Perusajatukseni oli kirjoitella säännöllisesti, lähes viikoittain juttua urheiluun ja treenaamiseen liittyen. Tämä perusajatus toteutui hyvin, mutta kyllähän blogissani on seikkaillut myös muita elämääni vahvasti kuuluvia asioita kuin urheilu. Yleensä kirjoittaminen on soljunut mukavasti, ja bloggauksen jälkeen on tuntunut hyvältä. Muutaman kerran tekstiä on joutunut "potkimaan pihalle", tämä bloggaukseni on ehdottomasti se vaikein. Sanoja kyllä tulee, mutta tuntuu, että ne on ihan tyhmiä. Niissä ei ole mitään järkeä ja ne menee vielä ihan väärään järjestykseenkin pihalle tullessaan. Kirjoitan, pyyhin, kirjoitan, pyyhin... Johtuuko vaikeus siitä, että tämä on viimeinen blogitekstini?
Juttujani on luettu mukavasti ja on ollutkin todella ihanaa kuulla kommenteja tarinoistani. Otsikossa puhun kiitoksesta ja sen haluan lausua Teille blogini lukijat. Kiitos, kun olette olleet kiinnostuneista tämän urheilijan askeleista ja lukeneet turinointejani!
Blogin pitämistä olisi mukava jatkaa, mutta pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassani. Toinen kahden vuoden takaisista ajatuksistani ei sitten näytä toteutuvankaan. Olen nimittäin ilmoittautunut seuraavalle maajoukkueleirille ja ensi kesän suunnistuksen MM-kisat Tsekissä liitelevät aika ajoin ajatuksiini ja pikkasen myös kutkuttelevat mahan pohjassa ohi mennessään. Joten suunnistuskenkien pohjat kuluvat jatkossakin tuttuun tapaan.
Muutama sananen vielä kuluneesta kisakaudesta. Kausi oli lyhyt ja ytimekäs. Omaan kauteeni olen tyytyväinen. Suunnistus oli nautittavaa, juoksu hyvää ja fiilis erinomainen. Saaliikseni sain SM-kisoista kaksi kultaa, hopean, pronssin ja plaketin. Ja hyvältä tuntuu myös olla naisten pääsarjan rankikärki.
Lenkit jatkuu, karavaani kulkee, karuselli pyörii ja aurinko paistaa!
Urheilu on tunteita!
