Voi pyhä jysäys

Pidimme viikko sitten perjantaina maajoukkueen etäpalaverin. Palaveri meni hienosti ja oli mukavaa kuulla muiden kuulumisia. Jotain kuitenkin tapahtui sisälläni, tunti palaverin jälkeen paha olo vyöryi päälleni. Ahdisti ja itketti, väsytti ja oli ontto, ulkopuolinen olo. Pahaa oloa jatkui useamman päivän ajan. Palaveri taisi aukaista silmäni ja tajusin kilpailemisen mahdottomuuden tänä kesänä. Peruttujen kilpailuiden listalla on EM-kilpailut, maailmancup, Jukola ja lukuisa määrä pienempiä kisoja. MM-kilpailuita ei ole vielä peruttu, mutta ne on siirretty. Voi olla, että kilpailut kisataan lokakuussa, mutta voi olla että kisat myös perutaan. Aika näyttää.

Olen ajatellut tämän vuoden olevan viimeinen vuosi kun kilpailen Suomi-paidassa. Tähtäin, ajatukset ja tekemiset oli suunnattu tämän vuoden arvokisoihin, vielä viimeisen kerran. Pahaan olooni sekoittui varmasti myös juuri tuo huippu-urheilu-urani lopun häämöttäminen. Olen kuvitellut, että matalammalle asettettujen tavoitteiden (urheilu)elämään asettuminen ei tule tuottamaan tuskaa. Eipä se taidakaan käydä ihan naps naps tosta vaan. Urheilu on määrittänyt tekemisiäni koko aikuisikäni, eli ei ole kyse pikkujutusta.

Siihen pahaan oloon vielä. Sen sumuverhon kanssa meni useampi päivä. Olisin halunnut vain röhnöttää sohvalla ja tuijottaa telkkaria. Väsytti. Itketti. Itseni haastaminen ja tiukoille laittaminen tuntui ahdistavalta, kaukaiselta, kauhealta. Siihen ratkesi myös karkkilakko, ei vienyt montaa minuuttia kun Fazerin suklaalevy oli syöty ja Otto oli 100e rikkaampi. Luojan kiitos meillä on kolme "persiille potkijaa" ja siihen sohvalle en voinut jäädä olossani vellomaan. Laitoin kuitenkin urheilusuunnitelmat jäihin ja päätin antaa ihtelleni aikaa.

Nyt on lankalauantai, viikko palaverista. Mun mielestä aika vähän aikaa. Pää on pinnalla ja jalat ylttyy pohjaan. Kylmä, märkä ja painava paha olo on väistynyt. Prosessi on varmasti käynnissä, mutta olo on normaali. Takaisin on tullut tunne siitä, että haluan urheilla kehittyäkseni ja haluan tehdä suunnitelmaa tulevista urheiluista. Se kilpaillaanko tänä vuonna ei ole minun päätettävissä, mutta siihen missä kunnossa olen, minä voin vaikuttaa. Ja se että olen hyvässä kunnossa ja nautin urheilusta vaikuttaa omaan olooni ja sitä kautta siihen miten ympärilläni voidaan. Ja treeniä mä tarvitsenkin: viikon aikana otettiin lasten kanssa lukuisia pihakorispelejä ja aina mä hävisin, ja viimenen niitti oli Otolle häviäminen painimatsissa. Ai jai jai! 😎

Kaikille tsemppiä sekä hyvää pääsiäistä!



Meidän pienet noidat kävivät virpomassa muutamassa paikassa joihin oli kutsuttu.

Muistimme pitää turvavälit virvottaviin.

Tiistaina mehtäretkellä…

...vai liikuntatunnilla

Urho mummun kanssa lenkillä...
...ja siskon, veljen, äitin, serkun, tädin ja kahden koiran.

Pitkäperjantaina lähdin Leivonmäen
kansallispuiston maisemiin suunnistamaan,
kotona satoi aamusta tuhti kerros lunta.

Joutsassa paistoikin arska.

Keli ja maasto oli mitä mainioimpia suunnistamiseen.

Alku- ja loppuverkkojen aikana kansallispuistosta löytyi sulien polkujen lisäksi myös
 ensi talven HimosWinterTrailiin valmistavaan treeniin sopivaa lumipolkua.

Mun suunnistusreissun aikana kotimiehet
olivat rakentaneet meille
 oman makkaranpaistopaikan.
Kivaa!

Hetkiä, nautitaan niistä

Olin reilu viikko sitten KiHulla testeissä ja juuri silloin alkoi tulla koronasta johtuvia rajoituksia. Tuntui kuin matto (ei kuitenkaan testin juoksumatto 😊) olisi vedetty jalkojen alta: ei kisoja, ei yhteisiä treenejä, ei leirejä. Mun urheilut oli suunniteltu niin, että juuri nuo on ne minkä avulla ruvetaan hiomaan kisakuntoa ja suunnistustaitoa kovemmalle tasolle tulevia kisoja varten. Mitä mä teen ja miten klaaraan tämän homman yksin? Ja miksi urheilen jos en edes tiedä onko kisoja tulossa? Alkujärkytys oli suuri ja useammalle lenkille motivaatiota joutui kaivamaan ja ihteään potkimaan persiille. Sohvalle olisi ollut niin helppo jäädä. Onneks potkin. Päivä kerrallaan urheiluasiat selkeni ja urheilemisen antama ilo sekä hyvä olo on antaneet valtavasti voimaa. Olen onnellisessa asemassa, että lajini fyysisen puolen treenaamiseen en tarvitse mitään tiettyä paikkaa, vaan voin kirmailla ja kuntoilla ihanassa luonnossa. Voimaa saan kroppaani myös kotioloissa ja tarpeeseen tuli edesmenneen enoni vanhat tanko ja painot, nyt mulla on oma "punttisali" autokatoksessa. Suunnistukseen löytyy valmiita treenejä netistä ja niitä aijon hyödyntää, vain kisatilanne tarttee psyykata omassa korvien välissä.

Kalenteri tyhjäksi, auts!

Pari päivää oli saanut sulatella tätä urheilun muutosta, kun se varsinainen "pommi" pudotettiin. Paljon rajoituksia ja paljon myös pelkoa. Kaikista ahdistavimmalta tuntui yli 70-vuotiaiden karanteenisuositus. Ja etenkin se kun lapset eivät saa olla mummun ja papan kanssa. Meidän perheelle mummula on hyvin tärkeä paikka ja lähes jokapäiväinen kyläilykohde. Kyllä siinä maanantaina lenkkikin venyi kun itkin pahaa oloa ja pelkoa pihalle juoksemalla. En muista, että olisi moniin vuosiin tuntunut niin pahalta. Onneksi asiat, ajatukset ja paha olo on helpottanut päivien edetessä. Emmehän vielä tiedä miten ja kuinka kauan tämä korona tulee elämäämme vaikuttamaan ja tuntuukin vielä aikaisempaakin tärkeämmältä viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja ottaa ilo irti elämästä niissä arjen hetkissä. Ja onneksi meillä on paljon luontoa ympärillä, jossa voimme olla yhdessä, muistaen kuitenkin turvavälit. Urheilun kannalta tällä hetkellä tuntuu jopa kevyeltä, tälle tilanteelle en mitään voi, en tiedä milloin on kisoja tulossa, tavallaan ei ole mitään paineita mistään, mutta sisälläni palaa iso liekki urheilla ja kehittyä. Ehkä nyt nautin vieläkin enemmän jokaisesta treenistäni ja tästä matkastani urheilun maailmassa.

Karanteenin takia ei voitu viettää Oton 13-vuotissynttäreitä perinteiseen tyylin kotona.
Vietimmekin muistoihin jäävät synttärit Vaarunvuoren luontopolulla.
Kuvaajana Maaret

Urhokin pääsi kantorepusta kävelemään, mummun perässä turvavälin päässä. :)



Luonto tarjosi monenlaista mukavaa.

Oton synttäripäivänä koitti mun vuoden eka karkkipäivä ja

pitihän aamulla ottaa kuva päivän karkeista.

"Verottaja" nappasi omansa. :)

Viikon vauhdikkaat juoksut

Viikon sisällä tuli juostua neljä kertaa reippaampaa ja tässä tarinaa niistä:


Su 23.2: Pirkkahallissa Saulin (Suomen aikuisurheiluliitto) SM-kisat, 3000m radalla, aika 10.55. Juu hopeeta tuli ja juoksukin tuntu aika ookoolta, mutta aika ihan surkee. Ajattelin että 10.30 olisi mahdollinen aika mihin pääsisin ja mieluiten sen alle. Maalissa itku tuli kun en pääse nyt kovempaa. Mutta samalla tuli myös vahva tunne, että olen menossa oikeaan suuntaan ja teen oikeita asioita. Treeni kerrallaan lähemmäs kovempaa vauhtia.

Mitali on kaunis, mutta juoksuaika ei hymyilyttänyt.

Ti 25.2: Rennon reipas ( VK1 ) 45min ( 10.7km ) tiellä, alusta sula, mutta irtosoraa. Voi jummi kun juoksu tuntu kivalta! Loppuverkassa sain tuntea sitä kaikista keveintä juoksua, sitä kun juoksu tuntuu siltä, että olisi siivet selässä.
Yht: 1h37min, 16.6km


To 27.2: Hipposhallilla 3*1000m (3.40, 3.34, 3.30) ja 2*600m + 1*400m (2.01, 2.01, 1.16) ja 2*3*200m (34s->31s). Juoksu hyvää. Tuntu että kroppa pysy ylhäällä ja oikeat lihakset teki töitä. Mutta jouduin lyhentämään vikan 600m->400m, koska en päässyt suunniteltuun vauhtiin.  Muuten kyllä loisto treeni ja nautin suunnattomasti kun lapset oli mukana, Urho ja Elna pääsivät leikkimään hiekkalaatikolla Oton valvovan silmän alla !

Isoveli opettaa pikkusiskolle pituushyppyä.

La 29.2: K-S talvijuoksusarja Jyväskylässä. 5050m tiellä, aika 19.07. Sula alusta, mutta irtosoraa riittää. Juoksu ok, mutta vähän tuntu, että juoksuasento ei jaksanut pysyä ylhäällä. 3.5km jälkeen kroppa muistutteli torstain vauhdikkaasta ratatreenistä.  Viimeisellä kilometrillä en pystynyt vastaamaan Rautiaisen Satun lennokkaaseen askeleeseen, mutta edellisenä sunnuntaina hävisin Sadulle radalla 29s ja nyt 5s. Lähenee, lähenee, kovenee, kovenee. 😄



Ison mainitsemisen arvoinen on myös sunnuntain pitkä lenkki. Silloin tapahtui jotain mitä ei ole vuosiin, todellakin vuosiin, tapahtunut. Sain houkuteltua Antin mukaani pitkälle juoksulenkille. Edellisen kerran ollaan lähdetty kotoa porukalla juoksemaan marraskuussa 2015, eli ei ihan jokapäiväinen juttu. Toki jonkun verran ollaan porukalla lähdetty pyöräileen tai hiihtämään. Liekö lähentyvä Päijänteen ympäriajo syypäänä tähän Nandin hairahdukseen. 😄 Nautin isolla sydämellä meidän yhteisestä lenkistä ja 18km hujahti nopeasti ja mukavaa oli myös se, että juoksu tuntui niin kivalta!





Lenkkarit oli ihmeissään kun ne sai toiset lenkkarit mukaan kaveriks lenkille.



Paineita-epävarmuutta-väsymystä-ahaa elämystä

Olenko tehnyt tarpeeksi? Teenkö liikaa? Mitä voisin vielä tehdä? Olenko ottanut kaikki asiat huomioon? Voisinko tehdä jotain paremmin? Kehitynkö? Teenkö asioita oikealla tavalla? Aika kuluu, päivät kiitää, kisat lähenee.


Epävarmuutta, jopa pelkoa tulevasta. Paineita. Itse itselleni kasattuja paineita. Myös sitä on urheilu. Ja myös väsymistä.


Alkuvuodesta minulle tuli ensimmäisen kerran urallani tunne, että haluan itse kantaa vastuun harjoittelustani ja sen suunnittelusta. Tuli myös tunne, että eiköhän nyt ole korkea aika, koska taustalla on niitä kuuluisia vuosia ja kokemuksia. Tärkein pointti oli se, että alan kuuntelemaan herkemmällä korvalla mitä kroppa haluaa kehittyäkseen ja itse ymmärrän vieläkin paremmin jokaisen treenin tarkoituksen, eli ajattelen enemmän omilla aivoillani. 😝


Marko on tehnyt valmentajanani hyvällä sykkeellä paljon töitä, ja tekee edelleen "taustallani" hommia.


Olen laittanut itselleni kovia tavoitteita ensi kesälle ja siten myös ladannut paineita. Haluan kovasti saavuttaa tavoitteeni ja haluan tänä vuonna juosta kovempaa kuin koskaan. Paineet aiheuttaa epävarmuutta.


Olen alkuvuoden harjoitellut hyvin. Tehnyt töitä urheilun eteen niin paljon kuin olen pystynyt ja silti olen tuntenut aika ajoin, että pitäisi tehdä enemmän, pitäisi tehdä paremmin. Tyhmää.


Olen myös tuntenut hiipivää väsymystä. Mutta urheiluelämässä kuuluukin olla aina välillä väsynyt ja välillä tosi väsynyt. Viime maanantaina se väsymys iski päälle isolla otteella. Se on ilkee tunne kun väsyttää niin paljon, että tuntuu kuin olisi sumussa. Pidin lepopäivän ja lähes kokonaan toisenkin. Ja otin jopa lyhyitä päiväunia. Keskiviikkona sumu vain jatkui, mutta kävin herättelemässä ihteäni 5*2min vedoilla ja otin pikku päikkärit. Torstaina voimatreeniä. Ja paljon käsitöitä. Pääsin osalliseksi Vanhojen tansseihin fiksaamalla Urhon kummisedän Juuson tyttöystävän eli Alinan mekkoa. Kyllä siinä sumut hälveni kun aamun aloitti blingblingpaljettien kanssa. Ihanaa puuhaa!  Perjantainakaan ei enää sumu laskeutunut ylleni ja 15km juoksu tuntui loppua kohden vain paranevan.

Pientä mukavaa fiksaamista Alinan kauniiseen mekkoon.

Tajusin siinä ommellessani, että ajatukset on olleet ihan liikaa urheilussa ja sen stressaamisessa. Mun paheeni on lepopäivien pitämättömyyden lisäksi se, että alan tahkoamaan treeniä ym urheiluun liittyvää enemmän ja enemmän. Haluaisin kokeilla kuinka paljon Mersu kestää. Joo, tiedän että urheilussa pitää kokeilla rajojaan, mutta pääpointin pitää olla siinä mikä kehittää. Kyllähän tämä mun arki on välillä aika hulabaloota. Itsensä kuuntelulle ei aina ole mahdollisuutta ja ne päiväunetkin on max 15min, siinä vaiheessa aina joku lapsista tai sitten koira tulee herättämään. 😅 Mutta hei, mä en sano tätä valittaen, mutta tää on fakta joka mun pitäisi muistaa, palautumiselle ei aina ole kovinkaan optimaalista mahdollisuutta. Ja eihän tuo mun luonnekaan sitä tue, aina haluaisin tehdä jotain. Tämä muutaman päivän sumuinen olo muistutti asioiden tärkeyden ja pisti miettimään ne harjoittelun tärkeimmät kulmakivet. Ja erityisesti tämä sumu muistutti sen, että välillä heitän urheiluasiat takavasemmalle ja keskityn muihin juttuihin.

Rustasin paperille ne kaikista tärkeimmät pointit tuleville viikoille:

-lasten kanssa hetkessä elämistä

-luota itseesi

-kolme vauhdikasta juoksua/viikko

-juoksijan voimatreeni

-pitkä rauhallinen pk

-juoksutekniikka/koordinaatiotreeni

Lisäksi viikot tulee sisältämään:

-huoltavaa juoksua/hiihtoa

-spiraalistabilaatiota+nilkkajumppaa

-pilatesta

-liikkuvuutta

-venyttelyä/huoltoa

-rentoutumista

-2 karttaharjoitusta/viikko

-2 rentoutumis-/mielikuvaharjoitusta/viikko

Saas nähä millasen sopan näillä aineilla keittelen. 😋

Elna ja Urho pääsivät Vanhojen tanssien
jälkeen poseeraamaan nuoren parin kanssa.
Hattua nostan tanssijoille, niin paljon oli erilaisia, hienoja tansseja opeteltu.

Lampien lumosta metsien mahtiin

Jämsänseudun Luonnonystävät kokosivat muutama vuosi sitten Suomen 100 vuotiaan taipaleen kunniaksi kirjan, jossa esitellään 100 luontokohdetta Jämsän ja Kuhmoisten alueelta.

Syksyllä sain idean kierrellä kevyiden/pitkien rauhallisten lenkkien lomassa, tilanteen niin salliessa, näitä paikkoja. Mitään aikarajaa paikkojen näkemiselle en laittanut ja ajatuksenani onkin katsella näitä luontokohteita, joista osa on jo ennestään tuttuja, uusin rauhallisin silmin.

Esimerkiksi minulle läheisin ja tutuin kohde Lavaoja antoi aivan uusia fiiliksiä. Tuo Lavaoja saa alkunsa kotini läheltä olevalta Heinäjärveltä ja sieltä se kiemurtelee läpi Paljakan kylän peltojen ja mehtien kohti Jämsänkosken keskustaa aina Ilveslinnalle asti, jossa se yhdistyy Kankarisvedeltä tulevaan veteen ja siitä Lavaojan vesikin jatkaa matkaansa paperitehtaan alitse Jämsänjoen kautta Päijänteeseen ja sitä kautta pääkaupunkilaisten juomavedeksi. Lavaoja on aikanaan tarjonnut hyvän paikan pulikoimiseen, onkimiseen ja eläinten juomapaikkanakin se on toiminut. Kuvauskohtaa kahtellessani ja ojan vartta kulkiessani huomasin kuinka iloisesti tuo pieni ojapahanen virtasikaan, välillä oli hyvin rauhallisesti liplattavia kohtia ja hetken kuluttua vesi oikein kuohusi menemään. Huomasin kuinka tuttu kohde näyttäytyi uudella ilmeellä kun sitä katseli kiireettömin silmin.

Vakituiseksi lenkkiseurakseni näille reissuille ja kuviin esiintymään olen saanut Elnan Pihla-puudelin. Ja useammalla lenkillä on kaverina ollut myös juttuseuraa sekä meidän oma Nipsu.

Alla on 20 ensimmäistä kohdettani bongaus järjestyksessä.

 

Testeistä Trailiin

Heti alkuun tilannetiedote: Mersuun kaksi viikkoa sitten tulleet lommot voivat hyvin. Polvi ei enää aiheuta oireita, nilkka ok, mutta on vielä löysä ja vaatii epätasaisella alustalla teippiä ympärilleen, kädessä edelleen kipsilasta, mutta ei rajoita urheilua kuin lajivalikoiman puolesta.


Viime torstaina ja perjantaina Kihulla Jyväskylässä tsekattiin tälle harjoituskaudelle ekan kerran miten Mersu kulkee. Mattotestissä matto nöyryytti mut pahemman kerran ja olen pettynyt tuloksiin. Mattotestin perusteella kuntoni on tällä hetkellä lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten. Eihän tuo mitään haittaisi jos taustat olisi identtiset, mutta vuosi sitten olin juuri palannut äitiys"lomalta" takaisin kovemman harjoittelun pariin ja nyt on kuitenkin treenailtu vähän toiseen malliin. Voima- ja nopeustesteistä sain positiivista signaalia ja niiden tasot oli paremmat kuin vuosi sitten tähän aikaan ja osassa olin jo nyt jopa viime toukokuun tasolla.

Ennen mattotestiä kysyin matolta kumpi tänään vie ja kumpi vikisee.

Testin jälkeen mieli oli pikkasen maassa, ihan luonnollista silloin kun odotukset on korkeammat kuin tulos ja joutuu pettymään. Nyt on tarkkaan mietittävä tulevia harjoitteluita, että kunto lähtee menemään oikeaan suuntaan. Tärkeitä asioita tulee olemaan todella laajalla skaalalla ja muutenkin kuin juosten tapahtuva PK-harjoittelu, vauhdikkaat juoksut, maksimivoima ja kropan huolto.

Taas kerran matto vei ja mä vikisin.

Perjantaina ja lauantaina päästiin taas kisailun makuun kun kirmailtiin Himos Winter Trail. Perjantai-iltana hilpastiin Oton kanssa lamput päässä 9km reitti. Vaikka lumi puuttui niin mehtään viritetyt valot, tulet ja kannustajat antoivat menoon lisää tunnelmaa. Oli jälleen kerran mahtavaa juosta pojan kanssa ja Oton vauhti yllätti meikäläisen kunnolla.

Himoksen mehtät imi nuoresta miehestä "mehut" irti...

Lauantaina oli aika korkata Himoksen Extreme-sarja eli 25km polkujuoksua Himoksen vaativassa maastossa. Noin pitkää polkujuoksua en ole ikinä tehnyt ja muistini mukaan tämä oli ensimmäinen polkujuoksukisani henk.koht.sarjassa, aikaisemmin olen kisannut pojan kanssa sekä joukkuekisassa.

Lähdin rohkeasti matkaan, mutta ensimmäisessä ylämäessä polkujuoksutaituri Susanna Ylinen näytti kuitenkin kaapin paikan. Radan teknisellä perälenkillä Susannan selkä tulikin vastaan ja siinä se pysyi kierroksen verran eli reilun 10km ajan. Matkan aikana tarkkailin sykkeitäni ja siellähän ne paukutti VK2-alueella, mielessä kävi miten ämmän käy, mutta askel ja kilometri kerrallaan mentiin eteenpäin. Toisen kierroksen aikana Susannan pudottaessa geelipussin maahan nousin ekaa kertaa veturiksi. Susanna ei kuitenkaan päässyt heti kantaan kiinni ja useamman kilometrin juoksentelin yksinäni. Tekniselle perälenkille lähdettäessä koin "kauhun" hetkeni kun pienen kuusen latvaan jättämäni juomavyö oli kadonnut. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Tankkaus suorituksen aikana on ollut mulle aina haastavaa mahani takia, nyt olisin kipeästi kaivannut lisäjuomaa. Seitsemää kilometriä ennen maalia alkoi seinä tuleen vastaan. Jalat ei enää hakeneet näppärästi hyviä ajolinjoja haastavilla poluilla ja päähän alkoi tulla kummallisen leijuva olo. Reitin varrelta kannustajilta kyselemällä sain juomavyöni takaisin ja join myös reilummin järjestäjien "puffet"pöydästä, mutta energiat ei enää riittäneet. Reilu kaksi km ennen maalia Susanna tuli ylämäessä takaa ohi, kannusti mukaan, mutta siihen en pystynyt. Ainoa tavoite oli selvitä heikunkeikun ololla maaliin telomatta ihteäni. Sen tein, ja pienen loppukirin sain tavoille uskollisena aikaiseksi. Maalissa osallistujapalkinnoksi saatu Elosen omenatäytepitko maistui taivaalliselta. Palautuminen ei meinannut lähteä millään käyntiin, söin ja join, mutta paha fyysinen olo jatkui monta tuntia. Oli dopingtestaajien onni etteivät tulleet lauantai-iltana vierailulle, olisi tullut normaalia visiittiä huomattavasti pidempi sessio, ei nimittäin olisi purkkiin paljoa lirahdellut moneen tuntiin. 😝

… niin myös äitistä!

Extreme-kisa oli mahtava kokemus. Nyt ymmärrän tankkauksen merkityksen, eri asia on muistanko sen seuraavalla kerralla. 😁 Juoksun aikana sai kokea monenlaisia tunteita ja ajatuksia, iloinen olen siitä kuinka positiivisena sain pidettyä ajatukseni ja oloni koko juoksun ajan. Iloinen olen myös siitä kuinka hyvin kroppani jaksoi koko matkan. Tunne on että voimat kyllä riitti, mutta ilman polttoainetta ei tämäkään Mersu kulje. Mahtava kisa ja mahtavat fiilikset!


Alla minuutin video Trailistani, kiitos Helmi Pitkänen videoista!

Mersu kolhiintui korttelicupissa

Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu, totta joka sana!


Lauantain korttelicupissa Jämsän keskustan maisemissa oli taasen aika kokeilla Mersun kestävyyttä. Ja luojan kiitos, että jalkojen "metalli"kori on niin vahvaa tavaraa, että kolhut jäi vain "peltien" naarmuiksi. Vasemmasta ranteesta löytyi "huono hitsaus" joka petti murtumalla.



Naarmuja pintaan ja runkoon

No mitäs sitten oikein tapahtui? Lauantaina kisattiin Korttelicupin 4. osakilpailu. Matkaan lähdettiin mun lempparityylillä eli yhteislähdöllä. Matkan aikana oli mielenkiintoisia reitinvalintavälejä ja mukavaa otatusta nuorien miesten kanssa. Silmissä sykki jo radan toiseksi viimeinen rasti. Edessä oli punainen puinen aita ja päätin hypätä aidan yli vaikka lähistöllä olisi ollut aidassa myös aukko. Kaikki sekuntit säästöön, joopa joo. Hyppäsin aidan yli, mutta oikea jalka otti aidan kanssa yhteen. Vasen jalka maahan ja samalla nilkka muljahti, oikea polvi iskeytyi kovaan jäiseen ja hiekan muruilla kuorrutettuun alustaan ja myös vasen käsi otti osumaa. Siihen jäi se suunnistus, ei ollut sekuntien kalastelusta hyötyä. Pikku hiljaa pystyin kävelemään autolle. Puoli tuntia kolhun jälkeen ranne alkoi valittelemaan oloaan ja kävin kuvauttamassa sen ja samalla myös polven. Ranteen pienissä luissa on murtuma. Polvi ehjä, nilkka vähän tumma ja turvonnut. Kyllä oli onnea matkassa kun ei käynyt pahemmin ja jalat pääsi vähimmällä ja uskoisin että näillä kintuilla päästään vielä lähiaikoina urheilun makuun. Tietenkin nyt pitää malttaa ja nilkka kaipaa extrajumppailua. Mun tuurilla nyt tulee hyvät hiihtokelit kun mä en ladulle pääse, mutta mielelläni sen ilon muille suon. Ranteen kanssa saa käyttää mielikuvitusta, että selviää kotiaskareista ja esim. kakkapyllyn pesusta. Eipähän ole tylsää. : )

Edellisestä kolhusta on lähes päivälleen sen kaksi kuukautta. Toivotaan, että kahden kuukauden päästä maaliskuun alussa tämä kolhujen putki ei saa jatkoa. : )

Pientä pallomuodostusta nilkassa.



TunariTuuriRantanen