Urheilu on tunteita!

maanantai 9. joulukuuta 2019

Viikon 49 treeni

Otsikko viittaa siihen mikä on ollut viikon 49 hekumallisin treeni. Mutta nyt tuleekin se katastrofaalisin.


Torstaina suunnistettiin Kurkocupin finaali Himoksen Paljakalla. Kurkocuppi on syksyinen yösuunnistussarja. Tänä syksynä omat kurkoilut jäi tähän yhteen kertaan ja se näkyi suorituksessa.
Sain houkuteltua Antin mukaan Kurkoilemaan ja Antti houkutteli minut pisimmälle radalle. Ei ehkä fiksuin valinta kummallekaan tuo pisin 7.2km reitti.


No, innolla lähdettiin yhteislähdöllä ja alku menikin mukavasti. Miehet vaan juoksivat kovempaa ja yölamppujen valot hävisi horisonttiin, jäljelle jäi pieneen lumihankeen miesten jäljet. Jatkoin "suunnistamista" yksinäni. Mitä lie ajattelin viitosrastille mennessä? Yhtään ei kartta ja maasto täsmännyt, jälkiä ei näkynyt missään ja lopulta rinteessä lumikin hävisi maastosta. Minä vaan tuskailin uuden lampun kanssa kun se ei pysynyt kunnolla päässä ja toivoin samalla näkeväni valoja ja rastin. No ei näkyny! Olin nimittäin kartan ulkopuolella lähes 500m rastiväliviivalta vinossa. Lopulta näin aukon laitaa ja pakotin ihteni paikallistamaan sijaintini. Paikallistin juu, mutta sekin oli väärä aukonlaita, mutta lähdin onneksi oikeaan suuntaan ja löysin polulle ja sain ihteni kartalle. Ja löysin vitosrastin. Ja sitten alkoi myös näkyä muita yösuunnistajia. Seuraavasta seitsemästä rastista kolme löysin suoraan. Rasti numero 13. alkoi kanssani kunnolla piilosille, aikani etsittyä aloin tuskastua ja ottaa järjen käyttöön. Jalkaterät alkoi olemaan niin kovassa umpijäässä ja vilu hiipimään takin sisään, niin tein poikkeuksellisen päätöksen ja lähdin kesken pois. Onnistuin löytämään ihteni oikealle reitille kohti maalia. Matkalla bongasin yhden valon ja Anttihan se siellä köpsötteli menemään kipeillä kintuillaan. Porukalla tultiin viimeisten rastien kautta maaliin ja jotenkin aika huvittavaa, että 77 suunnistajasta just me kohdattiin siellä mehtässä. Nykyään kun aika harvoin vietetään kahdenkeskistä aikaa, nyt sitä sitten tarjoiltiin Himoksen perämehtässä suunnistuksen merkeissä. 😄


Se oli sellanen yösuunnistus. Rata ja maasto oli mahtavat, mutta mun ajatukset ei. No miksi en vain "vaikene" tästä tolvailusuunnistuksestani? Niin hyvä kysymys ja vastaukseksi voisi Matin sanoin sanoa, että "Elämä on laiffii"!  😄
Oranssilla tussilla mun kulkema reitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti