Urheilu on tunteita!

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Huh helteitä

Lämpöä on piisannut, mutta eipä tuo ole haitannut kun tietää sen olevan vain väliaikaista.

Rehellisesti sanottuna kyllähän nuo ratajuoksut on olleet vähän rankempaa touhua paahtavassa 30 asteen helteessä ja kuulemma kuumuudella on myös vaikutusta juoksuvauhtiin. JRV järjesti viime tiistaina testi-illan eli pääsimme porukalla testailemaan joko 1000m, 3000m tai 5000m kuntoamme. Lähdin tavoittelemaan 5 kilometrin matkalta 18minuutin alitusta, mutta pataan tuli ja kovaa, aikaa kului 18.22. Ennätykseni tuolle matkalle on 17.15 ja tuohon 18.22 olen juossut aikaisemmin jopa tuulisessa vesisateessa. Mutta minkäs teet, periksi ei kuitenkaan anneta ja ratajuoksut jatkuvat.

Juoksuasento ylhäällä ja eteenpäin menossa...

...mutta se olikin vain hetkellistä silmänlumetta.
Tämä kuva kertoo paljon siitä miksi juoksu ei kulkenut ratatestissä,
mutta vielä ei ole selvinnyt miksi kroppa petti juuri testipäivänä.

Loppuviikosta otinkin juoksuvauhdin kohentamisessa treenien lisäksi kovemmat keinot käyttöön. Nimittäin heinätyöt. Eipä ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun on juoksuvauhtia saatu lisää heinäpeltohommista. Ja onhan se ihan hemmetin hauskaa puuhaa kun saa huhkia ja vielä ihan vapaa-ehtoisesti. Toista se oli kakarana kun oli pakko. Nyt kyllä olen kiitellyt sitä kun aikanaan siellä pellolla piti niitä töitä tehdä! Ja arvostan vanhempiani kun kuuntelivat mun narinaa, mutta eivät antaneet lusmuilla. Samalla kun kroppa vahvistui niin myös yhdessä tekemisen taitoa karttui, niin silloin lapsena kuin myös nyt aikuisena. Ja mikäs sen mukavampaa kuin hommien jälkeen hyvän talkooporukan kanssa istua pirtin viileyteen nauttimaan herkuista.

Kummipojan kyydissä kuormaa hakemaan.

Kuorma valmistuu, taustalla kotipaikkani eli Paljakka.

Urho teki mummun kanssa simaa talkooväelle. Nam!

Ei lopu hepoilta, vuohilta ja lampailta ruoka ens talvena.
Heinävajan katossa olevissa parruissa
on edelleen tallessa mun lapsena virittämät paalinnarujalustimet.
Siellä sitä "ratsasteltiin" yläilmoissa.
Heinäpellolla tein myös mukavn huomion. Kropassani on "kieroutta" ja toinen puoli on paljon vahvempi, esimerkiksi lapion käyttäminen toiselta puolelta on ollut jopa mahdotonta. Heinäpellolla paaleja nostellessa huomasin etten enää tiennyt onko oikea vai vasen puoli se heikompi. Ainut syy tälle iloiselle yllätykselle on alkuvuodesta aloittamani spiraalistabilaatio"jumppa". Alkuun tässä harrastuksessa pääsin Jennin ja Leean ohjauksessa Fysio ilolla. Nykyään teen spiraalistabilaatioharjoituksia useamman kerran viikossa esim. ennen kovia juoksuja ja kuntopiirien yhteydessä. Spiraalistabilaatiosta voi lukea lisää esim. Fysio ilon sivuilta eli tästä. 

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Jukola-viikonloppu

Niin se on Jukola-viikonloppu takana tänäkin vuonna. Jukolan `95 uudelleenjuoksu oli mielenkiintoinen kokemus.
Ennen kisaa fiilistelin kahtelemalla vuoden ´95 kisakeskuspeltoa.
Mahtoi silloin olla pellolla pikkasen ruuhkaisempi meininki.

Jälkeenpäin kartalta kahtottuna kartta näyttää ihan simppeliltä, mutta maastossa se ei ihan sitä ollut. Varsinkin alussa oli vaikeaa kun ei tiennyt mikä kartalla oli sieltä 25 vuoden takaa ja mitä taasen oli päivitetty. Esim. polut ja aukot aiheuttivat epävarmuutta joka sitten hankaloitti päässäni normaalia suunnistustyötä eli maastonmuotojen lukemista. Ja eihän tuo 1990-luvun kartoitustyyli enää ihan sitä tutuinta ollut. Mutta tarkkana kun oli niin virheiltä vältyin rastille numero 13. asti. Siinä hairahdin käymään väärällä lipulla ja jälkeenpäin tutkiessa huomasin, että hairahdinkin sille hajonnalle joka mulla oli vuonna `95. Liekö oma hien hajuni vielä leijunut kuusien oksilla kaikki nämä 25 vuotta ja ohjannut askeleitani. 😆
Vuoden `95 kisareittini

Vuoden `20 kisareittini
Osuudestani muotoutui mukava kamppailu nainen naista vastaan. Ja täytyy myöntää, että meikäläisen päivän suunnistustatsille teki hyvää kun sai naisia ympärille. Jalka oli keposella päällä ja lopussa sain kuitattua ihteni ekana maaliin. Tuloksissa olimme iloisen joukkueemme eli Miksun, Hillan ja Inkan kanssa sijalla 4.

Mielenkiintoinen Jukola takana ja kutkutuksella odotan mitä ensivuoden Napapiiri-Jukola tuo tullessaan!
 
Ihanan iloinen joukkue!
 Hesari haastatteli meikäläistä Jukolan kotimatkalla. Jutun alussa kerrotaan, että olen iltaruskon puolella, urani iltarusko. Tuo lausahdus hymyilyttää, vaikka tottahan se onkin. Hyvä juttu kertoo hienosti tämän hetkan ajatuksiani.


perjantai 12. kesäkuuta 2020

Jukola-viikonloppu

Nyt on SE viikonloppu, eli SE viikonloppu jolloin juhlitaan suunnistajan joulut ja juhannukset, nyt on nimittäin Jukola-viikonloppu. Niin myös tänä poikkeusvuonna. Nyt ei kuitenkaan kirmailla alkuperäisen suunnitelman mukaan Napapiiri-Jukolan yöttömässä yössä, vaan mä pääsen palaamaan sinne mistä mun Jukola-urani alkoi. Eli huomenna lauantaina kisataan uudestaan vuoden 1995 Kerava-Sipoo Jukolan maastossa ja radoilla. Kyseessä on kutsukilpailuna kisattava "47. Jukolan viestin ja 18. Venlojen viestin uudelleen juoksu". Me JRV:n naiset Mikaela, Hilla, Inka ja mä lähdetään innolla suunnistamaan ja pitämään koko seuramme puolesta JRV:n lippua korkealla.


Vuonna yhdeksänviis, kauan on aikaa siis, siitä kun ekan kerran Jukolassa suunnistin. Silloin suunnistin JRV:n kolmosjoukkueessa kakkososuutta. Joukkuetovereinani oli Tiina Mäki, Kaija Hakaniemi ja Tuula Kananen. Yritin löytää valokuvia tuosta Jukolasta, mutta pummailuksi meni ja ainoat muistikuvat kisasta on jännitys ja loppuradasta ollut komea kuusikko. Onkin mukava päästä "verestämään muistoja" ja etenkin tekemään niitä uusia.


Venlojen viestin uudelleenjuoksu alkaa siis lauantaina 13.6 klo 13.00. Kisasivut löytyy täältä, kilpailuohjeet tässä ja tulospalvelu tästä. Kilpailussa on myös gps-seuranta ja ISTV näyttää viestit livenä, lähetys alkaa klo 12.30. Ymmärtääkseni kisaa pääsee seuraamaan esim. Ruutu-palvelun kautta, eli tästä.


Hauskaa Jukola-viikonloppua kaikille!


Näin iloisella joukkueella lähdemme kirmaamaan
uudestaan vuoden `95 Venlojen viestiä.
Juoksujärjestyksemme tulee kylläkin olemaan Miksu, Hilla, Inka ja mä

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Lampaita ja Luhankaa

5. ja 6.6 oli kovasti odotettuja päiviä.

Perjantaina perheemme pitempi aikainen suunnitelma toteutui ja haimme uusiksi lemmikeiksemme Ala-Katteluksen tilalta kolme lammasta. Kohta ei enää meijän mehtät rehota ja unelma omasta satumetsästä voi alkaa toteutumaan. Ja mikä tärkeintä, ne on meidän lemmikkejä ja jokaisella lapsella on omansa. Urholla harmaa Ilo, Elnalla ruskea Ruusunen ja Otolla musta Keba(b). Nimet on lasten ihte keksimiä. 😃

Nipsun kanssa oltiin lampaitten tukena ja turvana kotimatkan aikana.
Jos alkaisin ottamaan näistä meidän villaisista lemmikeistä villat talteen
ja langaksi niin saisin neulottua värikkäitä sukkia.

Lampaat ihmettelevät uutta kotipaikkaansa.
Lauantaina oli sitten toinen odotettu päivä, kun kesän kisakausi aukesi Luhangassa Puttosen Jaken 50-vuotisjuhlarasteilla. Ja kyllä muuten jännitti aamulla. Vaikka kisakauden avauksia on jo useita kymmeniä, niin kyllä siinä on vaan se oma kutkutuksensa. Pikkasen jänskätti miten saan pidettyä kuuppani kurissa siellä mehtässä. Ykkösellä otin pienet piruetit ennen rastinottoa, mutta onneksi järki voitti ja ymmärsin mennä vielä vähän eteenpäin rastille, enkä jäänyt pörräämään 100metriä liian aikaseen. Muuten napsin rastit hyvällä otteella. Siitä olen erityisen iloinen kuinka sain upottua suunnistukseeni. Se on just se fiilis mitä mä sieltä mehtästä haen. Suunnistaessa korvien välissä kerkeää suorituksen aikana liitelemään turhiakin ajatuksia ja ihan joka kohdassa ei osaa hakea sitä kaikista nopeinta ajolinjaa, mutta kun mehtässä suoritus tulee ilman pakottamista, nälkäisenä, analyyttisenä ja hetkessä eläessä niin se vaan antaa niin mielettömän fiiliksen.
NAM NAM NAM!
Ja mikäs siinä oli suunnistaessa kun kartta oli täydellinen, maasto hieno ja rata nautinnollinen!


Hyvän suorituksen jälkeen oli helppo hömpöttää.