Urheilu on tunteita!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

SM-ep kultaa

Eilen lauantaina kisattiin Orivedellä erikoispitkienmatkojen Suomenmestaruuksista. Yhteislähdöllä lähdettiin ja matkaa oli linnuntietä mitattuna 17.2km. Sain kunnian olla sarjani D21 nopein ja aikaa mehtässä kulutin 2.09.40. 

Maasto ei päästänyt suunnistajia helpolla: maastopohjasta löytyi raskautta, rastiväleillä sai olla huolellinen ja rasteja oli sijoitettu tarkkaa suunnistusta vaativiin pisteisiin. Mutta kiitos ratamestarin pääsimme muutaman kerran myös teitä pitkin juoksemaan. Oman haasteensa kisaan toi kylmä ja märkä keli. Todellista suunnistusta kaikkine elementeineen. Nautin!

Kisa lähti mukavasti käyntiin. Sain oman korvien välini nöyrään, matkan pituutta kunnioittavaan moodiin. Alkumatkan pyrinkin ottamaan mahdollisimman kroppaa säästävästi. Mielessä kun oli useamman kerran tapahtunut hyydähtäminen, osittain energian imeytymättömyyden takia. Tällä kertaa maha ei pistänyt hanttiin ja sain nauttia suunnittelemani energiageelit matkalla. Ensimmäisten hajontalenkkien jälkeen huomasin, että porukka on harventunut aika paljon. Matkan edetessä porukka harveni vielä lisää. Oma suunnistustatsi tuntui hyvältä ja sain poimittua toisenkin hajontarastiryppään rastini mukavasti. Kropassa meinasi väsy ruveta iskemään ja tsemppasin korvien väliä kovasti, ettei se tee väsyneenä mitään hölmöjä ratkaisuja. Toka vikalle rastille sai juosta pitemmän pätkän tietä ja edellä ei näkynyt oman sarjalaisia. Pikkasen teki mieli ajatella, että olisiko sieltä tulossa SM-kultaa. Mutta eihän siitä liikaa voinut unelmoida, koska vielä oli muutama rasti poimittavana. Viimeisellä rastilla kuulin olevani kärki ja sain kajauttaa ilmoille voittajan ilonkiljahdukset. Liekö huudahdus kuulunut 2,5 min perässäni tulleiden kanssakilpailijoiden korviin asti.

Iloinen voittaja!
Kuva: Timo Mikkola
Kausi on mahtava päättää loistavan suunnistussuorituksen ansiosta tulleeseen Suomenmestaruuteen. Seuraavan "kisani"  käyn vain ja ainoastaan ihteni kanssa. Kisa-alueena toimii omat aivoni ja myös sydämen puolella on muutama rasti. Siinä "kisassa" ei ole voittajaa eikä häviäjää. Maalissa minua odottaa vastaus siihen kysymykseen jatkuuko huippu-urheilu-urani vielä yhden vuoden vai hyppäänkö letkasta ja siirryn "normaaliin" elämään. Tämä "kisa" on yksi urani vaativimmista ja sitä olen osittain käynyt koko kesän ajan. Välillä olen jo luullut löytäväni maaliin, mutta aina on eteen tullut tiheä pöheikkö tai naminami-avokallio ja olen hairahtunut valitsemaltani uralta. Toivon, että olisin tässä "kisassani" jo lähellä maaliviitoitusta. Mutta aika näyttää milloin pääsen kirmaamaan maalisuoralle. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti