Urheilu on tunteita!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Pitkä viikko

Meijän lumiukossa on vivahteita Kekkosesta

Aloin pohtimaan kulunutta viikkoa ja tajusin että jouluaattohan oli tällä viikolla, huh, viikko on ollut pitkä.


Jouluaattona saimme nauttia perinteistä: äidin maittavista jouluruuista, lasten riemusta, pirtin lämmöstä, läheisistä ihmisistä sekä hautausmaan kauniista valomerestä ja rauhasta.


Tällä viikolla on suunnistettu kaksi kertaa, opeteltu pitkän tauon jälkeen voimanhankintaa punttisalilla sekä avattu hiihtokausi. Mutta keskiviikko on se mikä pysäytti. Aamulla Otto lähti Himokseen, minä Elnan ja Urhon kanssa Jyväskylään sunnistamaan ja Antti sarjaenduroihin Nokkamäkeen. Me muut tultiin ajallamme kotiin , niin kuin Antin Husqvarnakin. Mutta Antti matkasi ambulanssilla Jämsän sairaalan kautta Tampereelle Tayssiin. Enduroitten ensimmäisellä kisakierroksella tapahtui jotain ja Antti lensi/törmäsi päin puuta. Lantiossa on iso murtuma. 

Pääsin lauantaina vihdoin avaamaan JRV:n korttelicupkauteni.
Suunnistus meni hyvin, mutta sisälläni velloneet tunteet oli hyvin ristiriitaiset.
Pysäytti. Kuinka pienestä tämä elämä voi olla kiinni, ja koskaan et voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Kuinka kiitollinen saa olla siitä kun on terve ja pystyy ja voi tehdä kaikenlaista. Usein yksikseni ollessani kiitän perheestä ja terveydestä, mutta silti useasti arki vie mennessään ja asioita sekä omaa ja toisten olemista pitää itsestään selvänä. Olen kiitollinen, että mies on hengissä ja ettei isku tullut viereiseen kohtaan, jolloin halvaantuminen olisi ollut lähellä. Enkeleitä oli matkassa.
Toivotaan että saisimme perheemme isin lähipäivinä kotiin ja pääsisimme opettelemaan muuttunutta arkeamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti