Urheilu on tunteita!

tiistai 25. kesäkuuta 2019

MM-Norjaan, WAU ja JES!


Juhannuksena kisattiin MM-katsastukset. Viikonloppuun lähdettäessä olin epävarma riittääkö fyysinen puoli kisalippuun ja kuinka saan suunnistuksen pysymään hanskassa. Sain ajatukset käännettyä niin, että teen huolellisesti sen minkä osaan ja sitten näen onko minun paikkani MM-kisoissa. Kävin mielessä läpi myös sen vaihtoehdon että MM-Norja jää kokematta. Sain jätettyä yliyrittämisen kisareissusta kotiin ja annoin ihtelleni aikaa suunnistaa. Tuloksena oli kaksi kakkossijaa ja mä niin nautin suunnistamisesta! Fyysinen puoli oli pompsahtanut mukavasti eteenpäin rankan MC-turneen ja Jukolan ansiosta. Tästä hyvä lähteä rakentamaan vielä vahvempaa Mersua kohti elokuisia MM-kisoja!
Perjantain pitkän matkan reittini.
Kova oli maasto ja keli, nautinnollinen oli kartta ja rata,
terävä oli ajatus, vahva oli kroppa
-> tuloksena hykerryttävä suunnistus sekä toinen sija.
Ruuhkaa juomarastilla. Kuva: Touho Häkkinen
Ja kyllä juoma maistui! Kuva: Touho

"Äiteet palkinnoilla" Kuva: Elna
 
Juhannuslauantaina eli kisojen välipäivänä otettiin viilennystä.
Vesileppiksessä mentiin hissillä 30metriä maan alle
miinus 5 asteeseen tutustumaan Muumien jääluolaan.
Oli hieno!

Juhannuksen pyllymäki!
  
Sunnuntain keskimatkalla alussa suunnistus oli liipasimella,
mutta kahdeksannella rastilla sain maastosta ennakoitavia
kohteita ääneen höpöttämällä suunnistusta haltuun.
Tuloksena jälleen hieno kakkossija.

Keskimatkan loppukiri. Kuva: Hilla Pitkänen
Kun Suonenjoen tantereilla suunnistettiin niin
palkinnoksi saatiin mansikoita ja mansikkaisia tuotteita:
suklaata, mehua, kuohuvaa ja kahvia. NAM NAM!
 
  
 


maanantai 17. kesäkuuta 2019

Venlojen viesti!!!

Olipahan huikea KangasalaJukola!!!
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi ihanaa kun sain olla mukana!
Odotin innolla Jukolaa: sain toimia hienon joukkueen ankkurina, kartat ja radat priimaa- oikein odotin, että pääsen tekemään hyvän suunnistusuorituksen, rentoa oleilua lasten ja seurakavereiden kanssa ja olihan edessä 25 startti Venlojen viestissä.

Tulipa tuossa mieleen, että joukkueeni muut jäsenet eli Inka, Hilla ja Miksu eivät olleet vielä edes "pilkkeenä isänsä silmäkulmassa" kun mä jo kirmailin Jukolassa, oonko mä vanha. En! :)

Ja sitten itse kisaan. Nuoret neidit vetivät hienosti, seurasin kisaa, mutta huomasin, että mä uppoan omaan kuplaani ennen starttia ja ajatuksissa oli hyvän ja nautinnollisen suunnistuksen tekeminen. Ja mielessä oli myös tavoitteemme toteutuminen eli 25 parhaan joukkoon pääseminen.

Itse suoritus oli sellainen kuin halusinkin. Olin omassa kuplassani, näin kyllä asioita ympärilläni, mutta kaikki ajatukset oli vain ja ainoastaan suorituksessa. Yleensä kisaan jää jotain parannettavaa, niin nyttenkin: esim. neljännelle rastille olisin voinut mennä suorempaa ja tehokkaammin sekä ysirastille mennessä viiva kiemurtelee. Tärkeintä mulle kuitenkin oli se hallinnan tunne ja se että todistin ihtelleni osaavani tämän homman! Loppusuoralla kuulin, että sijoituksemme on 24. ja siitä riemu repesi syvältä sisimmästäni. Olin niin onnellinen nautinnollisen ihanasta suunnistuksesta sekä meidän joukkueen pääsystä palkinnoille!

Ilo ylimmillään! Kuva: "pääjoukkueen maavalmentaja"
Vaikka me neljä nuorta naista teimme työn siellä mehtässä niin mielestäni tämä oli palkinto koko seuran väelle ja lavalla tuntuikin kuin koko seura olisi ollut siellä kanssamme, niin huikeaa oli kannustus. (kuten Kerkkosen Maaritin videolta voi kuulla)
Kiitos Inka, Hilla, Miksu sekä koko JRV:n jengi hienosta Jukolasta! Urheilu on todellakin tunteita!


                                                                           
Mun kisareissu piirustuksineen!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Maailmanloppu eikun cuppi loppu

Edellisessä tarinoinnissa odotin innolla tulevia kisoja ja sitä millaset kisat saan "leivottua". Niin, kolmea rastiväliä lukuunottamatta kakku kohosi hienosti ja kermavaahtopursotuksetkin onnistui kivasti.
Mutta ne kolme rastiväliä, joka kisassa yksi epäonnistunut väli. Ilman niitä olisin voinut olla kilpailuissa tekemääni työhön tyytyväinen ja sijoitukset olisi olleet lähempänä odotuksiani. Nyt olen pettynyt ja tuntuu ihan pahalta. Kärki menee kovaa ja jostain syystä olin näissä kisoissa omasta mielestäni kaukana siitä kärjestä.

Keskimatkan kisa, rastiväli 1-2. Kisaa edeltävänä päivänä mallisuunnistuksessa en tahtonut nähdä maastosta kartalla olleita keltavihreitä kuviorajaympyröitä. Eihän mun olis tarvinnu sitä nyttenkään nähdä vaan vain katsoa kompassista oikea suunta ja jatkaa rinnettä eteenpäin rastille. Nyt mun aivoihin tunkeutui vain se ympyrä ja samalla epävarmuus.
Takaa-ajo, rastiväli 4-5. Luin rastivälin lopussa kohteita väärin ja kävin kahtomassa rastia väärästä paikasta. Olisinko ilman tätä kuprua saanut pidettyä takaa tulevan letkan takana ja ihte päässyt edellä menevään letkaan kiinni?! Kiva jossitella. :)
Sprinttiviesti, rastiväli K-1. Miksi en nähnyt ykkösrastille kuin oikean ja vasemman reitinvalinnan. Miksi en nähnyt sitä lyhintä ja suorinta? Plokkasiko tuo keinotekoisesti katkaistu (violetti väri) tie katseeltani tuon suorimman vaihtoehdon. Aikaa valinnan tekemiseen oli ja tarkkaan katsoinkin eri valinnat, mutta kun ei näe niin ei näe.

Siinä ne virheet joilla olen ihteäni ruoskinut. Negatiivisuudella ei itselleen hyvää oloa saa, joten yritän potkia ihteni positiivisuuteen. Kisoissa sain tehtyä lukuisia onnistuneita, hyvää mieltä tuottavia rastivälejä, oikein sellasia kutkuttavia, että jee mä osaan! Fyysisesti kroppa oli hyvä ja toimi hienosti, joskin luulin vauhdillisesti olevani lähempänä kärkeä.

Siinä ne positiiviset ajatukset olikin tältä erää. Nyt käännetään katse, hymyilevä ja terävä katse, kohti viikonlopun Jukolaa.
Kuva: SSL/Anu Uhotoinen

Tässä alla vielä kartoista tykkääville kisakartat piirustuksineen zoomailtaviksi.


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Leimaukselta maailmancupiin

Alkuviikko vietettiin mukavassa hulinassa Leimaus-leirillä Imatralla 1600 suunnistajan kanssa. Aktiviteettejä suunnistuksen lisäksi olisi ollut niin paljon että oltais voitu leireillä vaikka viikko lisää.

Pääsin suunnistamaan PRO-ryhmän suunnistukseen. Ihan en ollut joka välillä PRO, nöyränä etiäpäin. 
Leimaus-leirin päättäneessä viestissä hellettä pukkas ja rastit löyty. 
Iloinen hulina ja hälinä vaihtui torstaina rauhallisempaan menoon, kun karavaanini siirtyi Lohjalle maailmancupin kisoihin.
Mallisuunnistuksessa pääsin koeajamaan uusia MJ-vaatteitani. Ja hyvät oli!
Huomenna suunnistetaan pitkästä aikaa Suomi-paidassa. Suunnistus on viime aikoina aiheuttanut harmaita hiuksia. Jonkin sortin "tekniikkavirhettä" ollut ilmassa, mutta onneks mulla aistit herkistyy isoissa kisoissa ja siihen luotan tälläkin kertaa. Juoksuvire on parantunut viikon aikana ja innolla odotan millasen kisan saan huomenna ihtelleni leivottua. :)

lauantai 1. kesäkuuta 2019

MC-Vihti-Helsinki, oletko valmiina-täältä tullaan

Prisma-rastit Kuva: Anu Uhotoinen
Hip hei ja trallallaa! Maalimancupin eka turnee kutsuu ja samalla pääsen pitkästä aikaa edustamaan Suomea. Edellinen kerta oli toissasyksynä Sveitsissä maailmancupin loppukiertueella. Ne kisat jäi mieleen juuri ennen reissua alkaneen raskauspahoinvoinnin takia. Ja nyt tämä silloin mahassa ollut heppu jo huutaa maalisuoran varressa, että hyvä hyvä! Ihan parasta! Tässä välissä maajoukkue on saanut uudet "työvaatteet" ja mielenkiinnolla odotan kuinka hyvin nämä uudet kuteet siivittää mun menoa.

Mukavan tulossarjan sain MC-näyttökisoissa annettua: 4-1-6. Kaksi ekaa kisaa meni kiitettävällä tavalla, mutta viimeisessä näyttökisassa en saanut suunnistusta sorvattua sellaiselle tasolle, että voisin tämän viimeisen viikon ennen kisoja vain levätä laakereillani ja paukutella henkseleitä.

Viimeisen viikon valmistautumisen suoritankin Leimaus-leirillä Imatrallayli 1600 nuoren suunnistajan kanssa. Pääsen hyödyntämään vanhimpien junioreiden suunnistustreenejä ja muutenkin puitteet on kunnossa hyvää valmistautumista varten. Kaikista eniten odotan kun saan nähdä Oton, Elnan ja Urhon (sekä myös muiden junioreiden) iloa ja riemua urheilemisen ja ystävien kanssa. Siinä ne meikän akut latautuu kohti viikonlopun kisoja!


Tässä vielä tietoa tulevista kisoista: Viikon päästä kisataan suunnistuksen maailmancuppia Vihdin ja Helsingin alueella. Lauantaina 8.6 on keskimatka ja sunnuntaina 9.6 kisataan pitkää matkaa takaa-ajona lauantain tulosten perusteella. Tiistaina 11.6 hikoillaan Helsingin keskustassa sprinttiviestin merkeissä. Kisasivut löytyy täältä. Yle näyttää kaikki kisat suorina lähetyksinä.