Urheilu on tunteita!

lauantai 26. syyskuuta 2020

SM-yö...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti olla just nyt Joensuussa nautiskelemassa yösuunnistuksesta SM-kisoissa. Mutta eipä sitä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Aamupäivällä latasin lamppua, pakkasin tavaroita ja säädin kyydit valmiiksi kisareissua varten. Ruuan jälkeen siinä temmelsin kahden nuorimmaisen kanssa, hyvin rauhakseen vielä temmellettiin. Yhdessä vaiheessa Urho 2-vuotta rupesi itkemään ja vähän ajan kuluttua huomattiin, että pojan oikeaan käteen sattuu. Mulla ei ollut hajuakaan mikä siihen olisi voinut tulla. Mentiin sitten ensiapuun ja parin tunnin odottelun jälkeen päästiin lääkärin luokse ja hän arveli, että kyynärpäästä olisi luu pois paikoiltaan. Lääkäri käsitteli kättä ja lähdimme kotiin. Yhtään ei voinut tietää helpottiko kipu kun päiväunet iski pahasti päälle ja lääkärit ja hoitajat maskeineen oli Urhon mielestä jotain ihan kauheeta, itkua riitti. Kun päästiin kotiin niin reissuun lähtöön olisi ollut puoli tuntia aikaa. Poika päikkäreille eikä minulla ollut edelleenkään tietoa onko kipu helpottanut. Totesin, että minun paikkani on pojan lähellä ja jätän SM-kisat väliin. Vaikka päätös oli helppo tehdä niin kyllähän se kirpaisi ja itku tuli. Yökilpailut ja vielä Suomenmestaruuskisat on niin harvinaista herkkua. Jostain syystä nämä SM-kisat ei ollut Rantasen siskoksille tarkoitetut: Maaretilla kävi moka ilmoittautumisen kanssa ja mulle kävi nyt näin. 

Pojan käsi ei tullut ensiavussa kuntoon ja jos ei yön aikana tapahdu ihmeitä niin aamulla menemme röntgenin kautta uudestaan lääkärille. Nyt kömmin takaisin peiton alle pienen potilaan viereen ja samalla annan parantavan puhalluksen pieneen käteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti