On kiitoksen aika

Syksyllä 2018 aloitin kahden vuoden projektin, ajatuksissani oli huippu-urheilu-urani kahden viimeisen vuoden huipennus. Hain itselleni kumppaneita ja sainkin rinnalleni kulkuani tukemaan mahtavat Rakennusliike Mestaritiimin, Betoni-Sampon, Sähkö-Äijät, Veksin Rakennustarvikkeen ja Jämsän LVI- ja Hydraulitarvikkeen. Halusin tarjota kumppaneilleni näkyvyyttä myös netin puolella, sekä halusin avata tätä urheilijan elämääni kiinnostuneille, joten päätin perustaa tämän blogin. 

Perusajatukseni oli kirjoitella säännöllisesti, lähes viikoittain juttua urheiluun ja treenaamiseen liittyen. Tämä perusajatus toteutui hyvin, mutta kyllähän blogissani on seikkaillut myös muita elämääni vahvasti kuuluvia asioita kuin urheilu. Yleensä kirjoittaminen on soljunut mukavasti, ja bloggauksen jälkeen on tuntunut hyvältä. Muutaman kerran tekstiä on joutunut "potkimaan pihalle", tämä bloggaukseni on ehdottomasti se vaikein. Sanoja kyllä tulee, mutta tuntuu, että ne on ihan tyhmiä. Niissä ei ole mitään järkeä ja ne menee vielä ihan väärään järjestykseenkin pihalle tullessaan. Kirjoitan, pyyhin, kirjoitan, pyyhin... Johtuuko vaikeus siitä, että tämä on viimeinen blogitekstini? 

Juttujani on luettu mukavasti ja on ollutkin todella ihanaa kuulla kommenteja tarinoistani. Otsikossa puhun kiitoksesta ja sen haluan lausua Teille blogini lukijat. Kiitos, kun olette olleet kiinnostuneista tämän urheilijan askeleista ja lukeneet turinointejani!

Blogin pitämistä olisi mukava jatkaa, mutta pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassani. Toinen kahden vuoden takaisista ajatuksistani ei sitten näytä toteutuvankaan. Olen nimittäin ilmoittautunut seuraavalle maajoukkueleirille ja ensi kesän suunnistuksen MM-kisat Tsekissä liitelevät aika ajoin ajatuksiini ja pikkasen myös kutkuttelevat mahan pohjassa ohi mennessään. Joten suunnistuskenkien pohjat kuluvat jatkossakin tuttuun tapaan.

Muutama sananen vielä kuluneesta kisakaudesta. Kausi oli lyhyt ja ytimekäs. Omaan kauteeni olen tyytyväinen. Suunnistus oli nautittavaa, juoksu hyvää ja fiilis erinomainen. Saaliikseni sain SM-kisoista kaksi kultaa, hopean, pronssin ja plaketin. Ja hyvältä tuntuu myös olla naisten pääsarjan rankikärki. 

Meillä JRV:n bussissa on tapana lausua useita kiitoksia matkan loppupuolella, toteutan sitä perinnettä nyt tässä. Kiitos kumppanini Rakennusliike Mestaritiimi, Betoni-Sampo, Sähkö-Äijät, Veksin Rakennustarvike ja Jämsän LVI- ja Hydraulitarvike! Kiitos seurani JRV eli kiitokset kaikille seuran toiminnan pyörittäjille ja seuran toiminnassa mukana oleville! Kiitokset valmentajasparraajatukihenkilö Markolle! Kiitos kaikille minua kannustaneille ja uraani seuranneille! Ja kiitos kaikille teille joita en nyt maininnut! Kiitos!

Lenkit jatkuu, karavaani kulkee, karuselli pyörii ja aurinko paistaa! 

Urheilu on tunteita!

SM-ep kultaa

Eilen lauantaina kisattiin Orivedellä erikoispitkienmatkojen Suomenmestaruuksista. Yhteislähdöllä lähdettiin ja matkaa oli linnuntietä mitattuna 17.2km. Sain kunnian olla sarjani D21 nopein ja aikaa mehtässä kulutin 2.09.40. 

Maasto ei päästänyt suunnistajia helpolla: maastopohjasta löytyi raskautta, rastiväleillä sai olla huolellinen ja rasteja oli sijoitettu tarkkaa suunnistusta vaativiin pisteisiin. Mutta kiitos ratamestarin pääsimme muutaman kerran myös teitä pitkin juoksemaan. Oman haasteensa kisaan toi kylmä ja märkä keli. Todellista suunnistusta kaikkine elementeineen. Nautin!

Kisa lähti mukavasti käyntiin. Sain oman korvien välini nöyrään, matkan pituutta kunnioittavaan moodiin. Alkumatkan pyrinkin ottamaan mahdollisimman kroppaa säästävästi. Mielessä kun oli useamman kerran tapahtunut hyydähtäminen, osittain energian imeytymättömyyden takia. Tällä kertaa maha ei pistänyt hanttiin ja sain nauttia suunnittelemani energiageelit matkalla. Ensimmäisten hajontalenkkien jälkeen huomasin, että porukka on harventunut aika paljon. Matkan edetessä porukka harveni vielä lisää. Oma suunnistustatsi tuntui hyvältä ja sain poimittua toisenkin hajontarastiryppään rastini mukavasti. Kropassa meinasi väsy ruveta iskemään ja tsemppasin korvien väliä kovasti, ettei se tee väsyneenä mitään hölmöjä ratkaisuja. Toka vikalle rastille sai juosta pitemmän pätkän tietä ja edellä ei näkynyt oman sarjalaisia. Pikkasen teki mieli ajatella, että olisiko sieltä tulossa SM-kultaa. Mutta eihän siitä liikaa voinut unelmoida, koska vielä oli muutama rasti poimittavana. Viimeisellä rastilla kuulin olevani kärki ja sain kajauttaa ilmoille voittajan ilonkiljahdukset. Liekö huudahdus kuulunut 2,5 min perässäni tulleiden kanssakilpailijoiden korviin asti.

Iloinen voittaja!
Kuva: Timo Mikkola

Kausi on mahtava päättää loistavan suunnistussuorituksen ansiosta tulleeseen Suomenmestaruuteen. Seuraavan "kisani"  käyn vain ja ainoastaan ihteni kanssa. Kisa-alueena toimii omat aivoni ja myös sydämen puolella on muutama rasti. Siinä "kisassa" ei ole voittajaa eikä häviäjää. Maalissa minua odottaa vastaus siihen kysymykseen jatkuuko huippu-urheilu-urani vielä yhden vuoden vai hyppäänkö letkasta ja siirryn "normaaliin" elämään. Tämä "kisa" on yksi urani vaativimmista ja sitä olen osittain käynyt koko kesän ajan. Välillä olen jo luullut löytäväni maaliin, mutta aina on eteen tullut tiheä pöheikkö tai naminami-avokallio ja olen hairahtunut valitsemaltani uralta. Toivon, että olisin tässä "kisassani" jo lähellä maaliviitoitusta. Mutta aika näyttää milloin pääsen kirmaamaan maalisuoralle. 😊

Tahdon

10102020 Tahdon!

Tapahtui lauantaina 10102020 Jämsänkoskella
(Kuva: Juha Valta)

 

Nuorin ja vanhin perheemme miehistä alttarilla odottamassa...
(Kuva: Anoppi Anttonen)

 ...meitä.
(Kuva: Sami Anttonen)

Olen vuosikymmeniä sitten sanonut, jos joskus menen kirkossa
naimisiin niin toivon isosiskoni Maaretin laulavan Lintu ja Lapsi-kappaleen.
Lauantaina tämä haaveeni toteutui.
(Kuva: S.Anttonen)

Ja laulu upposi syvälle sydämeeni.
(Kuva: S.Anttonen)

Vihkimisen jälkeen morsiamenkin jännityssyke rupesi laskemaan. 
Vihkipappimme Sanna Loimusalo antoi vielä viime hetken "vinkkejä"
yhteiselle matkallemme ennen kuin...
(Kuva: J.Valta)

...poistuimme Jämsänkosken kirkosta avioparina lehtisateeseen.
(Kuva: S.Anttonen)

Ihanalle juhlapaikallemme Jämsän Juokslahdella sijaitsevalle
Savion Hoville sai kulkea sulhasen ideoimien kylttien mukaan.

"Pöhelö pariskunta sekä höperöt kakarat"
(Kuva. J.Valta)

Seremoniamestari Maaret oli ideoinut ihanan tunteikkaan ja yllätyksellisen ohjelman. Saimme nauttia humoristisista sekä sielun sopukoihin uppoavista musiikkiesityksistä, Kiitos niistä musiikintaitajat: Maaret, Mia, Tia, Janette, Elli, Iida, Helmi ja Katriina, sekä koko juhlaväestä koostunut kuoro.
(Kuva: S.Anttonen)

Välillä piirsimme silmät sidottuina toisistamme kuvat.
(Kuva: J.Valta)

Välillä kerroimme mielipiteemme yhteisistä asioistamme.
(Kuva: S.Anttonen)

Lopulta "päätettiin" kuka jatkossa määrää kaapinpaikan.
(Kuva: S.Anttonen)

Hääpäivä sisälsi paljon tunteita ja kyyneliltäkään ei voinut välttyä. 
(Kuva: S.Anttonen)

Suunnistus näkyi myös himppasen häissämme.
Mahdolliset häämuistamiset toivoimme säästöpossurastilippuun
(jonka aukko on mopon mäntän muotoinen)
koko perheemme yhteistä Ylläksen häämatkaamme varten.
(Kuva: J.Valta)

Hääkakkuamme koristi Katri Mäkisen taituroima koriste.
(Kuva: S.Anttonen)

Hääparin tähän mennessä yhdessä taivaltama matka kerrottiin kartan avulla.

Juhlissa oli lisäksi kaksi rasteja sisältävää karttaa Savion Hovilta eli juhlapaikalta.
Kartat oli nimetty Lapset sekä K-18, ja rasteilta löytyi kartan nimeen sopivia
juttuja karkeista, poppareista yms K-18 juomiin asti.

Illan bändinämme oli loistavat Aapo ja Miska! Häävalssinamme kuultiin Jarkko Martikaisen ihana "Valssi tanssitaidottomille". Kappale osui meille kuin nenä päähän ja mielestäni laulussa on se sanoma jonka haluan yhteisellä taipaleellamme muistaa jatkossakin:

"Siksi muita selitysten syitä kuule et:

Vain toisilleen on mies ja nainen

Ja vain toisilleen tilivelvolliset

Tällä matkalla, jossa näin

Ylämäessä tönin sua eteenpäin,

Alamäessä vauhtias` jarrutan...

Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut,

Opin enemmän: opin sinut."

Alla olevalla videolla anoppini kuvaamana valssimme alkupuolikas.

Edellä mainittujen lisäksi haluan kiittää ompelija Anastasia Lahtea pukuni muokkaamisesta juuri minulle sopivaksi, Hiusvillan Tarja Niemistä unelmakampauksestani, Kauneuskeskus Pirjoa kauniista meikistäni sekä KukkaWalon Niina-Nooraa hääkimpustani joka oli soma kuin karkki! 

Erityiskiitos äitille ja isille, te teitte juhlamme mahdolliseksi! 

(Kuva. S.Anttonen)

Toinen kerta toden sanoi

Toinen kerta ensiavussa toden sanoi. Pojan kyynerpäästä löytyi murtuma ja nyt sitten touhuillaan seuraavat kolme viikkoa kipsi kädessä. Pieni potilas voi mukavasti ja kun jätkä tajusi ettei käteen enää satu niin vauhti rupesi kiihtymään normaalille tasolle. Ainoa rajoite taitaa tulla potkumopoiluun, se ei oikein onnistu yhdellä kädellä, ainakaan vielä. 😊 

SM-yö...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti olla just nyt Joensuussa nautiskelemassa yösuunnistuksesta SM-kisoissa. Mutta eipä sitä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Aamupäivällä latasin lamppua, pakkasin tavaroita ja säädin kyydit valmiiksi kisareissua varten. Ruuan jälkeen siinä temmelsin kahden nuorimmaisen kanssa, hyvin rauhakseen vielä temmellettiin. Yhdessä vaiheessa Urho 2-vuotta rupesi itkemään ja vähän ajan kuluttua huomattiin, että pojan oikeaan käteen sattuu. Mulla ei ollut hajuakaan mikä siihen olisi voinut tulla. Mentiin sitten ensiapuun ja parin tunnin odottelun jälkeen päästiin lääkärin luokse ja hän arveli, että kyynärpäästä olisi luu pois paikoiltaan. Lääkäri käsitteli kättä ja lähdimme kotiin. Yhtään ei voinut tietää helpottiko kipu kun päiväunet iski pahasti päälle ja lääkärit ja hoitajat maskeineen oli Urhon mielestä jotain ihan kauheeta, itkua riitti. Kun päästiin kotiin niin reissuun lähtöön olisi ollut puoli tuntia aikaa. Poika päikkäreille eikä minulla ollut edelleenkään tietoa onko kipu helpottanut. Totesin, että minun paikkani on pojan lähellä ja jätän SM-kisat väliin. Vaikka päätös oli helppo tehdä niin kyllähän se kirpaisi ja itku tuli. Yökilpailut ja vielä Suomenmestaruuskisat on niin harvinaista herkkua. Jostain syystä nämä SM-kisat ei ollut Rantasen siskoksille tarkoitetut: Maaretilla kävi moka ilmoittautumisen kanssa ja mulle kävi nyt näin. 

Pojan käsi ei tullut ensiavussa kuntoon ja jos ei yön aikana tapahdu ihmeitä niin aamulla menemme röntgenin kautta uudestaan lääkärille. Nyt kömmin takaisin peiton alle pienen potilaan viereen ja samalla annan parantavan puhalluksen pieneen käteen. 

SM-kisat etenee

Niin on taas yksi SM-kisaviikonloppu takana ja kauden loppuminen lähestyy, tylsää. 

Mutta jummijammi, nytpä ollaankin yhtä SM-kisaviikonloppua rikkaampia ja vielä päästään nauttimaan kahdet SM-kisat tänä syksynä, Nam Nam!

Ja kyllä olo tuntuu nyt rikkaalta, viikonloppu antoi loistavia kisoja, hauskaa matkailua sekä ihanaa ja rentoa tunnelmaa seurakavereiden kanssa.

Myös tuloksellisesti kisaviikonloppu oli onnistunut, omalle tilille napsahti plaketti sprintin kuudennesta sijasta sekä kultaa viestistä. Seuralleni SM-kisaviikonloppu oli melkoista tykitystä: 5 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia sekä 11 plakettia. Huh huh!

SM-sprintin kiemurat

Lauantaina kisattiin sprintin karsinta ja finaali Salon kaduilla. Finaalissa tarjoiltiin monimutkaista ja -muotoista sprinttirataa, jossa vaadittiin tarkan ja nopean suunnistusajattelun lisäksi hyvää silmää joka nopeasti hahmotti millimetrinkin kokoiset aukot kiellettyjen karttamerkkien keskeltä. Ehkä tuota viimeistä taitoa ei olisi niin paljoa tarvinnut jos ei olisi tämmöinen pipertäjä kartanluvussa kuin minä. Loistava, haastava rata ja äärimmäisen tiukka kisa. Oma sijoitukseni oli siis kuudes ja jäin kultamitalista 12 sekuntia. Ensimmäiset 20 naista mahtui minuutin sisään voittajasta. Eli aikamoista sekuntipeliä.

Plaketistit ja kannustajat Salossa!

Sunnuntaina SM-karavaani siirtyi Pöytyälle ratkomaan viestimestaruuksista. Lähdimme D35-sarjaan kisaamaan tutulla joukkueella Tian ja Mian kanssa. Os. Junnolan sisarukset petasi mulle ankkuriosuudelle niin hyvän lähtöpaikan kärjessä, että matkan aikana meinasi kartta ruveta tutisemaan kädessä, sitä rupesi ihan ihteensä jännittämään jos vaikka tunaroi jollain hölmöilyllä koko viestin. Otinkin leimaamiset yms. hyvin huolella ja maalissa saatiin tuulettaa Suomenmestareina! Maalissa Mia muistutti, että se oli meidän kolmas peräkkäinen voittomme, hattutemppu siis, JES! Ensi vuonna saattaa olla uudet kujeet, kun seuramme juniorikaarti alkaa kasvamaan aikuisten naisten ikään. 😊 Niitä kuvioita mietitään sitten vuoden päästä ja nyt nautitaan tästä.

SM-viestin ratani ja reittini

Iloiset Suomenmestarit!

Metallinkiiltoinen alku- ja loppuviikko

Viime maanantaina oli niin kova juhlapäivä, että kisaan sai pukea ylleen rimpsumekkoa. Silloin nimittäin miteltiin Muuramessa maakunnan suunnistusherruudesta maakuntaviestissä. Sain kunnian toimia Jämsän ykkösjoukkueen aloittajana. Maalissa saimme Elias Ronkaisen, Mia Tainin ja Aarni Ronkaisen kanssa tuulettaa voiton kunniaksi. 

Mukava aloitus viikolle!

Jämsälle maakuntaviestin voitto!

Viikonloppuna miteltiin pitkänmatkan Suomenmestaruuksista Siikaisissa.

Lauantaina raapaistiin rapian 6km karsintakisa. Karsinta on yleensä aina haastavaa suunnistaa kun ihan kaikkea ei haluaisi ladata vaan pikkasen säästellä seuraavan päivän finaaliin. Mutta jos yhtään himmailee niin samalla automaattisesti meinaa himmailla ajatustyössäkin ja sillon voi kosahdella. Lauantain karsinta menikin yhtä rastia lukuunottamatta mallikkaasti. No sitä yhtä rastia sitten leivoinkin pari minuuttia. Ja maalissa sain kuulla, että ykkösen leima puuttui. Oikealla rastilla käynnistä olin 100% varma ja luojan kiitos olin teipannut emitin tarkistuslipukkeen kunnolla emittiini kiinni ja sieltä lappusesta löytyi tieto oikeasta leimasta. Huh! Finaali kutsui.

Kuva: Juha Levonen

Sunnuntain finaali pisti kunnon jännitykset päälle. Verkassa hyvää musaa korviin ja iloista fiilistä kroppaan. Ja aivot lähes tyhjäkäynnille kisastarttiin asti. Ja kun lähtökello piippaa pitkän piippauksensa kisastartin merkiksi niin sitten annan kisan viedä mennessään. Ja niin se sitten veikin. Erityisen iloinen olen siitä rauhallisuudesta minkä sain pidettyä alkumatkasta. Useita kisoja kun olen pilannut turhalla höyryämisellä (panikoimisella) alkumatkasta. Kisan aikana sain kokea monia fiiliksiä, tein hyviä valintoja, tein muutamia virheitä, tunsin väsymystä, tunsin suoraan rastille tulemisen iloa, sain suunnistaa yksin, sain suunnistaa porukassa ja lopussa sain likistää ihtestäni kaikki mehut pihalle. Oli kyllä kunnon pitkän matkan kilpailu! Maalissa tulosta sain hetken odottaa ja voi että kuinka helpottunut, onnellinen ja iloinen olin kun kuulin saaneeni Suomenmestaruus hopeaa!

Onnelliset siskokset mitali ja plaketti kaulassa!

SM-pitkänmatkan tuloslistaa

Sprinttiviesti

Sunnuntaina 6.9 viriteltiin aivonystyröitä sprinttimoodiin Lahden parisprinttiviestissä. Joukkuetoverikseni ja ekan ja kolmannen osuuden juoksijaksi sain Mikaelan. Ja mä sitten kipaisin osuudet 2. ja 4. Osuudet oli n. 11min mittaisia ja täyttä sprinttisuunnistusta vaativia. 

Tarkka leimaus emiTagilla.
(EmiTag on uudehko leimaussysteemi, eli ranteessa oleva emit käytetään rastin yläpuolella olevan leimausyksikön päällä eli ns. leimataan ilmassa. Ranteen emitissä vilkkuu valo ja tämä on ainut merkki suunnistajalle siitä, että leimaus on onnistunut.)
 Kuva Kimmo Hirvonen

Oma sprinttisuunnistus sai hyvän herättelyn. Plussaa suoritukselle antoi sähäkkä keskittyminen, kartanluku sekä osa tekemistäni päätöksistä oli hyviä. Mutta miinukselle meni muutama huono reitinvalinta ja useampi risteyksistä ohiajo. Ja miinukselle meni myös se, että ankkuriosuuden jälkeen sain kuulla sanan hylkäys. PRKL! Ja toinen PRKL kun en tiedä mitä rastilla on tapahtunut. Rastilla siis kävin, myös gps sen kertoo. Onko emiTag-leimasin tehnyt oharit vai olenko juossut rastin läpi leimaamatta? Harmi kun ei ole kuvamateriaalia rastilta, niin saisin mielenrauhan. Ja kyllähän tuo harmittaa, ja paljon, vaikka emme olleet ihan kärkikahinoissa mukana. 

Hyvä ja mukava kisa silti ja kivassa seurassa on aina kiva kisata, näitä tahtois lisää!

Gps kertoo, että rastilla numero 3. on käyty. Mutta miksi ei leimaa löydy?

SM-Pronssia Paljakosta Paljakalle

Viikonloppuna päästiin kisaamaan ekaa kertaa suunnistuksen SM-mitaleista tälle vuodelle. Suunta Jyväskylä isännöi mukavat keskimatkan karkelot Suomen toiseksi suurimman järven toisella puolella eli Kärkisten siltaa pitkin hujautettiin Päijänteen yli Paljakon komeille kallioille(kkin).

Omasta palkintokaapista (ei mulla oikeesti oo sellasta) puuttuu keskimatkan Suomenmestaruus, muiden henk.koht.matkojen SM-kultia löytyy. Eli se  "palanen" oli luonnollisestikin tavoitteena saada tähän "palkintopalapeliin".

Lauantain karsinta sujui mukavasti analyyttisen iloisella suunnistuksella ja sain olla karsintaeräni ykkönen.

Sunnuntain finaaliin 4,3km ja 15 rastin radalle tavoittelin yhtä iloista suunnistusfiilistä. Oli hienoa huomata ennen kisaa kuinka mä nautin siitä jännityksestä ja kisafiiliksestä. Aina ei ole ollut niin. Välillä sitä kompassia tulee puristettua liian kovaa.

Kisarata ja mun reitti.

Ratamestari heitti heti ensimmäisiksi rastiväleiksi kiitettävän haastavaa pätkää. Mielestäni kuitenkin suoriuduin niistä hyvin, mutta kisan jälkeen rastiväliajoista jouduin toteamaan, että turpaan oli tullut jo lähes minuutti. Olin siis pysähdellyt/varmistellut aika paljon ja ollut vähän hidas etenijäkin. Rata sisälsi hyvin haastavia rastivälejä ja tarkkana sai olla koko matkan. Tykkäsin! Lopussa sai kahden pitemmän rastivälin ajan painaa urku auki. Tykkäsin! Harmikseni tein toiseksi viimeiselle rastivälille suoran reitinvalinnan ja sillä tulikin 40s pataan. Enpä olisi maastossa voinut kuvitellakaan, että valintani on huono.

Pienen sekunnin harmitus maalissa.
Kuva: Pauli Leinonen

Maalissa olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tiesin, että joitakin kohtia olisi voinut mennä sujuvamminkin. Kyllähän se pienen sekunnin harmitti kun kuulin, että keskimatkan kultainen palapelin palanen jää edelleen uupumaan. Mutta ilolla ja onnella pujotin pronssisen Suomenmestaruusmitalin palkintojenjaossa kaulaani. On se vaan himskutin hienoo suunnistaa SM-mitalin arvoisesti!

Ja ilolla myös onnittelin kilpailun kahta parasta eli Venlaa ja Marikaa. Ja ilolla myös kiitin neljänneksi tullutta, 7 sekuntia pronssista jäänyttä Veeraa siitä, että hän vielä "kumartaa vanhemmilleen". Siinä on mukava ja kova suunnistajatar, jonka uraa seuraan mielenkiinnolla.

Iloinen mitalikolmikko!
Kuva: Mikko Eskola

Pikkasen jäi tuo sunnuntain kisa kaivelemaan ja yhden kevyemmän päivän jälkeen hurautin Päijänteen yli takaisin Paljakkoon. Otin kisaa ihteäni vastaan sunnuntain kisaradalla. Ajatuksenani oli saada tehtyä sujuva suunnistus ja vetää se toiseksi viimeinen rastiväli sitä parasta reittiä pitkin. Maalissa sain todeta, että uusintakierroksella olin reilut 20s nopeampi, suunnistus oli sunnuntaina kisassa paljon sujuvampaa ja silloin löysin rastit terävämmin, eikä silloin toissapäivänä maastossa ollut näin paljoa kivikkoa ja kaatuneita puita. Yks juttu oli sama molemmissa, komeita maisemia en nähnyt, mutta treenikisan loppuverkassa kävin bongaamassa huikean kauniin Päijänne-näkymän Paljakon huipulta.

Huipulta näkee kauas.

Makia HimosTrail

Olipahan makoisa HimosTrail, taasen kerran. Tätä tahtoo lisää! Eli viime lauantaina 22.8 kisattiin Jämsän Himoksella hulppeissa maisemissa HimosTrail-polkujuoksutapahtuma. Kisasin Extreme-matkalla eli juostavana oli 26km alustaltaan vaihtelevia polkuja, jotka sisälsi paljon ylä-ja alamäkiä sekä myös mutkia. Eli kaikkea kivaa!


Olin asettanut ihtelleni kaksi tavoitetta. Toisen niistä tavoitteista sain täytettyä ennen lähtöä, eli pääsin Pikku Kakkosen Tuomon kanssa samaan kuvaan.
(Meillä asuu nyt aika kateellinen 6-vuotias neiti, auts. :))

Ennen kisaa päästiin Maaretin kanssa poseeraamaan Tuomon kanssa!

Toinen tavoite oli (suoraan sanottuna) voittaa oma sarjani. Ennen kisaa oli siistiä tuntea pitkästä aikaa kovaa tahtotilaa ja myös jännitystä sekä kovaa kisaodotusta, ihanaa kutkutusta. Ja samalla kertaa myös luottamusta omaan tekemiseen.


Kisa lähtikin mukavasti käyntiin ja sain juosta mukavalla rytmillä miesten letkassa. Onhan se vähän arvoitus millä vauhdilla ja tuntemuksella näin pitkää polkujuoksua kuuluu vetää, tämä kun oli vasta toinen pidempi polkujuoksukisani. Mutta uskoisin, että vauhtini ekalla puolikkaalla oli ihtelleni sopiva.

Alkuvauhdit (15km) ex-maajoukkuekaverini Hampin (751) vanavedessä

ja hänen sulavaa polkujuoksuaskellusta ihastellen.

Kuva: Antti Saarimaa

Välillä herrasmiehet päästi mut veturiksi, mutta mitä mahtaa olla Hampin mielessä?! :)

Kuva: Antti Saarimaa

Reilun 15km kohdalla voittohaaveeni koki kolauksen kun takaa tuli entinen maajoukkuetoverini Fincken Anni-Maija. Ollaan mm. päästy kaksi kertaa tuulettamaan viestin maailmanmestaruutta porukalla. Niin, Fincke tuli ja Fincke meni. Ei löytynyt Rantasen ropasta paukkuja vastata voittajan vauhtiin. Askel askeleelta näin kuinka kärki karkaa. Tästä huolimatta sen viimeisen 10 kilometriäkin pyrin hakemaan poluilla hyviä ajolinjoja ja hyvää juoksurytmiä.

Ihanan pehmeää polkua. Anni-Maija "vaanii" taustalla.
Kuva: Nico Peltola

Paljakan komeilla kalliopoluilla kroppa alkoi jo olemaan aika "raato". :)
Takana 23km ja edessä viimeiset kolme kilometriä.
Kuva: Jutta Kirkkala

Maalikellon pysäytin aikaan 2.11.12, rapiat 2 minuutia voittajan jälkeen. Maalissa olin onnellisen väsynyt hopeanainen. Ja palkintojen jaon jälkeen vieläkin onnellisempi: pitkään olen miettinyt juoksujuomarepun ostamista, mutta en ole tiennyt mikä on hyvä, no nyt mulla on paras -kiitos CamelBak! Samoin olen ollut kiinnostunut testaamaan kotimaisen AarjaHealthin urheilujuomaa, nyt pääsen testaamaan. Mielessä on myös ollut uusien polkujuoksukenkien ostaminen, seuraavaksi siis Sportia Jämsään. Kiitos HimosTrail nappiin menneistä palkinnoista!

Ja suuren suuri kiitos mahtavalle talkooporukalle ja yleisölle kannustuksesta sekä kisareitillä tapaamilleni kanssakulkijoille, jotka kannustivat ja antoivat tietä. Vaikka en kisan aikana katseita ja hymyjä liikoja jaellut niin sisälläni hymy oli sitäkin leveämpi. Suuren suuri kiitos!!!

Nappiin menneet palkinnot!

HimosTrailiin...

...enää pari päivää. Kisajänskätys alkaa jo kutkuttelemaan, siellä se välillä varpaissa kutittelee ja välillä hyppää mahanpohjaan hiplaileen, ja joka kerta kutkuttelullaan saa hymyn huulille . 😃
Tämä vuosi kun on poikkeusvuosi, niin myös minun HimosTrailini kohdalla. Tänä vuonna emme kisaakaan totutusti Paljakka-tiimillä joukkuekisassa vaan Otto keskittyy sorsan mehtästykseen ja minä pinkaisen ekaa kertaa kesällä henk.kohtaiseen kisaan. Eli lauantaina klo 12 alkaa 26 kilometrin hikisen, raastavan, nautinnollinen HimosTrailin Extreme-polkujuoksukisa. Kisaa voi tulla seuraamaan kisa-alueelle, tai ISTV:n livelähetyksen kautta ja penkkiurheilijat voivat lisätä jännityskertointa Veikkauksen Supertriplassa.
Aikamoinen setti niin kahtojille kuin meille kisaajillekin!

Lomaa, juoksua, kisaa

Blogi sai viettää muutaman viikon kesäloman, minä tyydyin kahteen päivään. Kävimme minilomalla Hämeenlinnassa. Sen loman huipennus oli Hugo-park eli seikkailupuisto, jossa pääsimme kiertämään erilaisia puissa olevia ratoja 1-20m korkeudessa. Elna ja Urhokin kiersivät ratoja neljän metrin korkeuteen asti, mä vähän korkeammalla, mutta tyydyin 10 metriin, Otto ja Antti porukan huimapäinä nousivat myös 20 metrin radoille. Iso suositus tälle paikalle jo ihan senkin takia, että koko perhe pääsee menemään yhdessä ja jopa 2-vuotias alle metrin mittainen saa olla mukana.

Valmiina korkeuksiin.

Toinen suositeltava retkipaikka on Juupajoen rotko. Kilometrin mittainen reitti sisältää korkeuseroja ja runsaasti luonnonmateriaaleista tehtyjä metsän eläimiä ja menninkäisiä. Jännittävä ja mielenkiintoinen paikka!

 

 

Juupajoen rotkon reitti sopi hyvin myös meidän omalle "menninkäiselle".

Ja sitten urheiluun...
Treenit on sujuneet suunnitelmien mukaan ja monesti on lenkin aikana tullut todettua, että juoksu on vaan niin himputin hauskaa. Välillä on kyllä mielessä käynyt, että mikäs se mun laji olikaan kun olen suunnistanut niin vähän. Nyt siihen tulee himppasen muutosta, syksyn kisakausi lähestyy ja suunnitelmiin on sisällytetty myös enemmän suunnistusharjoituksia. Suunnistusharjoittelun määrässä(kin) on monta koulukuntaa. Monesti olen miettinyt mikä on se sopivin ja kehittävin määrä minulle. Usein olen mennyt porukan mukana ja tahkonnut ehkä minulle liikaakin niitä suunnistusharjoituksia. Ainahan suunnistustaitoa voi toki hioa ja maasto- ja materiaalipankkia sinne selkäytimeen kasvattaa. Mutta näillä kilometreillä mitä olen saanut kulkea koen että siellä selkäytimessä on jo sitä tavaraa riittävästi normaaleja suunnistusmaastoja varten. Koenkin että tärkein pointti hyvään suoritukseen on se intohimo ja tahto, sekä tärkeimpänä itseluottamus. Itseluottamusta voi hankkia monella tapaa, mulle tärkeät jutut on luottamus omaan vauhtiin sekä muutama hyvä ajatuksella tehty suunnistus. Niin, ja suunnistuskisassa tarttee muistaa, että tärkeintä ei ole juosta kovaa vaan suunnistaa sujuvasti. Eli napsu vauhdista niin rastit löytyy paremmin.


Lauantaina 8.8 sain päästellä höyryjä pihalle merkatulla reitillä, silloin järjestettiin toista kertaa TorisevaTrail Virroilla. Mä olin mukana ensimmäistä kertaa. 10,5km reitti mutkitteli mukavilla ja vaihtelevilla poluilla kera kauniiden mehtämaisemien. Välillä alla oli mehtäautotietä, välillä pehmeän napakkaa sammalpolkua ja reitillä oli myös teknisesti haastava kivikko-osuus Torisevan rotkojärvillä. Alkukiihdytyksen jälkeen sain kuudennen "paikan" miesten letkasta. Se oli hyvä paikka kuulostella omaa juoksutuntumaa. Matkan edetessä "napsin miesten päänahkoja". Ja joka kerta vähän hirvitti etten vain ahnehdi liikaa. Mutta niin ei onneksi käynyt ja sain tuuletella ekana maaliin. Kiva oli myös tehdä uusi reittiennätys.

Kohta on napakan notkeat lanteet kun rupean pyörittelemään palkinnoksi saadulla hulahulavanteella.

Svengiä

Viikonloppuna kisattiin Lahti-Suunnistus ja paikalle oli saatu kattava kattaus kovia suomalaisia naissuunnistajia. Viikonlopun kisamaastossa eli Hälvälän supikoissa suunnistettiin Jukolan viesti vuonna 2018. Silloin en tehnyt askeltakaan virhettä, koska etenin aloitusosuuden kävellen, Urho oli syntynyt kolme viikkoa aikaisemmin. Tällä kertaa kisasin Hälvälässä juoksemalla ja niitä turhia askeleitakin mahtui matkalle.

Urholle maistui kisakeskuksen mustikat.

Lauantaina kisattiin pikamatkalla. Puoleen väliin asti suunnistuksessa oli hyvä rytmi, mutta sitten hukkasin rumpukapulani ja loppumatkan vetelin nuotin vierestä. Pummia tuli useita minuutteja ja tuloslistalla löysin ihteni sijalta 11., yli 5minuuttia Venlan perässä. Se siitä kokonaiskisan voiton tavoittelusta.

Lauantai-iltana reväytettiin ja lähdettiin ukkokullan kanssa Akuliinaan Steve´n´Seagulssin keikalle. Ja sieltä löytyi rytmiä!Ja naurua! Ja iloa! OuJeah! Ostin keikalta paidan lisäksi uuden "kisapipon" Hermannin hatun, tyylikäs!

Sunnuntaina kisat jatkui keskimatkalla. Ja svengiä löytyi suunnistukseen! Välillä kovempaa, välillä hiljempaa ja välillä piti ihan pysähtyä. Rumpukapulat pysyi käsissä, nuotit matkassa, eikä sointi falskannut kuin yhdellä oravapolkurastilla.



Kisan jälkeen myös tuloslistalla oli nuotit kohdillaan. Kokonaiskisassa pääsin nousemaan jaetulle kolmannelle sijalle.

Oliskohan jatkossakin mahdollista päästä hyvälle keikalle kisaa edeltävänä iltana?