Uutta ilmettä

Kuten huomaatte, blogini on saanut uutta ilmettä. Violetti sai väistyä kesäisen maiseman tieltä. Ensiksi ajatuksenani oli sukeltaa kauniiseen kevään vihreään värimaailmaan, kevät on ihanaa aikaa seurata luonnon puhkeamista väriloistoonsa, mutta ajatukseni lähtivätkin liitelemään kohti kesää. Taustakuvassa oleva sinivalkoinen taivas tuo mieleeni vapauden, itsenäisyyden ja rakkaan kotimaan lisäksi kesän lämpöä, leppoisaa oloa sekä hikisiä juoksulenkkejä. Kuvasta löytyy myös raikas kukkapelto. Toivonkin, että kesä sisältäisi väriä ja iloa sekä ihania luonnon tuoksuja.
Tule vaan kevät jo, ja viivy hetki, mutta anna sitten kesän tulvia yllesi.

Viikon 17 treeni

Viime viikko oli palautteluviikko. Se ei kuitenkaan tarkoita sohvalla makaamista ja kattoon syljeskelyä. Mutta kevyempää harjoituskuormaa se kyllä tarkoittaa.

Yksi palautteluviikon avaintreeneistä oli tiistain ratavedot. Tämä 5*1000m  setti Oinaalan urheilukentällä olikin viikon kaikista kivoin treeni. Suunnitelmissa oli, että laputan aika tasaset tonnit 3.40 pintaan, mutta eihän se niin mennyt. Tonnit lirvahti pikkasen suunniteltua kovemmiksi, eli aikoihin: 3.39, 3.35, 3.33, 3.29, 3.20. Tämä kovempi vauhti oli mukava juttu, koska treenin toinen tavoite oli juosta rennon kovaa eli niin, että juoksuasento on hyvä ja hengitys kulkee haukkomatta. Ja kun tämä tavoite täyttyi hyvin myös suunniteltua vauhdikkaammallakin juoksulla niin treeni antoi hyvät fiilikset. Jebu!

Todistetusti juoksua, koska molemmat jalat yhtä aikaa ilmassa.😄

Oman ihanan mausteensa harjoitukseen toi (tälläkin kertaa) treenissä mukana olleet lapset. Kolmen kilometrin matkan urheilukentälle lapset, Otto 13-v ja Elna kohta 6-v, polkivat fillareilla ja Urho, kohta 2-v, matkusti Oton vetämässä pyörän peräkärryssä. Ja minä ja Nipsu, 2-vuotta, kirmailtiin juosten mukana. Urheilukentällä treenin aikana lapset leikkivät hippaa katsomossa ja välillä sai pituushyppypaikan hiekkalaatikko uusia kuoppia ja kumpareita pinnalleen.



Komppania kotimatkalla. Kätevä tuo peräkärry,

 kun sinne mahtuu hiekkalelujen lisäksi vaikka keppihevonen mukaan.



Voi pyhä jysäys

Pidimme viikko sitten perjantaina maajoukkueen etäpalaverin. Palaveri meni hienosti ja oli mukavaa kuulla muiden kuulumisia. Jotain kuitenkin tapahtui sisälläni, tunti palaverin jälkeen paha olo vyöryi päälleni. Ahdisti ja itketti, väsytti ja oli ontto, ulkopuolinen olo. Pahaa oloa jatkui useamman päivän ajan. Palaveri taisi aukaista silmäni ja tajusin kilpailemisen mahdottomuuden tänä kesänä. Peruttujen kilpailuiden listalla on EM-kilpailut, maailmancup, Jukola ja lukuisa määrä pienempiä kisoja. MM-kilpailuita ei ole vielä peruttu, mutta ne on siirretty. Voi olla, että kilpailut kisataan lokakuussa, mutta voi olla että kisat myös perutaan. Aika näyttää.

Olen ajatellut tämän vuoden olevan viimeinen vuosi kun kilpailen Suomi-paidassa. Tähtäin, ajatukset ja tekemiset oli suunnattu tämän vuoden arvokisoihin, vielä viimeisen kerran. Pahaan olooni sekoittui varmasti myös juuri tuo huippu-urheilu-urani lopun häämöttäminen. Olen kuvitellut, että matalammalle asettettujen tavoitteiden (urheilu)elämään asettuminen ei tule tuottamaan tuskaa. Eipä se taidakaan käydä ihan naps naps tosta vaan. Urheilu on määrittänyt tekemisiäni koko aikuisikäni, eli ei ole kyse pikkujutusta.

Siihen pahaan oloon vielä. Sen sumuverhon kanssa meni useampi päivä. Olisin halunnut vain röhnöttää sohvalla ja tuijottaa telkkaria. Väsytti. Itketti. Itseni haastaminen ja tiukoille laittaminen tuntui ahdistavalta, kaukaiselta, kauhealta. Siihen ratkesi myös karkkilakko, ei vienyt montaa minuuttia kun Fazerin suklaalevy oli syöty ja Otto oli 100e rikkaampi. Luojan kiitos meillä on kolme "persiille potkijaa" ja siihen sohvalle en voinut jäädä olossani vellomaan. Laitoin kuitenkin urheilusuunnitelmat jäihin ja päätin antaa ihtelleni aikaa.

Nyt on lankalauantai, viikko palaverista. Mun mielestä aika vähän aikaa. Pää on pinnalla ja jalat ylttyy pohjaan. Kylmä, märkä ja painava paha olo on väistynyt. Prosessi on varmasti käynnissä, mutta olo on normaali. Takaisin on tullut tunne siitä, että haluan urheilla kehittyäkseni ja haluan tehdä suunnitelmaa tulevista urheiluista. Se kilpaillaanko tänä vuonna ei ole minun päätettävissä, mutta siihen missä kunnossa olen, minä voin vaikuttaa. Ja se että olen hyvässä kunnossa ja nautin urheilusta vaikuttaa omaan olooni ja sitä kautta siihen miten ympärilläni voidaan. Ja treeniä mä tarvitsenkin: viikon aikana otettiin lasten kanssa lukuisia pihakorispelejä ja aina mä hävisin, ja viimenen niitti oli Otolle häviäminen painimatsissa. Ai jai jai! 😎

Kaikille tsemppiä sekä hyvää pääsiäistä!



Meidän pienet noidat kävivät virpomassa muutamassa paikassa joihin oli kutsuttu.

Muistimme pitää turvavälit virvottaviin.

Tiistaina mehtäretkellä…

...vai liikuntatunnilla

Urho mummun kanssa lenkillä...
...ja siskon, veljen, äitin, serkun, tädin ja kahden koiran.

Pitkäperjantaina lähdin Leivonmäen
kansallispuiston maisemiin suunnistamaan,
kotona satoi aamusta tuhti kerros lunta.

Joutsassa paistoikin arska.

Keli ja maasto oli mitä mainioimpia suunnistamiseen.

Alku- ja loppuverkkojen aikana kansallispuistosta löytyi sulien polkujen lisäksi myös
 ensi talven HimosWinterTrailiin valmistavaan treeniin sopivaa lumipolkua.

Mun suunnistusreissun aikana kotimiehet
olivat rakentaneet meille
 oman makkaranpaistopaikan.
Kivaa!