On se vaan kumman koukuttavaa tuo urheilu. Muutama viikko sitten aamu kuudelta aamulenkille lähtö mustaan ja märkään ulkoilmaan ei houkuttanut yhtään. Menin silti. Seuraavanakaan aamuna ei houkuttanut. Menin kuitenkin. Ja siitä se "pää aukes". Kolmantena aamuna sisäisellä äänelläni ei ollut mitään vastaan sanomista aamulenkistä vaan lähestulkoon jouduin pidättelemään ihteäni, että kerkesin vaihtamaan yöpaidan lenkkivaatteisiin.
Se on jännä ja kutkuttava tunne kun urheileminen tuntuu niin mukavalta, että haluaisi koko ajan lenkille. Tuntuu vaan niin hyvälle käyttää tätä kroppaa mikä toimii ja vie mua eteenpäin ja maisema vaihtuu ja hiki virtaa. Nyt kun on draivi ja intohimo päällä niin on tärkeää lukea erityisen tarkasti mitä valmentaja on kirjoittanut harjoitussuunnitelmaan tälle maanantaille ja siellähän lukee Lepo/Kevyt.
Kovasti tekis mieli tehdä vaikka mitä, mutta nyt pitää kuunnella kroppaa eikä sitä sisäistä ääntäni mikä haluaisi koko ajan urheilla. Kroppa on väsynyt viime viikon juoksuista ja se kaipaa nyt vain huoltoa.
" Lenkille lenkille"-Nyt sisäinen ääni hiljaa!
Totuushan on, että levossa kunto kohoaa, mutta minkä takia sitä on niin vaikeaa muistaa ja ymmärtää.
"Lenkille lenkille"- Hiljaa!
Erityisen tärkeää on tänään totella tuota mitä valmentaja on kirjoittanut, koska huomenna vuoden viimeisenä urheiluna on Paviljongin Pamaus-juoksu Jyväskylässä, eli 10km ja kun numerolappu on rinnassa niin urku auki tietysti mennään. Ja eihän se kroppa hyvällä ota tuommoista juoksua vastaan, jos sille ei tänään anna mahdollisuutta palautua.
"Lenkille, lenkille"- HILJAA!
Ihan en tänään lepo/kevyt-päivänä kuitenkaan pelkästään kattoon syljeskele vaan palauttelen kroppaa kevyellä kävelylenkillä sekä jumppailemalla.
Muistakaa kuunnella omia erilaisia ääniänne niin sisäisiä kuin ulkoisiakin ja myös sitä valmentajan ääntä. : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti