Mitä jäi käteen

Mietin mitä jäi käteen kymmenensistä MM-kisoista...

… tyhjältä näyttää.

Tällä hetkellä päällä on vielä henkinen krapula ja olo on tyhmä. Mutta nyt rämmin täältä pitkää suopursua sisältävältä, märältä suolta ylös. Kaikesta mitä tekee jotain jää myös käteen.  Ja kun hyppään suoltani ensimmäiselle mättäälle näen, että parasta antia tällä matkalla on ollut matkan teko. Voi että olen nauttinut harjoittelusta! Periaatteessa matkan teko onnistui hyvin: pystyin harjoittelemaan suunnitelmien mukaan. Toisella mättäällä majailee terveys. Olen saanut urheilla terveenä, lapsiperheen äitinä flunssapöpöiltä ei voi suojautua, mutta niitä vastaan voi taistella. Samaa vastustuskyvyn vahvistamista ja käsien pesusta paasaamista aijon jatkaa tulevaisuudessakin. Kolmannelta mättäältä löydän mukavahenkisen MM-joukkueen, jonka jäsenenä oli helppo hengitellä. Neljännellä mättäällä jalkojeni juureen pätkähtää kauniissa Norjalaisessa mehtässä flow-tilassa tehdyt rastivälit, NAM! No nythän näitä mättäitä alkoi löytyä ja tossujen vesilasti vähenee, askel kevenee.


Seisahdan kuitenkin vielä hetkeksi mättäiden väliin mutaiseen suohon ja mietin miksi olo on kuin tarpoisin suossa. MM-kilpailuihin ja niissä menestymiseen oli kova tahto. Sijat 17. (pitkä matka), 11. (keskimatka), 6. (viesti), ovat jotain muuta kuin mitä lähdin hakemaan ja mihin uskoin yltäväni. Tiedän, että tällä koneella jota olen sisääni rakentanut olisi voinut yltää parempaankin. Mutta se olisi vaatinut muutamia erilaisia valintoja kisasuorituksien aikana ja myös onnea, mutta tuurillahan suunnistusta on turha tehdä. MM-kilpailuihin valmistautuminen on pitkä prosessi. Urheilussa kun laittaa ihtensä niin fyysisesti kuin henkisestikin likoon. Useita arkisia valintojakin tekee urheilua ajatellen.  Kolmen lapsen äidin harjoittelun onnistumiseen vaaditaan läheisiltä apuja lapsienhoitoon. Monta on palasta mitkä pitää saada loksahteleen kohdilleen. Sitä kun oli Norjaan mennessä paljon tahtoa, unelmia ja haaveita sekä uskoa niiden toteutumiseen ja kun kisat ei mennytkään niin kuin unelmoi niin ehkä sen takia tuntuu kuin tarpoisin suossa. Järjellä ajateltuna eihän ole mahdollista, että asiat menisi aina niin kuin ajattelemme ja haluamme, mutta kaikista asioista voi ja saa ottaa jotain mukaansa. Ja tämähän on "vain" urheilua ja urheilu on tunteita!


Nyt jatkan hyppimistä mättäältä toiselle ja lopulta jalkani koskettavat asvaltin reunaa. Vaihdan suunnistuskengät lenkkareihin ja lähden kiihyttämään vauhtiani kohti ensi kesän sprintin MM-kilpailuja, kädet täynnä muistoja ja kokemuksia tämän vuoden MM-kisamatkastani. Viuuhhh!