Urheilu on tunteita!

maanantai 4. toukokuuta 2020

Viikon 18 treeniviikonloppu

Viikonlopun ekana treeninä rykäisin Oinaalan urheilukentällä 4*300m+200m. Eli juoksin ekaksi 300metriä 52 sekuntiin, sitten yksi minuutti palautusta ja sen jälkeen 200metriä 33 sekuntiin, ja tämän jälkeen kuuden minuutin paluttelukäpsöttely. Tämän setin tein neljä kertaa. Olipahan hauska ja vauhdikas treeni!
Yht 1h23min, 10.3km


Kuten korona-aikaan kuuluu niin katsomo oli tyhjä,
mutta Nipsu piti huolen etten ollut yksin.
(ps. koira oli kentän puolella vain kuvauksen ajan)


Päivän toinen harjoitus oli kisatreeni Karijärven näppärässä suunnistusmaastossa. Siellä sitä sitten kirmailtiin kuin lehmät päästessään talven jälkeen navetasta pihalle, eli hyppyä, pomppua ja paljon mutkia. Kova oli voitontahto, mutta ei se voitto tule jos ei ole suorituksenhallinta kunnossa. Virhettä tuli kolmisen minuuttia ja kirvelevän karveleva minuutin tappio Markolle. Aijaijai! Tulevaisuutta ajatellen hyvä muistutuslause ihtelleni ennen suunnistusta olisi "teet tätä itsellesi", tämän ajatuksen myötä voisin keskittyä vain suoritukseen ja sitä kautta se paras tuloskin tulee.
Yht. 1h19min, 10.4km

Pää piiloon pummaaja!

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki poluilla herraseurassa. Ja mä muuten nautin! Lenkkiseurasta kyllä, ja myös siitä tunteesta mitä poluilla juokseminen sateen raikastamassa mehtässä antaa.
Yht. 2h8min, 20.4km.

Viikonlopun treenailut kruunasi huolellinen kropanhuoltosetti. Samalla kun kropan palautuminen tehostui, myös mieli sai lepoa ja energiaa. Tähän settiin oli hyvä päättää mukavasti mennyt treeniviikko ja samalla kääntää katse tulevaan viikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti