Urheilu on tunteita!

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Jukola-viikonloppu

Nyt on SE viikonloppu, eli SE viikonloppu jolloin juhlitaan suunnistajan joulut ja juhannukset, nyt on nimittäin Jukola-viikonloppu. Niin myös tänä poikkeusvuonna. Nyt ei kuitenkaan kirmailla alkuperäisen suunnitelman mukaan Napapiiri-Jukolan yöttömässä yössä, vaan mä pääsen palaamaan sinne mistä mun Jukola-urani alkoi. Eli huomenna lauantaina kisataan uudestaan vuoden 1995 Kerava-Sipoo Jukolan maastossa ja radoilla. Kyseessä on kutsukilpailuna kisattava "47. Jukolan viestin ja 18. Venlojen viestin uudelleen juoksu". Me JRV:n naiset Mikaela, Hilla, Inka ja mä lähdetään innolla suunnistamaan ja pitämään koko seuramme puolesta JRV:n lippua korkealla.


Vuonna yhdeksänviis, kauan on aikaa siis, siitä kun ekan kerran Jukolassa suunnistin. Silloin suunnistin JRV:n kolmosjoukkueessa kakkososuutta. Joukkuetovereinani oli Tiina Mäki, Kaija Hakaniemi ja Tuula Kananen. Yritin löytää valokuvia tuosta Jukolasta, mutta pummailuksi meni ja ainoat muistikuvat kisasta on jännitys ja loppuradasta ollut komea kuusikko. Onkin mukava päästä "verestämään muistoja" ja etenkin tekemään niitä uusia.


Venlojen viestin uudelleenjuoksu alkaa siis lauantaina 13.6 klo 13.00. Kisasivut löytyy täältä, kilpailuohjeet tässä ja tulospalvelu tästä. Kilpailussa on myös gps-seuranta ja ISTV näyttää viestit livenä, lähetys alkaa klo 12.30. Ymmärtääkseni kisaa pääsee seuraamaan esim. Ruutu-palvelun kautta, eli tästä.


Hauskaa Jukola-viikonloppua kaikille!


Näin iloisella joukkueella lähdemme kirmaamaan
uudestaan vuoden `95 Venlojen viestiä.
Juoksujärjestyksemme tulee kylläkin olemaan Miksu, Hilla, Inka ja mä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti