Urheilu on tunteita!

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Hiphei hauskaa Himoksella!

Käytiin isommalla porukalla nautiskelemassa Himoksella laskettelusta. Ja oli hauskaa! Himoksen rinteet on aina hyvässä kunnossa, mutta kaikista eniten mä pidän rinteistä joille aurinko on näyttänyt hymyään. Ja nyt on se aika vuodesta kun aurinko hymyilee ja hanki kimmeltää.


Meikäläinen kärsii korkean paikan kammosta ja jos mut laitetaan sukset jalassa Himoksen huipulle niin jalat tärisee, tippa nousee silmään, rintaa ahdistaa ja korkean paikan kammo puskee pintaan. Mutta kun jalkojen alla on lumilauta niin ei mitään hätää, silloin saan kurvailla ilman pelon häivääkään ja nauttia täysin rinnoin kauniista maisemista  sekä laskemisen riemusta.
Viime talvena en vauvamahani kanssa rinteissä ollut ja vähän epäröin miten lautailu onnistuu. Hissimies tsemppasi, että laskettelu on kuin pyörällä ajoa, kun sen kerran oppii niin sen osaa aina ja oikeassa hän olikin. Heti ekasta laskusta alkaen yhteispeli vuokraamosta saadun laudan kanssa sujui mukavasti.


Elna oli toista kertaa laskettelemassa ja tyttö innostui puuhasta. Elna pääsi jo isompiinkin rinteisiin Maaret-tädin kanssa, eikä vauhti tyttöä hirvittänyt. Otto on viihtynyt Himoksen rinteillä paljon ja olen saanut kuulla tarinoita eri hyppyreistä ja siitä mitä kaikkea kivaa niissä voi tehdä. Nyt pääsin näkemään pojan pomppuja ja hyvin tuo hurjapää vetää.


Oli kyllä rentouttava laskettelukeikka Himoksella! Ja vaikka lumet sulaa ja muuttolinnut alkaa palaileen kotiseuduilleen niin Himoksella rinteet on mitä mahtavimmassa kunnossa. Kandee mennä!

torstai 21. maaliskuuta 2019

Miten Mersu kulkee, osa2

Ennen testejä jännitti...
Kävin naatiskelemassa urheilijanelämästä KiHulla testeissä. Tehtiin samat testit kuin tammikuussa eli ohjelmassa oli suora maksimitesti juoksumatolla, voimatestit, verikokeet, kehonkoostumusmittaus, MART-testi ja askelanalyysi.
Tiivistetysti voisi sanoa, että tällä hetkellä Mersu kulkee tammikuuhun verrattuna voimakkaammalla kropalla, nopeammalla askelkontaktilla, pari kiloa rasvattomampana ja juoksumatolla 2,5min pitempään kuin tammikuussa. Se siis tiivistetysti. : )








...mattotestin jälkeen ei enää jännittänyt,
ja taas se matto vei voiton.
Juoksumatolla tehdyssä testissä selvisi, että suorituskyky on mennyt mukavasti eteenpäin ja tosiaan, pysyin matolla sen 2,5min pitempään kuin tammikuussa. Mattotestissä olen käynyt ekan kerran kaudella 2017, sitä ennen testailtiin tasotestillä urheilukentällä eli verrokkia mattotestiin ei ole pitkältä ajalta. Huhtikuussa 2017 pysyin matolla 1,5min kauemmin kuin nyt ja uskon, että pääsen sille tasolle seuraavan harjoitusjakson aikana. Talven harjoittelussa on painotettu voiman saamista kroppaan ja hyvin voima on tarttunut. Voimatestissä voimantuotto oli parantunut jopa 18%. MART-testissä tehdään kevennyshyppyjä ennen ja jälkeen 10*150metrin vetojen. Huvittavaa oli, että vetojen jälkeen (rasittuneella kropalla) tehdyissä kevennyshypyissä pääsin nyt korkeammalle kuin edellisellä kerralla pääsin ennen vetoja (tuoreella kropalla) tehdyissä hypyissä.

On todella iloinen asia, että testit osoittivat kunnon menneen mukavasti eteenpäin talven aikana. Vielä on kuitenkin paljon työtä tehtävänä, että omat ennätykset ja rajat paukkuvat. Eli ei tässä vielä olla missään huippukunnossa, mutta tilanne on hyvä. Ja mielessä on myös se, että lajini on suunnistus ja onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan hyvin paljon muutakin kuin hyvä juoksukunto.
Intoa työn tekemiseen kyllä piisaa! Nyt harjoittelua muutetaan himppasen verran ja yksi tärkeä asia on lisätä juoksun määrää.
 
Videolla näkyy mattotestin viimeinen minuutti. Harmi että kuvaajan "kunto" : ) loppui juuri viime sekunneilla, eikä videolle tallentunut sitä hetkeä kun matto vei minusta voiton.

Vielä vähän voimaharjoittelusta. Olen aikanaan ollut sitä mieltä, että minä en puntille mene. Jotain kuitenkin tapahtui korvieni välissä vuoden 2016 harjoituskauden kynnyksellä, ja halusin ottaa punttisalilla tehtävän voimaharjoittelun ohjelmaani. Huomasin, että salilta saatu voima toi juoksuun mukavaa iloisuutta. Silloin keväällä 2016 olinkin hyvässä juoksukunnossa ja pääsin elämään yhden urheilu-unelmani EM-viestissä loppukirikamppailussa maailman parhaimman naissuunnistajan eli Tove Alexanderssonin kanssa. Kesällä sitten jouduin maksamaan amatööripunttisaleilijan oppirahoja kun takakyykky-liikkeessä olin liian hötky ja tein noston väärin ja seurauksena välilevynpullistuma. Se tapahtuma on yksi syy miksi niin kovasti pidän ja haluan tehdä pilatesta. Selän kanssa on saanut olla tarkkana ja painojen nostelu pitikin aloittaa varovaisesti. Tällä hetkellä selän tilanne on balanssissa.
Hyvin menneitten testien jälkeen käytiin mun nuorimman
"valmentaja-huoltajan" kanssa Elosella leivoskahveilla, NAM!

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Tiedän mitä tein viime ... viikolla


Viikko 10aikakm
Ma/apLuisteluhiihtoo offroadina pelloilla, aukoilla, mehtässä ja myös ladulla. Nahkee luisto ja akka.2:1023.8
Ti/iHärdelli päivä: lapsi lääkäriin, toinen lapsi muskariin, koira eläinlääkärille kastrointiin, jonka jälkeen potilaan hoitoa. Illalla JRV:n yhteistreeni Jaatilanrinteellä: 2*vedot 1,2,3,4min, kiihtyen aerkynnykseltä->maksimille. Oli hyvä reeni! Juoksu ok ja kroppa jaksava. Max 170. Marko "piiskas" pyörän selästä. :)1:26.5013.6
Ke/apHeikko yö, ihan pätkä unta. Nipsu ja Urho vuorottelivat mun herättelyssä. Aamulenkki kuntopyörällä ja päälle hypyt 4*6 ja uutta liikettä 2*4. Oli hyvät! Päivällä lämmitin leivinuunin ja leivottiin Elnan kanssa sämpylöitä ja ohi hujahtaneen laskiaisen kunniaks pullaa. Kolme pullaa hillolla ja kermavaahdolla oli liikaa, ähky.0:29
To/apJuosten puntille. Painoja lisää: takakyykky kaksi vikaa sarjaa 60kg, smithin vika sarja kelkka+20kg=45kg, alataljan vika sarja 30kg. Oli hyvä ja hyvin liikahti, ens kerralla nopeutta lisää. Kotimatkalla kiihytyksiä.1:316.4
To/iOton ja Nipsun kanssa iltalenkki ennen lihashuoltoo.0:202
Pe/apÄiti päivysti Pykälän hiihtomajalla, Urho ja Elna Pykälään hoitoon ja mä Optigripeillä pertsaa. Hyvin pelas sukset, märkä keli.2:0623.9
La/apFysioilolla Leean vetämä pilates, tykkäsin!1:00
La/ipUimahallilla matolla intervallitreeni: 400m+600m+800m+1000m+1000m+600m+600m Ekat kolme vetoo 16.4km/h, 1000m vedot vauhdilla 16.6km/h, ja kaks viimestä vetoo vauhdeilla 17 ja 17.4km/. Olis pitänyt lykätä mattoon kovempaa vauhtia, että olis päässy anakynnykselle, nyt maxsyke jäi 163. Juoksu tuntu niin mukavalta niin juoksin tuon toisen 1000m vedon ekstrana. 1:12.0713.7
Su/apMaaretin kanssa pertsaa Pykälästä Särkkärille ja ees taas. Olipahan nautinnollista! Pari astetta pakkasta ja aurinkokin paistatteli välillä. Lisäks kotoo lyhyt juoksu ja hypyt 4*6kpl ja uusi liike 2*4kpl/jalka. Hyvä setti!2:4532.4
Su/iKevyttä pilates-liikkuvuusjumppailua.0:30
Sellasta urheilua mä tein viime viikolla. Yks hyvä treeniviikko muiden talven viikkojen joukossa. :)yht. 13:29.57