Viikonloppuna päästiin kisaamaan ekaa kertaa suunnistuksen SM-mitaleista tälle vuodelle. Suunta Jyväskylä isännöi mukavat keskimatkan karkelot Suomen toiseksi suurimman järven toisella puolella eli Kärkisten siltaa pitkin hujautettiin Päijänteen yli Paljakon komeille kallioille(kkin).
Omasta palkintokaapista (ei mulla oikeesti oo sellasta) puuttuu keskimatkan Suomenmestaruus, muiden henk.koht.matkojen SM-kultia löytyy. Eli se "palanen" oli luonnollisestikin tavoitteena saada tähän "palkintopalapeliin".
Lauantain karsinta sujui mukavasti analyyttisen iloisella suunnistuksella ja sain olla karsintaeräni ykkönen.
Sunnuntain finaaliin 4,3km ja 15 rastin radalle tavoittelin yhtä iloista suunnistusfiilistä. Oli hienoa huomata ennen kisaa kuinka mä nautin siitä jännityksestä ja kisafiiliksestä. Aina ei ole ollut niin. Välillä sitä kompassia tulee puristettua liian kovaa.
 |
| Kisarata ja mun reitti. |
Ratamestari heitti heti ensimmäisiksi rastiväleiksi kiitettävän haastavaa pätkää. Mielestäni kuitenkin suoriuduin niistä hyvin, mutta kisan jälkeen rastiväliajoista jouduin toteamaan, että turpaan oli tullut jo lähes minuutti. Olin siis pysähdellyt/varmistellut aika paljon ja ollut vähän hidas etenijäkin. Rata sisälsi hyvin haastavia rastivälejä ja tarkkana sai olla koko matkan. Tykkäsin! Lopussa sai kahden pitemmän rastivälin ajan painaa urku auki. Tykkäsin! Harmikseni tein toiseksi viimeiselle rastivälille suoran reitinvalinnan ja sillä tulikin 40s pataan. Enpä olisi maastossa voinut kuvitellakaan, että valintani on huono.
 |
Pienen sekunnin harmitus maalissa.
Kuva: Pauli Leinonen |
Maalissa olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tiesin, että joitakin kohtia olisi voinut mennä sujuvamminkin. Kyllähän se pienen sekunnin harmitti kun kuulin, että keskimatkan kultainen palapelin palanen jää edelleen uupumaan. Mutta ilolla ja onnella pujotin pronssisen Suomenmestaruusmitalin palkintojenjaossa kaulaani. On se vaan himskutin hienoo suunnistaa SM-mitalin arvoisesti!
Ja ilolla myös onnittelin kilpailun kahta parasta eli Venlaa ja Marikaa. Ja ilolla myös kiitin neljänneksi tullutta, 7 sekuntia pronssista jäänyttä Veeraa siitä, että hän vielä "kumartaa vanhemmilleen". Siinä on mukava ja kova suunnistajatar, jonka uraa seuraan mielenkiinnolla.
 |
Iloinen mitalikolmikko!
Kuva: Mikko Eskola |
Pikkasen jäi tuo sunnuntain kisa kaivelemaan ja yhden kevyemmän päivän jälkeen hurautin Päijänteen yli takaisin Paljakkoon. Otin kisaa ihteäni vastaan sunnuntain kisaradalla. Ajatuksenani oli saada tehtyä sujuva suunnistus ja vetää se toiseksi viimeinen rastiväli sitä parasta reittiä pitkin. Maalissa sain todeta, että uusintakierroksella olin reilut 20s nopeampi, suunnistus oli sunnuntaina kisassa paljon sujuvampaa ja silloin löysin rastit terävämmin, eikä silloin toissapäivänä maastossa ollut näin paljoa kivikkoa ja kaatuneita puita. Yks juttu oli sama molemmissa, komeita maisemia en nähnyt, mutta treenikisan loppuverkassa kävin bongaamassa huikean kauniin Päijänne-näkymän Paljakon huipulta.
 |
| Huipulta näkee kauas. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti