Urheilu on tunteita!

maanantai 30. joulukuuta 2019

Urheilun himo

On se vaan kumman koukuttavaa tuo urheilu. Muutama viikko sitten aamu kuudelta aamulenkille lähtö mustaan ja märkään ulkoilmaan ei houkuttanut yhtään. Menin silti. Seuraavanakaan aamuna ei houkuttanut. Menin kuitenkin. Ja siitä se "pää aukes". Kolmantena aamuna sisäisellä äänelläni ei ollut mitään vastaan sanomista aamulenkistä vaan lähestulkoon jouduin pidättelemään ihteäni, että kerkesin vaihtamaan yöpaidan lenkkivaatteisiin.


Se on jännä ja kutkuttava tunne kun urheileminen tuntuu niin mukavalta, että haluaisi koko ajan lenkille. Tuntuu vaan niin hyvälle käyttää tätä kroppaa mikä toimii ja vie mua eteenpäin ja maisema vaihtuu ja hiki virtaa. Nyt kun on draivi ja intohimo päällä niin on tärkeää lukea erityisen tarkasti mitä valmentaja on kirjoittanut harjoitussuunnitelmaan tälle maanantaille ja siellähän lukee Lepo/Kevyt.


Kovasti tekis mieli tehdä vaikka mitä, mutta nyt pitää kuunnella kroppaa eikä sitä sisäistä ääntäni mikä haluaisi koko ajan urheilla. Kroppa on väsynyt viime viikon juoksuista ja se kaipaa nyt vain huoltoa.
" Lenkille lenkille"-Nyt sisäinen ääni hiljaa!
Totuushan on, että levossa kunto kohoaa, mutta minkä takia sitä on niin vaikeaa muistaa ja ymmärtää.
"Lenkille lenkille"- Hiljaa!
Erityisen tärkeää on tänään totella tuota mitä valmentaja on kirjoittanut, koska huomenna vuoden viimeisenä urheiluna on Paviljongin Pamaus-juoksu Jyväskylässä, eli 10km ja kun numerolappu on rinnassa niin urku auki tietysti mennään. Ja eihän se kroppa hyvällä ota tuommoista juoksua vastaan, jos sille ei tänään anna mahdollisuutta palautua.
"Lenkille, lenkille"- HILJAA!


Ihan en tänään lepo/kevyt-päivänä kuitenkaan pelkästään kattoon syljeskele vaan palauttelen kroppaa kevyellä kävelylenkillä sekä jumppailemalla.


Muistakaa kuunnella omia erilaisia ääniänne niin sisäisiä kuin ulkoisiakin ja myös sitä valmentajan ääntä. : )

maanantai 23. joulukuuta 2019

maanantai 9. joulukuuta 2019

Viikon 49 treeni

Otsikko viittaa siihen mikä on ollut viikon 49 hekumallisin treeni. Mutta nyt tuleekin se katastrofaalisin.


Torstaina suunnistettiin Kurkocupin finaali Himoksen Paljakalla. Kurkocuppi on syksyinen yösuunnistussarja. Tänä syksynä omat kurkoilut jäi tähän yhteen kertaan ja se näkyi suorituksessa.
Sain houkuteltua Antin mukaan Kurkoilemaan ja Antti houkutteli minut pisimmälle radalle. Ei ehkä fiksuin valinta kummallekaan tuo pisin 7.2km reitti.


No, innolla lähdettiin yhteislähdöllä ja alku menikin mukavasti. Miehet vaan juoksivat kovempaa ja yölamppujen valot hävisi horisonttiin, jäljelle jäi pieneen lumihankeen miesten jäljet. Jatkoin "suunnistamista" yksinäni. Mitä lie ajattelin viitosrastille mennessä? Yhtään ei kartta ja maasto täsmännyt, jälkiä ei näkynyt missään ja lopulta rinteessä lumikin hävisi maastosta. Minä vaan tuskailin uuden lampun kanssa kun se ei pysynyt kunnolla päässä ja toivoin samalla näkeväni valoja ja rastin. No ei näkyny! Olin nimittäin kartan ulkopuolella lähes 500m rastiväliviivalta vinossa. Lopulta näin aukon laitaa ja pakotin ihteni paikallistamaan sijaintini. Paikallistin juu, mutta sekin oli väärä aukonlaita, mutta lähdin onneksi oikeaan suuntaan ja löysin polulle ja sain ihteni kartalle. Ja löysin vitosrastin. Ja sitten alkoi myös näkyä muita yösuunnistajia. Seuraavasta seitsemästä rastista kolme löysin suoraan. Rasti numero 13. alkoi kanssani kunnolla piilosille, aikani etsittyä aloin tuskastua ja ottaa järjen käyttöön. Jalkaterät alkoi olemaan niin kovassa umpijäässä ja vilu hiipimään takin sisään, niin tein poikkeuksellisen päätöksen ja lähdin kesken pois. Onnistuin löytämään ihteni oikealle reitille kohti maalia. Matkalla bongasin yhden valon ja Anttihan se siellä köpsötteli menemään kipeillä kintuillaan. Porukalla tultiin viimeisten rastien kautta maaliin ja jotenkin aika huvittavaa, että 77 suunnistajasta just me kohdattiin siellä mehtässä. Nykyään kun aika harvoin vietetään kahdenkeskistä aikaa, nyt sitä sitten tarjoiltiin Himoksen perämehtässä suunnistuksen merkeissä. 😄


Se oli sellanen yösuunnistus. Rata ja maasto oli mahtavat, mutta mun ajatukset ei. No miksi en vain "vaikene" tästä tolvailusuunnistuksestani? Niin hyvä kysymys ja vastaukseksi voisi Matin sanoin sanoa, että "Elämä on laiffii"!  😄
Oranssilla tussilla mun kulkema reitti.

maanantai 25. marraskuuta 2019

"Saikulta" sorvin ääreen

Nyt on takanapäin niin sairasloma kuin ylimenokausikin ja paluu kehittävän harjoittelun pariin on tapahtunut.


Polkupyörätunaroinnin jälkeen meni viikon verran pääsääntöisesti makuuasennossa. Seuraavalla viikolla pääsin liikkumaan jumpaten, vesijuosten sekä polkien kuntopyörällä missä jalat veivaa kropan edessä, maisemat ei toki näissä liikuntamuodoissa paljoa vaihtuneet, mutta tuntu hyvältä saada hikeä pintaan. Kun kaatumisesta oli kulunut reilut kaksi viikkoa niin pääsin pikkasen juoksemaan, juuri sopivasti JNC-finaaliin Jyväskylän Paviljonkiin. JNC eli Jyväskylä Night Challenge on tarjonnut nyt syksyllä meille suunnistushulluille pimeässä (lamput päässä) tapahtuvaa sprinttisuunnistusta. Muilla kerroilla paineltiin menemään pihalla, mutta vikalla kerralla kirmattiin Paviljongin sisällä. Ja hauskaa oli!
Viime viikonloppuna palasinkin rytinällä sorvin ääreen. Vuorossa oli maajoukkue-leiri Pajulahden urheiluopistolla. On muuten loisto paikka tuo Pajulahti! Tuntui oikein mukavalta leireillä ja päästä taasen harjoittelun makuun. Vaikka kevensin suunnitellusta ohjelmasta lauantai-aamupäivän vauhdikkaamman juoksun pyöräilyyn ja jumppa-juoksutekniikkaan niin jaloissa kyllä tuntee monessa kohtaa leirin antimet. Perjantain Rami Virlanderin ohjaama juoksutekniikka ja lauantai-iltapäivän radalla tehty 7*1000m juoksu teki tehtävänsä. Tämmöset jalkojen juntturat tuntuu nyt vaan mukavilta ja ne kyllä sulaa pois. Erityisen iloinen olen kun leirin rasitukset ei tunnu lantiossa ja häntäluussa. Nyt uskallan pyyhkiä mielestäni pyöräkaatumisen ja sen aiheuttamat ongelmat. Treenit kutsuu, JES!!!

JRV:lta oli hyvä edustus Pajulahden viikonlopussa:
kuvasta puuttuvat SuHu-ryhmäläiset Helmi ja Topias,
nuorten maajoukkueen Hilla, Miksu, Inka, Aarni, Samuli ja Lassi
sekä aikuisissa mä.
Huippua!

torstai 14. marraskuuta 2019

JRV 70-vuotta!

Jämsän Retki-Veikot on nyt 70-vuotias. JRV eli seura joka on minut kasvattanut ja kesyttänyt suunnistuksen maailmaan, ruokkinut ja ravinnut rastilippujen metsästykseen, opettanut ja ohjannut oikeille reitinvalinnoille, mahdollistanut menestyksen maailmalla. Mitä ja mikä JRV oikeasti on?

Mielestäni JRV on iso joukko erilaisia ihmisiä, ihania seuraihmisiä! Jokaisella meistä on omat tantereet joilta ponnistamme rastien metsästykseen, sekä omat tavoitteemme ja intohimomme miksi niitä rasteja metsästämme. Yhdistävänä tekijänä meillä on puna-musta-valkoiset seuravärit sekä iloinen mieli. JRV on seura jossa minun on helppo hengittää ja olla oma (välillä räiskyväkin) ihteni. Sitä JRV on mulle ollut jo 30 vuotta ja uskoisin, että tulee aina olemaankin hamaan tappiin asti.
JRV on siis 70-vuotta eli mukavasti "eläkeiässä". Usein sanotaan, että eläkeläisillä riittää puuhaa ja hoppua. Tämä pätee myös seuraan, ohjattuja harjoituksia riittää lähes jokaiselle viikonpäivälle, ja mikäs siinä on treenatessa mukavalla porukalla.


Viime perjantaina juhlistimme yli 150 kartanpyörittäjän kanssa seuraamme samassa paikassa, jossa seuramme perustettiin vuonna 1949 eli Jämsänkosken Ilveslinnassa. Juhlat oli hersyvän hauskan makoisat. Välillä oli kyynel silmäkulmassa herkistymisestä ja välillä posket naurusta kipeänä. Suunnistusvuosieni aikana on tapahtunut monenlaista. Vanha Venlatiimimme (Maaret Rantanen, Mia Taini, Tia Tarkiainen, Laura Joensuu (ja mä katsomon puolella)) esiintyi pitkästä aikaa, siinä naisten laulua kuunnellessa kerkesi mielessä käydä monia kokemuksia, joita yhdessä 2000-luvun alkupuolella koimme. Hetken päästä olin palkittavana tämän vuoden Venlojen viestin saavutuksestamme yhdessä joukkueeni (Inka Nurminen, Hilla Pitkänen, Mikaela Karjalainen) kanssa, sillä hetkellä tunsin suurta kiitollisuutta tiimi- ja joukkuekavereitani, seuraani ja seuraväkeä kohtaan, niin paljon olen elämyksiä saanut kokea. Lavalle kanssamme nousi myös tämän vuoden Nuorten Jukolan voittajajoukkue. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää, että mielessä kävi se kuka ei kuulu joukkoon, olinhan muita vähintään puolet vanhempi. Mutta minkäs teet ja saa nähdä käykö toteen Suomen parhaan kooMikko, lähes seurakaverini Mikko Vaismaan showsaan mainitsema letkautus, että seuraavan 70-vuoden päästä Merja se urheilee edelleen maajoukkueessa. Tiedä sitten sanoiko hyvällä vai pahalla. Heh heh! :)

Alla muutamia Kurosen Tommin ottamia kuvia juhlista.
Juhlallisuudet aloitettiin lyhyellä näytelmällä, jossa palattiin
vuoden 1949 suunnistuksen erikoisseuran perustamiskokoukseen.

Illan aikana saimme nauttia monenlaisista musiikkiesityksistä,
tässä vuorossa seuramme nuorisoa.
Nostalgiaa vanhojen seuravaatteiden kera.

Nauru pidentää ikää-Kiitos Mikko Vaismaa lisävuosista!
JRV:n junioreita ja kaksi senioria.


tiistai 5. marraskuuta 2019

Varokaa jäätä!

Lapsuuden mieleen painuneimpia ohjelmia Pikku Kakkosessa oli jäävaroitus. Ohjelmassa varoitettiin aina syksyn-alkutalven aikana heikoista järvien jäistä. Jäävaroitus alkaa olemaan jälleen hyvinkin aiheellinen ohjelma.


Mä haluan varoittaa myöskin jäästä, nimittäin teiden pinnoilla olevasta jäästä.


Tie ei näytä olean paksun jään peitossa,
mutta liukas oli.
Sunnuntaina lähdettiin Antin kanssa 50km pyörälenkille Heräkulma-Palsinajärvi-Holiseva-Riihijärvi-reitille. Lenkin ideana oli kiertää ja kuvata Lampien lumosta metsien mahtiin-kirjasta löytyviä luontokohteita (tästä myöhemmin lisää). Matka vain keskeytyi ennen ensimmäistä kohdetta 16km kohdalla. Antti oli viittä kilometriä aikaisemmin sanonut, että jäisellä tiellä pitää joko mennä varovaisesti tai pelleillä. Sanoin, että pelleile sinä niin minä menen varovasti. Loivassa alamäessä ohitin Antin ja menin huomaamattani 10cm jään puolelle ja silloin 25km/h vauhdista lähti pyörä alta ja lensin suoraan häntäluulleni kovaan jäiseen tiehen. Keskellä tietä kontallani ollessani tajusin, että nyt tarvitaan apua. Kipu oli kauhea ja ihteään ei pystynyt liikuttamaan. Ennen lenkille lähtöä Antti oli esitellyt juomarepustaan löytyvää avaruuslakanaa, liekö ollut kohtalon härnäämistä, mutta nyt sille tuli käyttöä, kun sen sisällä odottelin ambulanssia.

Tässä tarinassa näyttää olevan onnellinen loppu. Röntgenkuvissa ei löytynyt murtumaa. Istua pystyn pieniä hetkiä tietyssä asennossa, kävely onnistuu. Mutta kaikista helpointa on olla pitkänään. Kipuja tietenkin vielä on, mutta uskon ja toivon että ne alkaa päivä päivältä helpottamaan.

Syy miksi tästä kirjoitin on, että varokaa jäätä, niin heikkoja kuin vahvoja, niin järvissä kuin maastossakin, jää on liukasta!

Enpä ollut ennen ambulanssikyytiä kokenutkaan.
Hyvää kyytiä oli, mutta en taho ottaa tavaks.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kausi ohi

Niin se vaan tämäkin kausi lirvahti loppuun, ja nyt tuntuu että vielä aikas nopeasti.


Kuten arvata saattaa kausi oli hyvin vaihteleva, välillä onnistuttiin ja välillä ei.
Päällimmäisenä negatiivisena asiana mieleen jäi meikäläisen "valjuus" MM-kisoissa. Kyllähän se ilkeeltä tuntuu kun ei kauden pääkisoissa saa henkisesti ja fyysisesti niitattua parastaan pihalle. Miinus merkkisiksi tunteiksi voidaan laskea myös SM-sprintin rastin väliin jääminen ja sen kun sama temppu meinasi toistua heti seuraavassa kisassa eli Sveitsin maailmancupin keskimatkalla. Vaikka toisaalta nyt mua jo vähän huvittaa se, että "osaan" tommosiakin temppuja tehdä silloin kun olen kunnolla uppoutuneena suoritukseeni.


Onneksi näin kauden päättyessä mieleen nousee eniten ne loistavia "kiksejä" antaneet kisat: Venlojen viesti, MM-katsastukset juhannuksena, sprintin MC-katsastus Jyväskylässä, SM-pitkä matka ja maailmancupin sprintti Sveitsissä. Näitä kisoja yhdistää se, että kirmasin suoritustani läpi omassa kuplassani eli suoritus tuli selkärangasta ja mä painelin menemään sopivalla itseluottamuksella rastilta toiselle, koko radan. Kyllähän niitä loistavia kisaan uppotumisia oli enemmänkin, mutta ne ei kestäneet maaliin asti. Yksi tavoite tälle kaudelle oli tämä omaan kuplaan uppoutuminen. Ja juuri siitä olenkin erityisen iloinen, että flow-tilassa suunnistamista tuli kauden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän ominaisuuden nappaan takataskuuni mukaan, kun käännän suunnistustossujeni kärjet kohti ensi kautta.
Pyysin Elnaa piirtämään kuvan jossa menen mehtästä kaupunkiin suunnistamaan.
Ja tässä taiteilijan teos. Neiti laittoi mut suunnistamaan vesisateessa,
tarkkana on tyttö ollut, sehän on mun lempikeli!
Ensi kauden suunnitelmat on vielä pohdinnan alla.
Sen tiedän jo tässä vaiheessa että "ens kauella" tämän Jämsän Ämmän tulee juosta kovempaa kuin koskaan ja sitä odotankin jo innolla. Koskaan en ole juossut kilometriä alle 3min, en kyllä ole montaa kertaa yrittänytkään pelkkää kilometrin ennätystä tehdä. 5000m ennätys on 17.16 ja sen haluan painuvan alle 17minuutin. Siinä muutama aika, jotka haluan parantaa. Mutta kun lajini on suunnistus niin pelkkä juoksu ei riitä ja taidolliselta puolelta suorituksen hallinta tulee olemaan se suurin porkkana ja haaste jonka kimppuun käyn.
Nyt yritetään viettää "ylimenokautta" ja muutaman viikon päästä aletaan sorvaamaan taas niin sekä isommalla kuin myös terävämmälläkin taltalla!
Elna piirsi kuvan ensi kesältä. Olen kuvassa kolmospallilla,
mutta neiti 5-vee tarkensi, että äiti voitti.
Mielenkiinnolla odotan kuinka kuva toteutuu ensi kesänä.


tiistai 1. lokakuuta 2019

Isolla tunteella Sveitsissä

Edellisessä bloggailussani olin mieli mustana keskimatkalla tekemäni vieläkin järkeen käypättömän mokan takia. Myös keskarin jälkeisenä päivänä käydyssä knock-out sprintissä neljännesfinaaliin jääminen iski tunteisiin maalissa niin pahasti, että kroppa purki pettymystään kyynelien avulla. Molemmissa kisoissa oli niin paljon hyvää ja ennen kaikkea se fiilis ja nälkä mikä mulla oli tehdä hyvää suoritusta sekä myös tulosta. Jotkut kilpailut vain sytyttää enemmän kuin toiset ja nyt liekki roihusi isollaan!

Sunnuntaina käyty kauden kolmannen MC-kierroksen vika kisa pisti myös kyyneltä silmään, mutta tällä kertaa onnistumisesta, luojan kiitos! Kaksi kertaa kun oli viikonlopun aikana ladannut ihtensä ja paukut oli ns. jääny piipuun, niin onneksi kolmannen latauksen jälkeen tuli osumaa maaliin asti. :)

Kilpailun johtajan tuolilla oli oikein mukava istuskella!
3.6 km ja 20 rastin radalla käytin aikaa 15.05. Voittaja (lähes voittamaton) Ruotsin Tove Alexandersson ravasi radan 47 sekuntia nopeammin. Pronssi oli kutkuttavan lähellä neljän sekunnin päässä. Olin siis 6. Niitä neljää sekuntia en kuitenkaan halua jossitella, vaan olen edelleen yhtä iloinen, kuin silloin kisan jälkeen, kun sain seurata kilpailua 40 minuuttia johtajan tuolilta.


Hyvän kansainvälisen sprintin jälkeen on mukava suunnata katseet kohti ensi vuotta, sprinttivuotta.
Vielä ei kuitenkaan ole mitta täysi ja takki tyhjä suunnistuksesta. Paukkuvarastoa saa onneksi vielä tyhjennellä syksyn aikana Hervoton-suunnistuksessa, SM-erikoispitkillä, Halikko-viestissä sekä Jyväskylän seudulla kisattavassa JNC-sprintticupissa ja jospa vielä yöiltarastien lisäksi pääsisi yölliseen Kurko-cuppiinkin.

Olen tänä vuonna maajoukkueessa nauttinut "lapsellisemmasta" fiiliksestä kuin aikaisemmin. Aikaisemminkin minulla on ollut omia lapsia mukana, mutta tänä vuonna on kaksi muuta pientä "maajoukkuelasta" ilostuttanut reissuja. Tässä alla pari kuvaa ja video meidän perheen pienestä matkaajasta, joka tietää jo miten hommat lentokentällä toimii.

Ihan ei koko matkaa kentällä jaksa vielä
kävellä, sillon on hyvä tutustua ihmisvilinään
kärryn kyydissä.

Lentokoneen tarkkailija
Lentokentän tädille tarttee näyttää lippu
ennen koneeseen menoa.
 Vaikka videolla näyttää ettei pieni mies mene koneeseen niin sinne mentiin reippaasti askeltaen.

perjantai 27. syyskuuta 2019

MC-keskari


Mieli oli murheellinen kisan
 jälkeen, niin on myös näky
hotellin vieressä palaneen
talon raunioilla.
MC-keskimatka, Laufen, Sveitsi. 
Kahdella ekalla rastivälillä tuntu kuin jalat ois tärissy, sen jälkeen fyysisesti ok ja juoksu kulki ihtestään. 
Suunnistus oli hyvin hallussa ja nautin! Ymmärsin mulle yleensä haasteellisia sveitsiläisiä kasvillisuusrajojakin hyvin. Tuntuu kuin olisin ollu omassa kuplassani. Sitten laskeuduin mäkeä rastille 12 ja kahtoin koodin valmiiksi rastimääritteistä ja samalla tuntui kuin joku olis puhkassu kuumailmapallon minkä kyydissä olin. Tajusin etten ollut käyny rastilla numero 11. Vähän aikaa mietin keskeytänkö ja säästelen viikonlopun sprintteihin, mutta siihen ei luonto antanu periksi. Kaikkea en kuitenkaan loppumatkasta kropasta irti tiristäny. 
On asioita joita ei järjellä ymmärrä, mutta tämä mikälierastinväliinmelkeinjäämismoka upposi syvälle ja  pisti ihan itkemään. 
Nyt kuitenki ajatukset palautumisessa ja katse kääntyy kohti huomista knock-out sprinttiä. 

maanantai 23. syyskuuta 2019

Tuloslistan molemmat päät

Kuten otsikko kertoo niin SM-viikonlopun jälkeen löysin ihteni molemmista päistä tuloslistaa.

Lauantaina voitettiin Suomenmestaruus Mian ja Tian kanssa Nousiaisissa järjestetetyissä SM-viesteissä. Kisattiin "tyttöjen" kanssa oman ikäisissämme eli sarja oli D35. Ens vuonna meillä olisi mahdollisuus hattutemppuun, paineita. : )

Iloiset Suomenmestarit!


Sunnuntaina oli vuorossa SM-sprintti Forssassa. Ja tutuksi tuli tuloslistan alapää, siellä luki: Merja Rantanen Hylätty.

Sorvasin kohtuullisen suunnistussuorituksen ja kävin kyllä kaikkien rastien vieressä, mutta jostain syystä kymmenes rasti ei koskaan iskenyt silmääni kartasta. Kuten alla olevasta kuvasta näkee niin olen mennyt rastin vierestä, mutta en sillä ole leimannut. Muistan että pitkällä 8-9 rastivälillä tein suunnitelmaa tuleville väleille ja tein suunnitelman välille 9-11. Numeroita en tietenkään kahtonut vaan vain rastiväliä. Minun pelastukseni olisi voinut olla se, että ratamestari olisi laittanut Ocad-ohjelmassa pienen valkoisen reunuksen rastinumeroihin (alla esimerkkikuva). Mutta oma moka ja enpä muista aikaisemmin tämmöstä virhettä tehneeni.

Mukavan vaativat sprintit oli Forssaan tehty! Ratamestari oli käyttänyt jonkun verran tekoaitoja ja niitä mä inhoon yli kaiken. Mun ajatus kun ei automaattisesti osaa ajatella, että suoralla kadulla on aita poikittain ja aina ei kovassa vauhdissa näe sitä millin paksuista mustaa viivaa. Nyt tekoaidat ei koitunut mun kohtaloksi, mutta suunnistussuoritukseen ne toi ikävän epävarmuuden tunteen-huomaanko varmasti kaikki reitilläni olevat maastoon oikeasti kuulumattomat aidat. Tekoaitoja käytetään nykyään vähemmän kuin muutama vuosi sitten ja onhan niissä omat hyvätkin puolensa. Tämä olikin hyvä herätys/muistutus mulle- mun tarttee opetella sietämään->hyväksymään->tykkäämään tekoaidoista. Vai tykkäämällä voin välttyä kisaa häiritsevältä epävarmuuden tunteelta. Ja ehkä mun tarttee ruveta opetteleen numeroita: ysin jälkeen tulee kymppi ei 11.

10. rasti oli kohtaloni SM-sprintissä. Vierestä mentiin.
Rastinumeroiden ympärillä ohut valkoinen reunus.
Kisakausi jatkuu tulevana viikonloppuna Sveitsissä. Perjantaina kisataan keskimatkalla, lauantain knock out sprinttiä ja sunnuntaina (normaali) sprintti. Yle näyttää kisat joko Yle Areenassa tai TV2-kanavalla. Pysy mukana!



tiistai 10. syyskuuta 2019

SM-kultaa

Viime viikonloppuna suunnistettiin Suomenmestaruuksista pitkän matkan merkeissä Fiskarsissa.

Karsinta
Lauantaina karsittiin 50 parasta sunnuntain finaaliin. Molemmat päivät antoi ihan huikeita suunnistuskiksejä! Ja vielä lisäksi kaksi paalupaikkaa, joista toisen jälkeen kaulaani ripustettiin kultainen SM-mitali. Huikeaa!
Kun lauantain karsintakisassa sain kartan käteeni niin tuntui etteihän tästä 1:15 000 mittakaavasta näe mitään. Mutta kyllä siitä hyvin näki (kun hiljensi vauhtia tai piti kartasta kaksin käsin kiinni :) ) ja hyvin kartta myös istui käteeni. Maasto ja radat oli mukavan vaihtelevat, välillä sai ottaa vauhtia koneesta, mutta välillä piti malttaa ja mennä hyvin rauhassa ja tarkasti. Rytmitys oli tärkeää. Vaikka eipä sitä rytmitystä maastossa tullut tietoisesti ajateltua. Piirtelin tuossa karttoihin reittini ja huomasin, että useammassa kohdassa en meinannut saada viivaa kartalle, koska en muistanut tarkasti mistä menin. Tämä on minulle merkki siitä, että olen ollut todella hyvin uppoutuneena suunnistukseen eli voisiko sanoa flow-tilan olleen päällä aika ajoin. Molempiin kisasuorituksiin jäi kylläkin muutamalle välille parannettavaa, mutta harvoinpa sitä ihan täydellistä suoritusta pystyy tekemään.

Finaalin reittini
Pohdiskelin miksi sain tehtyä noin hyvältä tuntuneet suoritukset. Uskoisin sen johtuneen rentoudesta. Niin edellisen viikonlopun sprinttiin kuin tähän SM-pitkään matkaankaan en tehnyt mitään erityistä valmistautumista. Luin kisasivuilla olleet infot ja se oli siinä. Tottakai fyysisellä puolella harjoittelin normaalisti suunnitelman mukaan, mutta päätäni en sen kummemmin käyttänyt esim. vanhojen karttojen kanssa. Olemme valmentajan kanssa aikaisemminkin todenneet, että minulle ei sovi liika etukäteen analysointi vaan kisasuoritus tulee kisassa selkäytimestä, kun vaan annan sen tulla. Jokohan nyt näiden viimeisten kolmen kilpailun (3 voittoa) jälkeen uskaltaisin luottaa siihen, että näillä suunnistuskilometreillä joita olen kulkenut olen saanut kokemusta kaikesta mahdollisesta ja osaisin jatkossakin mennä kisoihin rennosti tekemään sen suorituksen, joka sieltä selkärangasta tulee.
 
 
Täytyy vielä mainita, että olen tosi kiitollinen siitä kun olen saanut nauttia suunnistuksesta ja vielä menestyäkin, koska tiedän ettei se ole itsestäänselvyys. Sunnuntain kisan jälkeen pukkasi flunssaa. Pitkään olinkin saanut olla terve. Nyt vain toivon, että tauti ei jallita pitkään, eikä se veisi kuntoani alaspäin. Seuraaviin SM-kisoihin on aikaa alle kaksi viikkoa ja Sveitsin maailmancupiin alle kolme viikkoa.

Kisan jälkeen "pääsin" pitkästä aikaa doping-testiin. Olinkin jo luullut olevani "vanha pieru" kun testaajat ei ole käyneet moikkaamassa. "Parhaimpana" vuonna olen pissinyt purkkiin valvovan silmän alla 9 kertaa, ja uran aikana useamman kymmenen kertaa eli tuttua puuhaa, mutta kultamitali kaulassa se on aina vähän kivempaa.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Kisaviikonloppu Keski-Suomessa

Viikonloppuna oli kaksi suunnistuskisaa, jotka erosi toisistaan kuin yö ja päivä, ainoa yhdistävä tekijä oli kartan mittakaava 1:4000. Lauantaina käytössä oli kropan nopea fyysinen kapasiteetti sekä nopeat päätökset, koska Jyväskylässä Jyvässprintissä annettiin sprinttinäyttöjä syksyn Maailmancup-turneelle. Kisassa vaadittiin keskittymistä rapian 14min ajan. Sunnuntaina tarvittiin myös terävää päätä, mutta vauhti oli rauhallista kävelyä ja päätöksiä pohdin monelta kantilta, olin mukana Muuramessa järjestetyssä tarkkuussuunistuksen SM-kilpailussa. Keskittymiskykyä koeteltiin tunnin ja 46min ajan.

Lauantaina hyvin menneen ja hauskat fiilikset antaneen sprintin jälkeen sain pokata ykköspalkinnon.

Sunnuntaina kisaaminen oli myös oikein antoisaa, mutta kotimatkalle lähdin ennen kuin
edes näin tulokset. Untuvikolla on vielä paljon opittavaa tarkkuussuunnistuksesta, tuloksissa olin 36.


Avaan vähän tarkkuussuunnistusta ajatuksillani. Tarkkuussuunnistuksen periaate on, että kartassa on rastiympyrä sekä rastimäärite, maastossa on kyseisellä rastilla rastilippuja 1-6kpl ja suunnistajan tulee päätellä mikä niistä on kartan osoittamassa kohdassa, vai onko mikään. Kuulostaa suunnistajan korvaan todella helpolta. Mutta ei ole!
Eilisessä kilpailussa sallittu kulkuväylä oli kovapohjaista polkua ja radalla oli 28 rastipistettä ratkottavana sekä lisäksi kaksi aikarastia jotka molemmat sisälsivät kolme tehtävää. Jokaista rastia tähystettiin kauempaa tältä kyseiseltä polulta. Eilen lähin rasti oli muutaman metrin päässä ja kauin rasti reilun 150m päässä, ja tässä välissä on puita yms. Matka ja näkyvyys tuo omaa haastettaan ja esim. maastonmuotoja/syvyyksiä ei ole helppoa havaita kauempaa. Sallittua kulkuväylää tulikin käveltyä ees taas ja samalla pohdin, mittailin ja arvioin onko joku kyseisen rastipisteen lipuista oikeassa kohdassa. Kuten jo mainitsin niin kilpailussa oli käytössä aikarastit eli yksi ennen ja yksi jälkeen tämän varsinaisen tarkkuussuunnistusradan. Aikarasteilla istutiin penkille, toimitsija esitteli vasemmalta oikealle kuusi rastilippua eli Alfa, Bravo, Charlie, Delta, Echo ja Foxtrot. Kädessäni oli kolme ratkottavaa rastipähkinää. Toimitsija laittoi kellon käyntiin ja tehtävä kerrallaan kerroin toimitsijalle mikä lipuista on kussakin tehtävässä oikeassa kohdassa. Nopeimmat tarkkuussuunnistajat teki tuon alle 10s virheettä, mulla meni yli 20s virheillä. :) Myöskään tarkkuussuunnistusradasta en selvinnyt ilman virheitä, seitsemän rastia olin pohtinut väärin. Mutta sain kisasta sen mitä lähdinkin hakemaan, aivot oli hyvin väsyneet kilpailun jälkeen ja itse kilpailussa oli nautinnollista olla mehtässä hiljaisuudessa, ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta jokainen keskittyi omaan tekemiseensä.

Mummulan kukkapenkin reunalla oli hyvä pohdiskella
tarkkuussuunnistuksen oikeita ratkaisuja.
En ehkä osannut valaista mitä on tarkkuussuunnistus, mutta haluan kannustaa kokeilemaan lajia. Ihte marssin viime vuonna kisoihin ihan pihalla olevana, mutta alan harrastajat ystävällisesti neuvoivat alkuun ja kokeilemalla oppii. Tulevaisuudessakin aijon mennä kisaamaan jos kisat on sopivasti saatavilla, ihan niin kuin teen pyörä- ja hiihtosuunnistuskisojen kanssa. On tämä hienoa tämä meidän lajin lajikirjo! Vielä kun saataisiin latusuunnistukset takaisin. :)

tiistai 20. elokuuta 2019

Mitä jäi käteen


Mietin mitä jäi käteen kymmenensistä MM-kisoista...

… tyhjältä näyttää.
Tällä hetkellä päällä on vielä henkinen krapula ja olo on tyhmä. Mutta nyt rämmin täältä pitkää suopursua sisältävältä, märältä suolta ylös. Kaikesta mitä tekee jotain jää myös käteen.  Ja kun hyppään suoltani ensimmäiselle mättäälle näen, että parasta antia tällä matkalla on ollut matkan teko. Voi että olen nauttinut harjoittelusta! Periaatteessa matkan teko onnistui hyvin: pystyin harjoittelemaan suunnitelmien mukaan. Toisella mättäällä majailee terveys. Olen saanut urheilla terveenä, lapsiperheen äitinä flunssapöpöiltä ei voi suojautua, mutta niitä vastaan voi taistella. Samaa vastustuskyvyn vahvistamista ja käsien pesusta paasaamista aijon jatkaa tulevaisuudessakin. Kolmannelta mättäältä löydän mukavahenkisen MM-joukkueen, jonka jäsenenä oli helppo hengitellä. Neljännellä mättäällä jalkojeni juureen pätkähtää kauniissa Norjalaisessa mehtässä flow-tilassa tehdyt rastivälit, NAM! No nythän näitä mättäitä alkoi löytyä ja tossujen vesilasti vähenee, askel kevenee.


Seisahdan kuitenkin vielä hetkeksi mättäiden väliin mutaiseen suohon ja mietin miksi olo on kuin tarpoisin suossa. MM-kilpailuihin ja niissä menestymiseen oli kova tahto. Sijat 17. (pitkä matka), 11. (keskimatka), 6. (viesti), ovat jotain muuta kuin mitä lähdin hakemaan ja mihin uskoin yltäväni. Tiedän, että tällä koneella jota olen sisääni rakentanut olisi voinut yltää parempaankin. Mutta se olisi vaatinut muutamia erilaisia valintoja kisasuorituksien aikana ja myös onnea, mutta tuurillahan suunnistusta on turha tehdä. MM-kilpailuihin valmistautuminen on pitkä prosessi. Urheilussa kun laittaa ihtensä niin fyysisesti kuin henkisestikin likoon. Useita arkisia valintojakin tekee urheilua ajatellen.  Kolmen lapsen äidin harjoittelun onnistumiseen vaaditaan läheisiltä apuja lapsienhoitoon. Monta on palasta mitkä pitää saada loksahteleen kohdilleen. Sitä kun oli Norjaan mennessä paljon tahtoa, unelmia ja haaveita sekä uskoa niiden toteutumiseen ja kun kisat ei mennytkään niin kuin unelmoi niin ehkä sen takia tuntuu kuin tarpoisin suossa. Järjellä ajateltuna eihän ole mahdollista, että asiat menisi aina niin kuin ajattelemme ja haluamme, mutta kaikista asioista voi ja saa ottaa jotain mukaansa. Ja tämähän on "vain" urheilua ja urheilu on tunteita!


Nyt jatkan hyppimistä mättäältä toiselle ja lopulta jalkani koskettavat asvaltin reunaa. Vaihdan suunnistuskengät lenkkareihin ja lähden kiihyttämään vauhtiani kohti ensi kesän sprintin MM-kilpailuja, kädet täynnä muistoja ja kokemuksia tämän vuoden MM-kisamatkastani. Viuuhhh!


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Tyhjältä ja tyhmältä tuntuu

Loppulenkille lähdettäessä irvistys oli jo tiukka.
Kuva: Otto
(jostain syystä mun puhelin ei nyt lataa kuvaa terävänä, mutta mä irvistän kuvassa :-P) 
Tyhjä ja raskas olo. Se on ehkä se kuvaavin lause MM-pitkän matkan jälkeen. En mä harjoittele sen takia, että löydän ihteni tuloslistalta sijalta 17. ja että jään kärjelle rapiat 15 minuuttia eli valovuoden verran. Mutta kovat on kovia ja tänään mä en sitä ollut. Se mikä meni vikaan en vielä tiedä. Tai no tiedän että reitinvalinnoissa en aina onnistunut ja tein yhden isomman virheen.
Nyt voin vielä velloa ikävissä tunteissa ja "ruoskia ihteäni", sekä saan antaa selän painua kumaraan ja raskaan lastin olla harteillani. Huomenna kohotan nikama nikamalta selkäni suoraan, heitän taakan harteiltani, nostan leuan normaaliin asentoon ja katse kirkkaana käännän ajatukseni kohti perjantain keskimatkaa.
Perheen nuorimmainenkin
 oli kannustusfiiliksissä.
Ja eihän tätä kuvaa kahtoessa
voi kun hymyillä ja
 samalla olo kevenee.

tiistai 13. elokuuta 2019

Kisat avattu

Nyt on 10. MM-kisat avattu. Todellakin kymmenennet, kuten Oton ja Elnan sormista voi laskea. Aika kiitää hurjaa vauhtia.
Kuva: SSL/Pirjo Valjanen 

Kuvan perusteella olen vihellellyt keskimatkan karsinnassa. Mutta ehei, pikkasen meinasi kartta "poltella" näpeissä ja olin himppasen hermostunut. Sain kuitenkin suorituksen pidettyä kuosissaan ja tuloksista löydyn sijalta 4. Eli finaali kutsuu perjantaina. Huomenna sitten pitkää matkaa.
 Kuva: SSL /Pirjo Valjanen 

maanantai 12. elokuuta 2019

Terveisiä Norjasta!

Innokkaat matkaajat odottaa koneeseen pääsyä.
Vuorokausi takana Norjan maaperällä. Vuorokauden päästä eka startti takana. Nyt on olo jännittävän kutkuttavan ihana!
Kävin tänään mallisuunnistuksessa ja tarjolla oli täyttä suunnistusherkkua hienolla maastolla, huippukartalla ja loistavalla kelillä eli vesisateella, Nam! Yhtä hyvää kuin majoituspaikan ruuat.
Mallisuunnistuksessa en ollu puupää,
eikä alla ollu puujalat,
vaikka kuvasta sen käsityksen voisi saadakin. 
Huomenna tiistaina kisataan keskimatkan karsinta, keskiviikkona ratkotaan pitkän matkan MM-sijoitukset. Torstaina "syljeskellään kattoon". Perjantaina jatketaan tositoimissa keskimatkan finaalilla ja kisaturneen päättää lauantaina suunnistettavat viestit.
Yle hemmottelee penkkiurheilijoita näyttämällä TV2-kanavalla finaalikisat. Toivotaan, että tämä viikko tarjoaa elämyksellisiä hetkiä niin mehtässä kuin kotisohvallakin!

torstai 1. elokuuta 2019

MM-kisat lähestyy

Kahden viikon päästä ollaan oltu täydessä MM-huumassa kahden kisan verran. Jännittää, siistiä, hauskaa, hurjaa!
Viime lauantaina kävin iskuttamassa AM-pitkää matkaa Saarijärvellä. Aluemestaruusmitaleista en kylläkään päässyt kisaamaan, koska kisasin miesten sarjassa. Olin kiitollinen, että pääsin miesten sarjaan mukaan, koska naisten kisan tavoiteaika oli 50min ja miehillä 70min ja MM-pitkällä matkalla se tulee olemaan 80min. Eli miesten sarjassa sain relevantimman treenikisan. Hellesäässä kisattu kisasuoritus oli hyvä eli ei loistava eikä huono vaan hyvä. 😊

AM-kisan jälkeen vilvoteltiin vanhan myllyn varjossa ja Urho kahteli mitä sen
äitin paidassa oikein onkaan. Siinähän lukee Mestaritiimi, Sähkö-Äijät ja BetoniSampo.
Äitin yhteistyökumppanit on rautaa!
Kisakartta
Treenit on sujuneet muutenkin mukavasti, vain AM-pitkällä matkalla kiveen kolautettu polvi pakotti varotoimenpiteenä lykkäämään punttitreeniä päivällä eteenpäin. Kävinkin silloin ylimääräisenä kevyenä päivänä fillaroimassa ja samalla testasin tulevan viikonlopun Neste Rallien Leustun pikistä. Pienestä pitäen kun on ollut ralleissa mukana niin ei siitä mihinkään pääse että "suurajot" sytyttää edelleen. Ralliradiota on mukava kuunnella ja lauantaina on pakko päästä kahtomaan ja kuuntelemaan ralliautoja.

Vielä treeneihin. Maanantain pitemmän pyörälenkin ja pilateksen jälkeen tiistaina tein aamulenkin lisäksi normisetin punttisalilla loppuverkan kiihdytyksineen. Keskiviikon aloitin aamulenkillä hyppyineen. Ja päätreeninä oli ratavedot, joissa haettiin hyvää, vauhdikasta ja mukavaa juoksua. Vedot oli 400m/ aika 1.18, 600m/2.03, 800m/2.45, 1000m/3.19, 600m/1.58, 600m/1.53. 
Seuraava kovempi treeni on suunnitelmissa ensi maanantaille Palsinajärven ympärijuoksun merkeissä. Siellä poltellaan karstoja koneesta ja on mielenkiintoista nähdä kuinka kovaa tänä vuonna pääsen tuon 6.31km matkan.

 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Leiriltä kotiin ja perustreenin pariin

Neljän viikon päästä MM-kilpailut on täydessä vauhdissa. Tuntuu että kisat on jo lähellä, mutta toisaalta tässä on vielä monen monta hyvää treeniä aikaa virittää ihteään, onneks.

Keskimatkan kisa


Viime viikolla palailtiin viikon leiriltä Norjan Sarpsborgista. Leiri oli kaikin puolin onnistunut. Alkuunsa suunnistusta ja oleellisten kohteiden näkemistä kartalta piti hakea ja suunnistus ei ollut nautittavaa. Vanha maajoukkuetoverini "Hamppi" Huovila sanoi, että muutama suunnistus siinä maastotyypissä ja sieltä se lähtee, ja totta konkari puhui. Neljäs suunnistus oli keskimatkan kisa (samalla Norjalaisten MM-katsastus) ja voi että mä nautin kun suunnistus toimi! Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin nautin yleisörastille asti, siinä kohtaa olin kisassa toisena. Otin loppulenkin alussa huomaamattani vähän liikaa maitohappoa korvien väliin ja ajatus alkoi katkeilla ja tein kahdelle seuraavalle rastille yhteensä 2minuuttia pummia. Onneks tässä on vielä aikaa MM-kisoihin ja voin tehdä mielikuvissani loppuun asti onnistuneen kilpailun.

Näiden viimeisten viikkojen aikana aijonkin käydä mielikuvissani läpi kaikki tulevat MM-starttini. Fyysisellä puolella ollaan palattu perusharjoittelun pariin eli pitkä, puntti, kova/reipas ja lepo/kevyt-rytmitykseen ja sekaan aamulenkkejä, jumppaa, hyppyjä ja huoltoa. Suunnitelmissa on myös muutamia suunnistuskisoja ja -treenejä.

Käytiin haistelemassa merituulta saaristossa.
Tulevien MM-kisojen ajatteleminen antaa mukavaa kutinaa vatsanpohjaan. Jostain syystä MM-viesti pistää tässä vaiheessa eniten niitä perhosia mahaani. Mietin, että minkä takia? Tottahan se on, että paineita on niin ihteltä kuin ulkopuolelta. Mitali on luonnollisesti tavoite. Mutta sama tilanne on henkilökohtaisissakin kisoissa. Enkä ole ekaa kertaa viestijoukkueessa, mutta fakta on sekin, että kokemuksesta voi olla jossain tilanteessa hyötyä, mutta joka ikinen kerta kun saa kartan käteensä se työ täytyy tehdä uudestaan. Ehkä jännitystä lisää se, että suoritukseni vaikuttaa myös joukkuetovereideni viestiin. 

Jännitys on hyväksi ja olen oppinut tykkäämään siitä kaverista. Se auttaa aisteja herkistymään. Se on kuitenkin vain hetkellistä ja silloin kun jännitys on pahiten päällä odottelen vain ajan kulumista ja mehtään pääsyä. Eli aivot narikkaan->muihin ajatuksiin. Jännitykseen en saa jäädä kieriskelemään, enkä antaa sen vallata mua kokonaan, koska jännitys voi myös mennä lihaksiin asti. Tämän takia käyn hyvissä ajoin ennen MM-kilpailuja myös tulevan MM-viestin osuuteni läpi mielikuvissa. Haen ajatuksiini mahdollisia tilanteita kilpailun aikana sekä muistelen aikaisempia kilpailuja. Tätä kautta uskon löytäväni ihtelleni rauhaa MM-viestin ajatteluun(kin). Itse kisassa ei tulla tekemään mitään ihmetemppuja vaan tärkeintä on tehdä sitä omaa työtä ja luottaa siihen mitä tekee. Hyvin yksinkertaista ja sama kikka toimii kaikissa kisoissa. :)
Voin fiilistellä aamukahvilla kiikustuolissa
 tulevia MM-kisoja Norjassa käydyn
pitkän matkan kisan 5. sijan palkintomukista. 

tiistai 25. kesäkuuta 2019

MM-Norjaan, WAU ja JES!


Juhannuksena kisattiin MM-katsastukset. Viikonloppuun lähdettäessä olin epävarma riittääkö fyysinen puoli kisalippuun ja kuinka saan suunnistuksen pysymään hanskassa. Sain ajatukset käännettyä niin, että teen huolellisesti sen minkä osaan ja sitten näen onko minun paikkani MM-kisoissa. Kävin mielessä läpi myös sen vaihtoehdon että MM-Norja jää kokematta. Sain jätettyä yliyrittämisen kisareissusta kotiin ja annoin ihtelleni aikaa suunnistaa. Tuloksena oli kaksi kakkossijaa ja mä niin nautin suunnistamisesta! Fyysinen puoli oli pompsahtanut mukavasti eteenpäin rankan MC-turneen ja Jukolan ansiosta. Tästä hyvä lähteä rakentamaan vielä vahvempaa Mersua kohti elokuisia MM-kisoja!
Perjantain pitkän matkan reittini.
Kova oli maasto ja keli, nautinnollinen oli kartta ja rata,
terävä oli ajatus, vahva oli kroppa
-> tuloksena hykerryttävä suunnistus sekä toinen sija.
Ruuhkaa juomarastilla. Kuva: Touho Häkkinen
Ja kyllä juoma maistui! Kuva: Touho

"Äiteet palkinnoilla" Kuva: Elna
 
Juhannuslauantaina eli kisojen välipäivänä otettiin viilennystä.
Vesileppiksessä mentiin hissillä 30metriä maan alle
miinus 5 asteeseen tutustumaan Muumien jääluolaan.
Oli hieno!

Juhannuksen pyllymäki!
  
Sunnuntain keskimatkalla alussa suunnistus oli liipasimella,
mutta kahdeksannella rastilla sain maastosta ennakoitavia
kohteita ääneen höpöttämällä suunnistusta haltuun.
Tuloksena jälleen hieno kakkossija.

Keskimatkan loppukiri. Kuva: Hilla Pitkänen
Kun Suonenjoen tantereilla suunnistettiin niin
palkinnoksi saatiin mansikoita ja mansikkaisia tuotteita:
suklaata, mehua, kuohuvaa ja kahvia. NAM NAM!