Mersuilua

Urheilu on tunteita!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

SM-ep kultaa

Eilen lauantaina kisattiin Orivedellä erikoispitkienmatkojen Suomenmestaruuksista. Yhteislähdöllä lähdettiin ja matkaa oli linnuntietä mitattuna 17.2km. Sain kunnian olla sarjani D21 nopein ja aikaa mehtässä kulutin 2.09.40. 

Maasto ei päästänyt suunnistajia helpolla: maastopohjasta löytyi raskautta, rastiväleillä sai olla huolellinen ja rasteja oli sijoitettu tarkkaa suunnistusta vaativiin pisteisiin. Mutta kiitos ratamestarin pääsimme muutaman kerran myös teitä pitkin juoksemaan. Oman haasteensa kisaan toi kylmä ja märkä keli. Todellista suunnistusta kaikkine elementeineen. Nautin!

Kisa lähti mukavasti käyntiin. Sain oman korvien välini nöyrään, matkan pituutta kunnioittavaan moodiin. Alkumatkan pyrinkin ottamaan mahdollisimman kroppaa säästävästi. Mielessä kun oli useamman kerran tapahtunut hyydähtäminen, osittain energian imeytymättömyyden takia. Tällä kertaa maha ei pistänyt hanttiin ja sain nauttia suunnittelemani energiageelit matkalla. Ensimmäisten hajontalenkkien jälkeen huomasin, että porukka on harventunut aika paljon. Matkan edetessä porukka harveni vielä lisää. Oma suunnistustatsi tuntui hyvältä ja sain poimittua toisenkin hajontarastiryppään rastini mukavasti. Kropassa meinasi väsy ruveta iskemään ja tsemppasin korvien väliä kovasti, ettei se tee väsyneenä mitään hölmöjä ratkaisuja. Toka vikalle rastille sai juosta pitemmän pätkän tietä ja edellä ei näkynyt oman sarjalaisia. Pikkasen teki mieli ajatella, että olisiko sieltä tulossa SM-kultaa. Mutta eihän siitä liikaa voinut unelmoida, koska vielä oli muutama rasti poimittavana. Viimeisellä rastilla kuulin olevani kärki ja sain kajauttaa ilmoille voittajan ilonkiljahdukset. Liekö huudahdus kuulunut 2,5 min perässäni tulleiden kanssakilpailijoiden korviin asti.

Iloinen voittaja!
Kuva: Timo Mikkola
Kausi on mahtava päättää loistavan suunnistussuorituksen ansiosta tulleeseen Suomenmestaruuteen. Seuraavan "kisani"  käyn vain ja ainoastaan ihteni kanssa. Kisa-alueena toimii omat aivoni ja myös sydämen puolella on muutama rasti. Siinä "kisassa" ei ole voittajaa eikä häviäjää. Maalissa minua odottaa vastaus siihen kysymykseen jatkuuko huippu-urheilu-urani vielä yhden vuoden vai hyppäänkö letkasta ja siirryn "normaaliin" elämään. Tämä "kisa" on yksi urani vaativimmista ja sitä olen osittain käynyt koko kesän ajan. Välillä olen jo luullut löytäväni maaliin, mutta aina on eteen tullut tiheä pöheikkö tai naminami-avokallio ja olen hairahtunut valitsemaltani uralta. Toivon, että olisin tässä "kisassani" jo lähellä maaliviitoitusta. Mutta aika näyttää milloin pääsen kirmaamaan maalisuoralle. 😊

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Tahdon

10102020 Tahdon!

Tapahtui lauantaina 10102020 Jämsänkoskella
(Kuva: Juha Valta)
 


Nuorin ja vanhin perheemme miehistä alttarilla odottamassa...
(Kuva: Anoppi Anttonen)

 ...meitä.
(Kuva: Sami Anttonen)

Olen vuosikymmeniä sitten sanonut, jos joskus menen kirkossa
naimisiin niin toivon isosiskoni Maaretin laulavan Lintu ja Lapsi-kappaleen.
Lauantaina tämä haaveeni toteutui.
(Kuva: S.Anttonen)

Ja laulu upposi syvälle sydämeeni.
(Kuva: S.Anttonen)

Vihkimisen jälkeen morsiamenkin jännityssyke rupesi laskemaan. 
Vihkipappimme Sanna Loimusalo antoi vielä viime hetken "vinkkejä"
yhteiselle matkallemme ennen kuin...
(Kuva: J.Valta)

...poistuimme Jämsänkosken kirkosta avioparina lehtisateeseen.
(Kuva: S.Anttonen)

Ihanalle juhlapaikallemme Jämsän Juokslahdella sijaitsevalle
Savion Hoville sai kulkea sulhasen ideoimien kylttien mukaan.

"Pöhelö pariskunta sekä höperöt kakarat"
(Kuva. J.Valta)

Seremoniamestari Maaret oli ideoinut ihanan tunteikkaan ja yllätyksellisen ohjelman. Saimme nauttia humoristisista sekä sielun sopukoihin uppoavista musiikkiesityksistä, Kiitos niistä musiikintaitajat: Maaret, Mia, Tia, Janette, Elli, Iida, Helmi ja Katriina, sekä koko juhlaväestä koostunut kuoro.
(Kuva: S.Anttonen)

Välillä piirsimme silmät sidottuina toisistamme kuvat.
(Kuva: J.Valta)

Välillä kerroimme mielipiteemme yhteisistä asioistamme.
(Kuva: S.Anttonen)

Lopulta "päätettiin" kuka jatkossa määrää kaapinpaikan.
(Kuva: S.Anttonen)

Hääpäivä sisälsi paljon tunteita ja kyyneliltäkään ei voinut välttyä. 
(Kuva: S.Anttonen)

Suunnistus näkyi myös himppasen häissämme.
Mahdolliset häämuistamiset toivoimme säästöpossurastilippuun
(jonka aukko on mopon mäntän muotoinen)
koko perheemme yhteistä Ylläksen häämatkaamme varten.
(Kuva: J.Valta)

Hääkakkuamme koristi Katri Mäkisen taituroima koriste.
(Kuva: S.Anttonen)

Hääparin tähän mennessä yhdessä taivaltama matka kerrottiin kartan avulla.

Juhlissa oli lisäksi kaksi rasteja sisältävää karttaa Savion Hovilta eli juhlapaikalta.
Kartat oli nimetty Lapset sekä K-18, ja rasteilta löytyi kartan nimeen sopivia
juttuja karkeista, poppareista yms K-18 juomiin asti.



Illan bändinämme oli loistavat Aapo ja Miska! Häävalssinamme kuultiin Jarkko Martikaisen ihana "Valssi tanssitaidottomille". Kappale osui meille kuin nenä päähän ja mielestäni laulussa on se sanoma jonka haluan yhteisellä taipaleellamme muistaa jatkossakin:

"Siksi muita selitysten syitä kuule et:
Vain toisilleen on mies ja nainen
Ja vain toisilleen tilivelvolliset
Tällä matkalla, jossa näin
Ylämäessä tönin sua eteenpäin,
Alamäessä vauhtias` jarrutan...
Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut,
Opin enemmän: opin sinut."

Alla olevalla videolla anoppini kuvaamana valssimme alkupuolikas.


Edellä mainittujen lisäksi haluan kiittää ompelija Anastasia Lahtea pukuni muokkaamisesta juuri minulle sopivaksi, Hiusvillan Tarja Niemistä unelmakampauksestani, Kauneuskeskus Pirjoa kauniista meikistäni sekä KukkaWalon Niina-Nooraa hääkimpustani joka oli soma kuin karkki! 

Erityiskiitos äitille ja isille, te teitte juhlamme mahdolliseksi! 


(Kuva. S.Anttonen)


sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Toinen kerta toden sanoi

Toinen kerta ensiavussa toden sanoi. Pojan kyynerpäästä löytyi murtuma ja nyt sitten touhuillaan seuraavat kolme viikkoa kipsi kädessä. Pieni potilas voi mukavasti ja kun jätkä tajusi ettei käteen enää satu niin vauhti rupesi kiihtymään normaalille tasolle. Ainoa rajoite taitaa tulla potkumopoiluun, se ei oikein onnistu yhdellä kädellä, ainakaan vielä. 😊 

lauantai 26. syyskuuta 2020

SM-yö...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti olla just nyt Joensuussa nautiskelemassa yösuunnistuksesta SM-kisoissa. Mutta eipä sitä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Aamupäivällä latasin lamppua, pakkasin tavaroita ja säädin kyydit valmiiksi kisareissua varten. Ruuan jälkeen siinä temmelsin kahden nuorimmaisen kanssa, hyvin rauhakseen vielä temmellettiin. Yhdessä vaiheessa Urho 2-vuotta rupesi itkemään ja vähän ajan kuluttua huomattiin, että pojan oikeaan käteen sattuu. Mulla ei ollut hajuakaan mikä siihen olisi voinut tulla. Mentiin sitten ensiapuun ja parin tunnin odottelun jälkeen päästiin lääkärin luokse ja hän arveli, että kyynärpäästä olisi luu pois paikoiltaan. Lääkäri käsitteli kättä ja lähdimme kotiin. Yhtään ei voinut tietää helpottiko kipu kun päiväunet iski pahasti päälle ja lääkärit ja hoitajat maskeineen oli Urhon mielestä jotain ihan kauheeta, itkua riitti. Kun päästiin kotiin niin reissuun lähtöön olisi ollut puoli tuntia aikaa. Poika päikkäreille eikä minulla ollut edelleenkään tietoa onko kipu helpottanut. Totesin, että minun paikkani on pojan lähellä ja jätän SM-kisat väliin. Vaikka päätös oli helppo tehdä niin kyllähän se kirpaisi ja itku tuli. Yökilpailut ja vielä Suomenmestaruuskisat on niin harvinaista herkkua. Jostain syystä nämä SM-kisat ei ollut Rantasen siskoksille tarkoitetut: Maaretilla kävi moka ilmoittautumisen kanssa ja mulle kävi nyt näin. 

Pojan käsi ei tullut ensiavussa kuntoon ja jos ei yön aikana tapahdu ihmeitä niin aamulla menemme röntgenin kautta uudestaan lääkärille. Nyt kömmin takaisin peiton alle pienen potilaan viereen ja samalla annan parantavan puhalluksen pieneen käteen. 

maanantai 21. syyskuuta 2020

SM-kisat etenee

Niin on taas yksi SM-kisaviikonloppu takana ja kauden loppuminen lähestyy, tylsää. 

Mutta jummijammi, nytpä ollaankin yhtä SM-kisaviikonloppua rikkaampia ja vielä päästään nauttimaan kahdet SM-kisat tänä syksynä, Nam Nam!

Ja kyllä olo tuntuu nyt rikkaalta, viikonloppu antoi loistavia kisoja, hauskaa matkailua sekä ihanaa ja rentoa tunnelmaa seurakavereiden kanssa.

Myös tuloksellisesti kisaviikonloppu oli onnistunut, omalle tilille napsahti plaketti sprintin kuudennesta sijasta sekä kultaa viestistä. Seuralleni SM-kisaviikonloppu oli melkoista tykitystä: 5 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia sekä 11 plakettia. Huh huh!

SM-sprintin kiemurat

Lauantaina kisattiin sprintin karsinta ja finaali Salon kaduilla. Finaalissa tarjoiltiin monimutkaista ja -muotoista sprinttirataa, jossa vaadittiin tarkan ja nopean suunnistusajattelun lisäksi hyvää silmää joka nopeasti hahmotti millimetrinkin kokoiset aukot kiellettyjen karttamerkkien keskeltä. Ehkä tuota viimeistä taitoa ei olisi niin paljoa tarvinnut jos ei olisi tämmöinen pipertäjä kartanluvussa kuin minä. Loistava, haastava rata ja äärimmäisen tiukka kisa. Oma sijoitukseni oli siis kuudes ja jäin kultamitalista 12 sekuntia. Ensimmäiset 20 naista mahtui minuutin sisään voittajasta. Eli aikamoista sekuntipeliä.


Plaketistit ja kannustajat Salossa!

Sunnuntaina SM-karavaani siirtyi Pöytyälle ratkomaan viestimestaruuksista. Lähdimme D35-sarjaan kisaamaan tutulla joukkueella Tian ja Mian kanssa. Os. Junnolan sisarukset petasi mulle ankkuriosuudelle niin hyvän lähtöpaikan kärjessä, että matkan aikana meinasi kartta ruveta tutisemaan kädessä, sitä rupesi ihan ihteensä jännittämään jos vaikka tunaroi jollain hölmöilyllä koko viestin. Otinkin leimaamiset yms. hyvin huolella ja maalissa saatiin tuulettaa Suomenmestareina! Maalissa Mia muistutti, että se oli meidän kolmas peräkkäinen voittomme, hattutemppu siis, JES! Ensi vuonna saattaa olla uudet kujeet, kun seuramme juniorikaarti alkaa kasvamaan aikuisten naisten ikään. 😊 Niitä kuvioita mietitään sitten vuoden päästä ja nyt nautitaan tästä.

SM-viestin ratani ja reittini

Iloiset Suomenmestarit!

maanantai 14. syyskuuta 2020

Metallinkiiltoinen alku- ja loppuviikko

Viime maanantaina oli niin kova juhlapäivä, että kisaan sai pukea ylleen rimpsumekkoa. Silloin nimittäin miteltiin Muuramessa maakunnan suunnistusherruudesta maakuntaviestissä. Sain kunnian toimia Jämsän ykkösjoukkueen aloittajana. Maalissa saimme Elias Ronkaisen, Mia Tainin ja Aarni Ronkaisen kanssa tuulettaa voiton kunniaksi. 

Mukava aloitus viikolle!

Jämsälle maakuntaviestin voitto!


Viikonloppuna miteltiin pitkänmatkan Suomenmestaruuksista Siikaisissa.

Lauantaina raapaistiin rapian 6km karsintakisa. Karsinta on yleensä aina haastavaa suunnistaa kun ihan kaikkea ei haluaisi ladata vaan pikkasen säästellä seuraavan päivän finaaliin. Mutta jos yhtään himmailee niin samalla automaattisesti meinaa himmailla ajatustyössäkin ja sillon voi kosahdella. Lauantain karsinta menikin yhtä rastia lukuunottamatta mallikkaasti. No sitä yhtä rastia sitten leivoinkin pari minuuttia. Ja maalissa sain kuulla, että ykkösen leima puuttui. Oikealla rastilla käynnistä olin 100% varma ja luojan kiitos olin teipannut emitin tarkistuslipukkeen kunnolla emittiini kiinni ja sieltä lappusesta löytyi tieto oikeasta leimasta. Huh! Finaali kutsui.

Kuva: Juha Levonen

Sunnuntain finaali pisti kunnon jännitykset päälle. Verkassa hyvää musaa korviin ja iloista fiilistä kroppaan. Ja aivot lähes tyhjäkäynnille kisastarttiin asti. Ja kun lähtökello piippaa pitkän piippauksensa kisastartin merkiksi niin sitten annan kisan viedä mennessään. Ja niin se sitten veikin. Erityisen iloinen olen siitä rauhallisuudesta minkä sain pidettyä alkumatkasta. Useita kisoja kun olen pilannut turhalla höyryämisellä (panikoimisella) alkumatkasta. Kisan aikana sain kokea monia fiiliksiä, tein hyviä valintoja, tein muutamia virheitä, tunsin väsymystä, tunsin suoraan rastille tulemisen iloa, sain suunnistaa yksin, sain suunnistaa porukassa ja lopussa sain likistää ihtestäni kaikki mehut pihalle. Oli kyllä kunnon pitkän matkan kilpailu! Maalissa tulosta sain hetken odottaa ja voi että kuinka helpottunut, onnellinen ja iloinen olin kun kuulin saaneeni Suomenmestaruus hopeaa!

Onnelliset siskokset mitali ja plaketti kaulassa!

SM-pitkänmatkan tuloslistaa

maanantai 7. syyskuuta 2020

Sprinttiviesti

Sunnuntaina 6.9 viriteltiin aivonystyröitä sprinttimoodiin Lahden parisprinttiviestissä. Joukkuetoverikseni ja ekan ja kolmannen osuuden juoksijaksi sain Mikaelan. Ja mä sitten kipaisin osuudet 2. ja 4. Osuudet oli n. 11min mittaisia ja täyttä sprinttisuunnistusta vaativia. 

Tarkka leimaus emiTagilla.
(EmiTag on uudehko leimaussysteemi, eli ranteessa oleva emit käytetään rastin yläpuolella olevan leimausyksikön päällä eli ns. leimataan ilmassa. Ranteen emitissä vilkkuu valo ja tämä on ainut merkki suunnistajalle siitä, että leimaus on onnistunut.)
 Kuva Kimmo Hirvonen

Oma sprinttisuunnistus sai hyvän herättelyn. Plussaa suoritukselle antoi sähäkkä keskittyminen, kartanluku sekä osa tekemistäni päätöksistä oli hyviä. Mutta miinukselle meni muutama huono reitinvalinta ja useampi risteyksistä ohiajo. Ja miinukselle meni myös se, että ankkuriosuuden jälkeen sain kuulla sanan hylkäys. PRKL! Ja toinen PRKL kun en tiedä mitä rastilla on tapahtunut. Rastilla siis kävin, myös gps sen kertoo. Onko emiTag-leimasin tehnyt oharit vai olenko juossut rastin läpi leimaamatta? Harmi kun ei ole kuvamateriaalia rastilta, niin saisin mielenrauhan. Ja kyllähän tuo harmittaa, ja paljon, vaikka emme olleet ihan kärkikahinoissa mukana. 

Hyvä ja mukava kisa silti ja kivassa seurassa on aina kiva kisata, näitä tahtois lisää!

Gps kertoo, että rastilla numero 3. on käyty. Mutta miksi ei leimaa löydy?