiheessa Urho 2-vuotta rupesi itkemään ja vähän ajan kuluttua huomattiin, että pojan oikeaan käteen sattuu. Mulla ei ollut hajuakaan mikä siihen olisi voinut tulla. Mentiin sitten ensiapuun ja parin tunnin odottelun jälkeen päästiin lääkärin luokse ja hän arveli, että kyynärpäästä olisi luu pois paikoiltaan. Lääkäri käsitteli kättä ja lähdimme kotiin. Yhtään ei voinut tietää helpottiko kipu kun päiväunet iski pahasti päälle ja lääkärit ja hoitajat maskeineen oli Urhon mielestä jotain ihan kauheeta, itkua riitti. Kun päästiin kotiin niin reissuun lähtöön olisi ollut puoli tuntia aikaa. Poika päikkäreille eikä minulla ollut edelleenkään tietoa onko kipu helpottanut. Totesin, että minun paikkani on pojan lähellä ja jätän SM-kisat väliin. Vaikka päätös oli helppo tehdä niin kyllähän se kirpaisi ja itku tuli. Yökilpailut ja vielä Suomenmestaruuskisat on niin harvinaista herkkua. Jostain syystä nämä SM-kisat ei ollut Rantasen siskoksille tarkoitetut: Maaretilla kävi moka ilmoittautumisen kanssa ja mulle kävi nyt näin. 

Pojan käsi ei tullut ensiavussa kuntoon ja jos ei yön aikana tapahdu ihmeitä niin aamulla menemme röntgenin kautta uudestaan lääkärille. Nyt kömmin takaisin peiton alle pienen potilaan viereen ja samalla annan parantavan puhalluksen pieneen käteen. 

maanantai 21. syyskuuta 2020

SM-kisat etenee

Niin on taas yksi SM-kisaviikonloppu takana ja kauden loppuminen lähestyy, tylsää. 

Mutta jummijammi, nytpä ollaankin yhtä SM-kisaviikonloppua rikkaampia ja vielä päästään nauttimaan kahdet SM-kisat tänä syksynä, Nam Nam!

Ja kyllä olo tuntuu nyt rikkaalta, viikonloppu antoi loistavia kisoja, hauskaa matkailua sekä ihanaa ja rentoa tunnelmaa seurakavereiden kanssa.

Myös tuloksellisesti kisaviikonloppu oli onnistunut, omalle tilille napsahti plaketti sprintin kuudennesta sijasta sekä kultaa viestistä. Seuralleni SM-kisaviikonloppu oli melkoista tykitystä: 5 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia sekä 11 plakettia. Huh huh!

SM-sprintin kiemurat

Lauantaina kisattiin sprintin karsinta ja finaali Salon kaduilla. Finaalissa tarjoiltiin monimutkaista ja -muotoista sprinttirataa, jossa vaadittiin tarkan ja nopean suunnistusajattelun lisäksi hyvää silmää joka nopeasti hahmotti millimetrinkin kokoiset aukot kiellettyjen karttamerkkien keskeltä. Ehkä tuota viimeistä taitoa ei olisi niin paljoa tarvinnut jos ei olisi tämmöinen pipertäjä kartanluvussa kuin minä. Loistava, haastava rata ja äärimmäisen tiukka kisa. Oma sijoitukseni oli siis kuudes ja jäin kultamitalista 12 sekuntia. Ensimmäiset 20 naista mahtui minuutin sisään voittajasta. Eli aikamoista sekuntipeliä.


Plaketistit ja kannustajat Salossa!

Sunnuntaina SM-karavaani siirtyi Pöytyälle ratkomaan viestimestaruuksista. Lähdimme D35-sarjaan kisaamaan tutulla joukkueella Tian ja Mian kanssa. Os. Junnolan sisarukset petasi mulle ankkuriosuudelle niin hyvän lähtöpaikan kärjessä, että matkan aikana meinasi kartta ruveta tutisemaan kädessä, sitä rupesi ihan ihteensä jännittämään jos vaikka tunaroi jollain hölmöilyllä koko viestin. Otinkin leimaamiset yms. hyvin huolella ja maalissa saatiin tuulettaa Suomenmestareina! Maalissa Mia muistutti, että se oli meidän kolmas peräkkäinen voittomme, hattutemppu siis, JES! Ensi vuonna saattaa olla uudet kujeet, kun seuramme juniorikaarti alkaa kasvamaan aikuisten naisten ikään. 😊 Niitä kuvioita mietitään sitten vuoden päästä ja nyt nautitaan tästä.

SM-viestin ratani ja reittini

Iloiset Suomenmestarit!

maanantai 14. syyskuuta 2020

Metallinkiiltoinen alku- ja loppuviikko

Viime maanantaina oli niin kova juhlapäivä, että kisaan sai pukea ylleen rimpsumekkoa. Silloin nimittäin miteltiin Muuramessa maakunnan suunnistusherruudesta maakuntaviestissä. Sain kunnian toimia Jämsän ykkösjoukkueen aloittajana. Maalissa saimme Elias Ronkaisen, Mia Tainin ja Aarni Ronkaisen kanssa tuulettaa voiton kunniaksi. 

Mukava aloitus viikolle!

Jämsälle maakuntaviestin voitto!


Viikonloppuna miteltiin pitkänmatkan Suomenmestaruuksista Siikaisissa.

Lauantaina raapaistiin rapian 6km karsintakisa. Karsinta on yleensä aina haastavaa suunnistaa kun ihan kaikkea ei haluaisi ladata vaan pikkasen säästellä seuraavan päivän finaaliin. Mutta jos yhtään himmailee niin samalla automaattisesti meinaa himmailla ajatustyössäkin ja sillon voi kosahdella. Lauantain karsinta menikin yhtä rastia lukuunottamatta mallikkaasti. No sitä yhtä rastia sitten leivoinkin pari minuuttia. Ja maalissa sain kuulla, että ykkösen leima puuttui. Oikealla rastilla käynnistä olin 100% varma ja luojan kiitos olin teipannut emitin tarkistuslipukkeen kunnolla emittiini kiinni ja sieltä lappusesta löytyi tieto oikeasta leimasta. Huh! Finaali kutsui.

Kuva: Juha Levonen

Sunnuntain finaali pisti kunnon jännitykset päälle. Verkassa hyvää musaa korviin ja iloista fiilistä kroppaan. Ja aivot lähes tyhjäkäynnille kisastarttiin asti. Ja kun lähtökello piippaa pitkän piippauksensa kisastartin merkiksi niin sitten annan kisan viedä mennessään. Ja niin se sitten veikin. Erityisen iloinen olen siitä rauhallisuudesta minkä sain pidettyä alkumatkasta. Useita kisoja kun olen pilannut turhalla höyryämisellä (panikoimisella) alkumatkasta. Kisan aikana sain kokea monia fiiliksiä, tein hyviä valintoja, tein muutamia virheitä, tunsin väsymystä, tunsin suoraan rastille tulemisen iloa, sain suunnistaa yksin, sain suunnistaa porukassa ja lopussa sain likistää ihtestäni kaikki mehut pihalle. Oli kyllä kunnon pitkän matkan kilpailu! Maalissa tulosta sain hetken odottaa ja voi että kuinka helpottunut, onnellinen ja iloinen olin kun kuulin saaneeni Suomenmestaruus hopeaa!

Onnelliset siskokset mitali ja plaketti kaulassa!

SM-pitkänmatkan tuloslistaa

maanantai 7. syyskuuta 2020

Sprinttiviesti

Sunnuntaina 6.9 viriteltiin aivonystyröitä sprinttimoodiin Lahden parisprinttiviestissä. Joukkuetoverikseni ja ekan ja kolmannen osuuden juoksijaksi sain Mikaelan. Ja mä sitten kipaisin osuudet 2. ja 4. Osuudet oli n. 11min mittaisia ja täyttä sprinttisuunnistusta vaativia. 

Tarkka leimaus emiTagilla.
(EmiTag on uudehko leimaussysteemi, eli ranteessa oleva emit käytetään rastin yläpuolella olevan leimausyksikön päällä eli ns. leimataan ilmassa. Ranteen emitissä vilkkuu valo ja tämä on ainut merkki suunnistajalle siitä, että leimaus on onnistunut.)
 Kuva Kimmo Hirvonen

Oma sprinttisuunnistus sai hyvän herättelyn. Plussaa suoritukselle antoi sähäkkä keskittyminen, kartanluku sekä osa tekemistäni päätöksistä oli hyviä. Mutta miinukselle meni muutama huono reitinvalinta ja useampi risteyksistä ohiajo. Ja miinukselle meni myös se, että ankkuriosuuden jälkeen sain kuulla sanan hylkäys. PRKL! Ja toinen PRKL kun en tiedä mitä rastilla on tapahtunut. Rastilla siis kävin, myös gps sen kertoo. Onko emiTag-leimasin tehnyt oharit vai olenko juossut rastin läpi leimaamatta? Harmi kun ei ole kuvamateriaalia rastilta, niin saisin mielenrauhan. Ja kyllähän tuo harmittaa, ja paljon, vaikka emme olleet ihan kärkikahinoissa mukana. 

Hyvä ja mukava kisa silti ja kivassa seurassa on aina kiva kisata, näitä tahtois lisää!

Gps kertoo, että rastilla numero 3. on käyty. Mutta miksi ei leimaa löydy?

tiistai 1. syyskuuta 2020

SM-Pronssia Paljakosta Paljakalle

Viikonloppuna päästiin kisaamaan ekaa kertaa suunnistuksen SM-mitaleista tälle vuodelle. Suunta Jyväskylä isännöi mukavat keskimatkan karkelot Suomen toiseksi suurimman järven toisella puolella eli Kärkisten siltaa pitkin hujautettiin Päijänteen yli Paljakon komeille kallioille(kkin).

Omasta palkintokaapista (ei mulla oikeesti oo sellasta) puuttuu keskimatkan Suomenmestaruus, muiden henk.koht.matkojen SM-kultia löytyy. Eli se  "palanen" oli luonnollisestikin tavoitteena saada tähän "palkintopalapeliin".

Lauantain karsinta sujui mukavasti analyyttisen iloisella suunnistuksella ja sain olla karsintaeräni ykkönen.

Sunnuntain finaaliin 4,3km ja 15 rastin radalle tavoittelin yhtä iloista suunnistusfiilistä. Oli hienoa huomata ennen kisaa kuinka mä nautin siitä jännityksestä ja kisafiiliksestä. Aina ei ole ollut niin. Välillä sitä kompassia tulee puristettua liian kovaa.
Kisarata ja mun reitti.
Ratamestari heitti heti ensimmäisiksi rastiväleiksi kiitettävän haastavaa pätkää. Mielestäni kuitenkin suoriuduin niistä hyvin, mutta kisan jälkeen rastiväliajoista jouduin toteamaan, että turpaan oli tullut jo lähes minuutti. Olin siis pysähdellyt/varmistellut aika paljon ja ollut vähän hidas etenijäkin. Rata sisälsi hyvin haastavia rastivälejä ja tarkkana sai olla koko matkan. Tykkäsin! Lopussa sai kahden pitemmän rastivälin ajan painaa urku auki. Tykkäsin! Harmikseni tein toiseksi viimeiselle rastivälille suoran reitinvalinnan ja sillä tulikin 40s pataan. Enpä olisi maastossa voinut kuvitellakaan, että valintani on huono.
Pienen sekunnin harmitus maalissa.
Kuva: Pauli Leinonen

Maalissa olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tiesin, että joitakin kohtia olisi voinut mennä sujuvamminkin. Kyllähän se pienen sekunnin harmitti kun kuulin, että keskimatkan kultainen palapelin palanen jää edelleen uupumaan. Mutta ilolla ja onnella pujotin pronssisen Suomenmestaruusmitalin palkintojenjaossa kaulaani. On se vaan himskutin hienoo suunnistaa SM-mitalin arvoisesti!

Ja ilolla myös onnittelin kilpailun kahta parasta eli Venlaa ja Marikaa. Ja ilolla myös kiitin neljänneksi tullutta, 7 sekuntia pronssista jäänyttä Veeraa siitä, että hän vielä "kumartaa vanhemmilleen". Siinä on mukava ja kova suunnistajatar, jonka uraa seuraan mielenkiinnolla.
Iloinen mitalikolmikko!
Kuva: Mikko Eskola
Pikkasen jäi tuo sunnuntain kisa kaivelemaan ja yhden kevyemmän päivän jälkeen hurautin Päijänteen yli takaisin Paljakkoon. Otin kisaa ihteäni vastaan sunnuntain kisaradalla. Ajatuksenani oli saada tehtyä sujuva suunnistus ja vetää se toiseksi viimeinen rastiväli sitä parasta reittiä pitkin. Maalissa sain todeta, että uusintakierroksella olin reilut 20s nopeampi, suunnistus oli sunnuntaina kisassa paljon sujuvampaa ja silloin löysin rastit terävämmin, eikä silloin toissapäivänä maastossa ollut näin paljoa kivikkoa ja kaatuneita puita. Yks juttu oli sama molemmissa, komeita maisemia en nähnyt, mutta treenikisan loppuverkassa kävin bongaamassa huikean kauniin Päijänne-näkymän Paljakon huipulta.

Huipulta näkee kauas.