SM-kultaa

Viime viikonloppuna suunnistettiin Suomenmestaruuksista pitkän matkan merkeissä Fiskarsissa.


Karsinta

Lauantaina karsittiin 50 parasta sunnuntain finaaliin. Molemmat päivät antoi ihan huikeita suunnistuskiksejä! Ja vielä lisäksi kaksi paalupaikkaa, joista toisen jälkeen kaulaani ripustettiin kultainen SM-mitali. Huikeaa!

Kun lauantain karsintakisassa sain kartan käteeni niin tuntui etteihän tästä 1:15 000 mittakaavasta näe mitään. Mutta kyllä siitä hyvin näki (kun hiljensi vauhtia tai piti kartasta kaksin käsin kiinni :) ) ja hyvin kartta myös istui käteeni. Maasto ja radat oli mukavan vaihtelevat, välillä sai ottaa vauhtia koneesta, mutta välillä piti malttaa ja mennä hyvin rauhassa ja tarkasti. Rytmitys oli tärkeää. Vaikka eipä sitä rytmitystä maastossa tullut tietoisesti ajateltua. Piirtelin tuossa karttoihin reittini ja huomasin, että useammassa kohdassa en meinannut saada viivaa kartalle, koska en muistanut tarkasti mistä menin. Tämä on minulle merkki siitä, että olen ollut todella hyvin uppoutuneena suunnistukseen eli voisiko sanoa flow-tilan olleen päällä aika ajoin. Molempiin kisasuorituksiin jäi kylläkin muutamalle välille parannettavaa, mutta harvoinpa sitä ihan täydellistä suoritusta pystyy tekemään.

Finaalin reittini

Pohdiskelin miksi sain tehtyä noin hyvältä tuntuneet suoritukset. Uskoisin sen johtuneen rentoudesta. Niin edellisen viikonlopun sprinttiin kuin tähän SM-pitkään matkaankaan en tehnyt mitään erityistä valmistautumista. Luin kisasivuilla olleet infot ja se oli siinä. Tottakai fyysisellä puolella harjoittelin normaalisti suunnitelman mukaan, mutta päätäni en sen kummemmin käyttänyt esim. vanhojen karttojen kanssa. Olemme valmentajan kanssa aikaisemminkin todenneet, että minulle ei sovi liika etukäteen analysointi vaan kisasuoritus tulee kisassa selkäytimestä, kun vaan annan sen tulla. Jokohan nyt näiden viimeisten kolmen kilpailun (3 voittoa) jälkeen uskaltaisin luottaa siihen, että näillä suunnistuskilometreillä joita olen kulkenut olen saanut kokemusta kaikesta mahdollisesta ja osaisin jatkossakin mennä kisoihin rennosti tekemään sen suorituksen, joka sieltä selkärangasta tulee.

 

 

Täytyy vielä mainita, että olen tosi kiitollinen siitä kun olen saanut nauttia suunnistuksesta ja vielä menestyäkin, koska tiedän ettei se ole itsestäänselvyys. Sunnuntain kisan jälkeen pukkasi flunssaa. Pitkään olinkin saanut olla terve. Nyt vain toivon, että tauti ei jallita pitkään, eikä se veisi kuntoani alaspäin. Seuraaviin SM-kisoihin on aikaa alle kaksi viikkoa ja Sveitsin maailmancupiin alle kolme viikkoa.



Kisan jälkeen "pääsin" pitkästä aikaa doping-testiin. Olinkin jo luullut olevani "vanha pieru" kun testaajat ei ole käyneet moikkaamassa. "Parhaimpana" vuonna olen pissinyt purkkiin valvovan silmän alla 9 kertaa, ja uran aikana useamman kymmenen kertaa eli tuttua puuhaa, mutta kultamitali kaulassa se on aina vähän kivempaa.