Mersuilua

Urheilu on tunteita!

maanantai 20. toukokuuta 2019

Huikeeta rinttiä Raumalla

Olipahan huikee sprinttiviikonloppu Raumalla. Huh huh! Aikamoisen kiitollinen ja myös nöyrä olo kahden huikean hyvän tuloksen tuoneen sprintin jälkeen.

Lauantain kisarata
Lauantaina ryskättiin maailmancupin näyttökisaa. Kroppa ei antanut kevyintä kenkää, mutta aina ei tunne ja vauhti kulje käsi kädessä. Suunnistukseen jäi muutamassa kohdassa viilattavaa, mutta erityisen iloinen olen siitä agresta minkä sain matkaseurakseni juuri ennen lähtöhetkeä. Mistä se agre alias rohkeus tuli, en tiedä, mutta mielelläni otan kaverikseni muissakin kisoissa. Hyvästä työstä sain palkinnoksi voiton yhden sekunnin erolla Veera Klemettiseen. Olen vähän miettinyt, että mitä mun loppukirissä tarvittaville nopeille soluille kuuluu ja oli hienuu huomata, että ne on tallessa, meidän kahden välinen sekuntitaisto kääntyi hyväkseni loppusuoralla.

Kuva: Teppo Salmia 

Lauantain kisan jälkeen oli nautinnollista
hurvitella lasten kanssa leikkipuistossa.
Urhoa kiinnosti myös kisakartta.
Sprinttiin ja ylipäänsä suunnistuskisoihin valmistautumiseen on monia tapoja ja nyt tarkoitan kilpailun suunnistustehtäviin valmistautumista. Etukäteen on mahdollista ja täysin sallittua esim. tutkia alueen vanhoja karttoja, suunnitella niille ratoja, kahtella ilmakuvia ym kuvia kisa-alueelta, ajella Google-autolla aluetta läpi. Myös mä olen tätä tehnyt, mutta on ollut tunne ettei se ole mun juttuni. Olen huomannut, että jos tutustun ja pohdin tulevaa kisaa paljon saan helposti vääriä mielikuvia, jotka sitten vaikuttavat kisan aikana mun suunnistuspäätöksiin. Parhaimmat päätökset teen yleensä kisahetkessä ja ne tulee syvältä "selkärangasta".
Lauantain näyttökisaan valmistauduin tekemällä viikolla yhden kovavauhtisen sprinttitreenin Jämsän keskustassa, luin kisaohjeet sekä vilkaisin, ja tosiaan vain vilkaisin, kisasivuilla olleet kisa-alueen vanhat kartat. Vanhalta kartalta jäin miettimään yhtä kohtaa ja Google-autolla kävin kahtomassa miltä se luonnossa näyttää. Tässä kohdassa olikin meidän kisan rasti nro 8. Kävin myös perjantaina netissä pelaamassa pienen hetken RouteChoice-peliä, ja yritin herätellä aivoja tekemään sprinttireitinvalintoja. (pelissä on erilaisia sprinttirastivälejä, joista valitaan reitinvalinta vasemmalta tai oikealta ja heti valinnan jälkeen saa tiedon tuliko valittua lyhin reitti)
Kisaa edeltävässä alkuverkassa hain ajatusta tulevaan sekä pidin lyhyen hetken silmiä kiinni, rentouduin ja samalla näin mielikuvassa ihteni suunnistamassa sprinttiä. Lähellä lähtöhetkeäni minun olisi ollut mahdollista kahtoa mihin edellä lähtevät suunnistajat K-pisteeltä lähtevät, mutta mä en halunnut saada mitään vaikutteita muista ja heidän valinnoistaan ja tuijottelin vain maata. Tämä teksti voi kuulostaa joidenkin korvissa ihan pimeeltä, mutta koettakaa kestää. :) Nyt olen ymmärtänyt, että omaan tunteeseen pitää luottaa ja että mun kisavalmistautumiseen sopii paremmin "vähemmän on enemmän"-lause. Tänä vuonna aijon luottaa tähän ymmärrykseen.

Sunnuntain kisarata
Sunnuntaina kisattiin SM-sprinttiviestissä ja Keski-Suomi kisaa siinä viestissä aluejoukkueena, mä sain alottaa ja jatkajina oli Lauri Pohjola, Topias Helminen sekä Veera Klemettinen. Oltiin kymmenensiä ja päästiin plaketeille. Oma suoritus oli hyvä ja kenkä kevyempi kuin edellisenä päivänä ja sain kirmata aloituksesta ekana vaihtoon. Siihen oli hyvä päättää mainiosti mennyt sprinttiviikonloppu. 

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Hui hai hulinaa

Otsikko kertoo paljon viimeisistä viikoista. Hulinaa on ollut, niin kivaa kuin vähän tylsempääkin hulinaa. Ja ihan parhaimpia juttuja on ollut kun on opittu kävelemään sekä myös kiipeämään, on juhlittu 5-vuotissynttäreitä ja Sirkus Finlandia nauraa rätkätytti meijän koko perhettä. Treenattu on suunnitelman mukaan, mutta ihan sitä samaa lentoa ei treeneissä ole ollut kuin talvella, mutta eihän koko ajan vire voi olla tapissaan, ei henkinen eikä fyysinen.
Kahtena peräkkäisenä lauantaina pääsin kisaamaan mua miellyttävissä olosuhteissa Keski-Suomessa. Äänekoskella RastiE4:n järjestämät kisat kisailtiin yllättäin valkeilla "hangilla". Viime lauantaina Suunta Jyväskylän kisoissa keli oli vesisateen jälkeen mukavan raikas. Onkohan ens lauantaina auringon paistetta tarjolla? Kisoissa sain tehtyä Äänekosken yhtä rastiväliä lukuunottamatta hyvät suoritukset ja eihän siitä mihinkään pääse että voittaminen tuntuu kivalta. :) Nyt ulko-oven pielusia koristaa Kokon puutarhan komeat amppelit ja mahaa täyttää Pandan karkit.

Äänekoskella oli "hanget korkeat nietokset".
Kuva: Tuomo Puskala 
Keskittyminen tapissaan.
Kuva: Touho Häkkinen
Hui hai hulinaa on myös ollut tulevan keskiviikon AM-partion ja seuraavan päivän iltarastien järjestelyistä. Tänään käytiin viemässä rasteja ja Rekolan maasto tulee tarjoamaan monipuolisia elämyksiä suunnistajille. Tässä alla muutamia kuvia, Tervetuloa mukaan!
Rekolassa puutkin kasvaa väärinpäin.
Maastosta löytyy sitä kuuluisaa Keski-Suomalaista talousmetsää...
...ja ihanan hekumallista nautintomaastoa.
 
Eihän reittisi osu vain tänne...

...vaan tänne.
Avokalliorasti näköalalla.
Jos nälkä yllättää maastosta voi poimia herkkuja talteen...
  
...tai jos rupeaa väsyttään niin voi ottaa auton alleen...
  
...tai veneen.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Suunnistuskenkää MC-joukkueen oven väliin

Edellisessä bloggauksessa nostin ihteäni epävarmuudesta varmuuteen ja onnistuin tehtävässäni.
Lankalauantaina annettiin ekoja näyttöjä kesäkuussa kisattaviin maailmancupin kisoihin. Kisana oli pitkä matka elikkäs rapia 12 kilsan siivu Sauvolaisessa mehtässä. Maastossa vietin aikaa tasan 1h 23min, Venäläinen Rudnaya kipitti radan kaksi minuuttia rivakammin, sijoitukseni oli 5.
Kilpailuun sain lähdettyä sopivalla nöyryydellä sekä itseluottamuksella. Päällimmäinen tunne sisälläni oli, että nyt mulla on mahdollisuus nähdä mikä on tämänhetkinen tasoni eli missä mennään. En tavoitellut kuuta taivaalta vaan olin kuin peilin edessä. Tein huolellista suunnistustyötä hyvällä ajatuksella. Toki parannettavaa jäi, mutta olen suoritukseeni hyvin tyytyväinen. Fyysisesti päivä oli ok, ei mitään siivet selässä lentoa, mutta ihan hyvää iskutusta. Muutamalla viimesellä kilometrillä tämä Mersu oli kylläkin hyvin tummana ja loppusuoralla tuli pataan sen 4 sekuntia nopeimmalle, AUTS!


Vietettiin pitkä pääsiäisviikonloppu koko perheen voimin yli 50 muun Retki-Veikkolaisen kanssa seuran Kevätleirillä Salon Naarilassa. Voi että kuinka mä nautin! Lapsilla(kin) oli paljon mukavia kavereita ja toimintaa ympärillä, iltasin uitiin ja saunottiin ja mikä parasta, kun nälkä yllätti niin sai astella valmiiseen pöytään, WOW!

Kuvassa viisi JRV:laista, mutta kuinka monen edustusseura JRV on tällä kaudella?
Kuvaaja: Kurosen Tommi


perjantai 12. huhtikuuta 2019

Epävarmuudesta varmuuteen


Kuvituskuva. Takatalvi antoi meille
mahdollisuuden tehdä vielä yhden lumiukkoakan.
Talven harjoittelut sujui hyvällä fiiliksellä ja hyvällä vireellä. Etenkin juoksun iloisuus on yllättänyt. Viime viikolla annettiin kropalle enemmän kilometrejä juostavaksi ja perjantaina sitten iski se alkuvuoden huonoin juoksuvire. Ohjelmassa oli 1-1,5h PK2 juoksua. Alkulämmön ottaminen vaunukävellen Urhoa nukuttaen oli vielä jees, mutta jo heti ensimmäisillä juoksuaskelilla tunsin, että jotain puuttuu. Koko lenkin ajan odotin milloin juoksu iloistuu, mutta tunnin kohdalla totesin, että nyt riitti ”pään hakkaaminen” seinään ja kävelin kotiin. Sen tunnin aikana kerkesin ravaamaan mäkisellä reitillä sen 13.1km PK2-sykkeellä, eli ei vauhti huonoa ollut, mutta tunne oli ja siksi koin parhaimmaksi olla ahnehtimatta 1,5h tunnin juoksentelua.
Tämän lenkin jälkeen jäin miettimään urheilijan elämän epävarmuutta ja nyt tarkoitan epävarmoja tunteita. Kuinka paljon niitä risteilee pään sisällä. Ei jatkuvasti, mutta silloin tällöin. Ennen viimeisimpiä testejä olin epävarma siitä onko kunto kehittynyt, olenko treenannut oikeita asioita, olenko treenannut liikaa-liian vähän, mitä olisin voinut tehdä paremmin… Testeissä kuulin, että tämä on hyvin yleistä varsinkin kisakauden kynnyksellä.
Ensimmäinen näyttökisa tulevan kesän Suomi-paidassa suunnistuksiin on ensi viikolla. Ja taas olen vellonut epävarmuudessa. Olenko tehnyt oikeita valintoja harjoittelussani, olenko pohtinut suunnistusta riittävästi, onko kunto hyvä, miten on kilpailussa keskittymiskykyni tilanne… Epävarmuutta tulevaan kisaan lisää myös vähän se, että se on mulla samalla kotimaisen kisakauden avauskisa, enkä ole näillä ”lumilla” suomessa mehtäsuunnistanut ennen näyttökisaa kuin muutaman kerran. Mutta, mutta käännetäänpä tämä epävarmuus vahvuudeksi: en ole vielä suunnistusrutiineja liikaa kuluttanut niin aistini ovat erityisen herkät ja ajatus terävä, aikaisempinakaan vuosina en ole kevättalvella suunnistanut liikoja ja kyllä se taito on sieltä löytynyt. Ja tärkeätä on myös, että into suunnistamiseen ja hyvään suunnistussuoritukseen on kova. Sieltä se itseluottamus puskee päätään ylös ja epävarmuus saa taas ottaa hatkat!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Danish Springissä


Viime viikonloppuna käytiin 24 Retki-Veikkolaisen voimin kirmailemassa Tanskalaisilla tantereilla. Samalla aukesi meikäläisenkin suunnistuksen kisakausi. 
Urhon kanssa haisteltiin merituulta!
Listasin reissun plussat ja miinukset, ja aloitetaan niistä miinuksista:
-sprintissä kapeitten kiellettyjen pensasaitojen hallitseminen haastavaa
-keskimatkan kakkosrastin minuutin pummi, kun en osannut mennä rastiympyrän reunalta rastille suoraan
-pitkän matkan jäätävä kuuden minuutin pummi
-Urho ei edelleenkään tykkää kaupan purkkiruuista
-kivi joka lensi vuokra-auton tuulilasiin, -200€

Ei ollut palkintopalli mua varten.
ja sitten plussat:
+Urho viihtyi reissussa hyvin
+punkkisaldo pyöreä nolla
+keskimatkalla jännitys kouraisi lähtöviivalla, pitkällä matkalla jo aikaisemmin
+analyyttistä ajattelua maastomatkoilla
+pitkällä matkalla juoksu tuntui välillä kuin olisi ollut siivet selässä
+useamman kerran ravintolassa syömistä, NAM
+mukava ja rento matkaseura
+kevät
+kunto ja suunnistusvire hyvät, mutta onneks kehitettävää vielä riittää

Tanskassa kevät on jo pitkällä. Kuvan zoomailu on K-18.
Frederiksvaerk on nätti pikkukaupunki.


 
 
Sprinttikisassa olin 7. ja jäin voittajasta
 Simona Aebersoldista 1.16.
Keskimatkan tuloslistalla löydyn sijalta 4.
Voittaja Cecilie Friberg Klysner oli 1.44 sujuvampi.

Pitkän matkan 12.2km taittui aikaan 1.14.11 ja sijalle 16.
Nopein nainen Aebersold viihtyi matkassa 9min vähemmän.



tiistai 26. maaliskuuta 2019

Hiphei hauskaa Himoksella!

Käytiin isommalla porukalla nautiskelemassa Himoksella laskettelusta. Ja oli hauskaa! Himoksen rinteet on aina hyvässä kunnossa, mutta kaikista eniten mä pidän rinteistä joille aurinko on näyttänyt hymyään. Ja nyt on se aika vuodesta kun aurinko hymyilee ja hanki kimmeltää.


Meikäläinen kärsii korkean paikan kammosta ja jos mut laitetaan sukset jalassa Himoksen huipulle niin jalat tärisee, tippa nousee silmään, rintaa ahdistaa ja korkean paikan kammo puskee pintaan. Mutta kun jalkojen alla on lumilauta niin ei mitään hätää, silloin saan kurvailla ilman pelon häivääkään ja nauttia täysin rinnoin kauniista maisemista  sekä laskemisen riemusta.
Viime talvena en vauvamahani kanssa rinteissä ollut ja vähän epäröin miten lautailu onnistuu. Hissimies tsemppasi, että laskettelu on kuin pyörällä ajoa, kun sen kerran oppii niin sen osaa aina ja oikeassa hän olikin. Heti ekasta laskusta alkaen yhteispeli vuokraamosta saadun laudan kanssa sujui mukavasti.


Elna oli toista kertaa laskettelemassa ja tyttö innostui puuhasta. Elna pääsi jo isompiinkin rinteisiin Maaret-tädin kanssa, eikä vauhti tyttöä hirvittänyt. Otto on viihtynyt Himoksen rinteillä paljon ja olen saanut kuulla tarinoita eri hyppyreistä ja siitä mitä kaikkea kivaa niissä voi tehdä. Nyt pääsin näkemään pojan pomppuja ja hyvin tuo hurjapää vetää.


Oli kyllä rentouttava laskettelukeikka Himoksella! Ja vaikka lumet sulaa ja muuttolinnut alkaa palaileen kotiseuduilleen niin Himoksella rinteet on mitä mahtavimmassa kunnossa. Kandee mennä!

torstai 21. maaliskuuta 2019

Miten Mersu kulkee, osa2

Ennen testejä jännitti...
Kävin naatiskelemassa urheilijanelämästä KiHulla testeissä. Tehtiin samat testit kuin tammikuussa eli ohjelmassa oli suora maksimitesti juoksumatolla, voimatestit, verikokeet, kehonkoostumusmittaus, MART-testi ja askelanalyysi.
Tiivistetysti voisi sanoa, että tällä hetkellä Mersu kulkee tammikuuhun verrattuna voimakkaammalla kropalla, nopeammalla askelkontaktilla, pari kiloa rasvattomampana ja juoksumatolla 2,5min pitempään kuin tammikuussa. Se siis tiivistetysti. : )








...mattotestin jälkeen ei enää jännittänyt,
ja taas se matto vei voiton.
Juoksumatolla tehdyssä testissä selvisi, että suorituskyky on mennyt mukavasti eteenpäin ja tosiaan, pysyin matolla sen 2,5min pitempään kuin tammikuussa. Mattotestissä olen käynyt ekan kerran kaudella 2017, sitä ennen testailtiin tasotestillä urheilukentällä eli verrokkia mattotestiin ei ole pitkältä ajalta. Huhtikuussa 2017 pysyin matolla 1,5min kauemmin kuin nyt ja uskon, että pääsen sille tasolle seuraavan harjoitusjakson aikana. Talven harjoittelussa on painotettu voiman saamista kroppaan ja hyvin voima on tarttunut. Voimatestissä voimantuotto oli parantunut jopa 18%. MART-testissä tehdään kevennyshyppyjä ennen ja jälkeen 10*150metrin vetojen. Huvittavaa oli, että vetojen jälkeen (rasittuneella kropalla) tehdyissä kevennyshypyissä pääsin nyt korkeammalle kuin edellisellä kerralla pääsin ennen vetoja (tuoreella kropalla) tehdyissä hypyissä.

On todella iloinen asia, että testit osoittivat kunnon menneen mukavasti eteenpäin talven aikana. Vielä on kuitenkin paljon työtä tehtävänä, että omat ennätykset ja rajat paukkuvat. Eli ei tässä vielä olla missään huippukunnossa, mutta tilanne on hyvä. Ja mielessä on myös se, että lajini on suunnistus ja onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan hyvin paljon muutakin kuin hyvä juoksukunto.
Intoa työn tekemiseen kyllä piisaa! Nyt harjoittelua muutetaan himppasen verran ja yksi tärkeä asia on lisätä juoksun määrää.
 
Videolla näkyy mattotestin viimeinen minuutti. Harmi että kuvaajan "kunto" : ) loppui juuri viime sekunneilla, eikä videolle tallentunut sitä hetkeä kun matto vei minusta voiton.

Vielä vähän voimaharjoittelusta. Olen aikanaan ollut sitä mieltä, että minä en puntille mene. Jotain kuitenkin tapahtui korvieni välissä vuoden 2016 harjoituskauden kynnyksellä, ja halusin ottaa punttisalilla tehtävän voimaharjoittelun ohjelmaani. Huomasin, että salilta saatu voima toi juoksuun mukavaa iloisuutta. Silloin keväällä 2016 olinkin hyvässä juoksukunnossa ja pääsin elämään yhden urheilu-unelmani EM-viestissä loppukirikamppailussa maailman parhaimman naissuunnistajan eli Tove Alexanderssonin kanssa. Kesällä sitten jouduin maksamaan amatööripunttisaleilijan oppirahoja kun takakyykky-liikkeessä olin liian hötky ja tein noston väärin ja seurauksena välilevynpullistuma. Se tapahtuma on yksi syy miksi niin kovasti pidän ja haluan tehdä pilatesta. Selän kanssa on saanut olla tarkkana ja painojen nostelu pitikin aloittaa varovaisesti. Tällä hetkellä selän tilanne on balanssissa.
Hyvin menneitten testien jälkeen käytiin mun nuorimman
"valmentaja-huoltajan" kanssa Elosella leivoskahveilla, NAM!