Isolla tunteella Sveitsissä

Edellisessä bloggailussani olin mieli mustana keskimatkalla tekemäni vieläkin järkeen käypättömän mokan takia. Myös keskarin jälkeisenä päivänä käydyssä knock-out sprintissä neljännesfinaaliin jääminen iski tunteisiin maalissa niin pahasti, että kroppa purki pettymystään kyynelien avulla. Molemmissa kisoissa oli niin paljon hyvää ja ennen kaikkea se fiilis ja nälkä mikä mulla oli tehdä hyvää suoritusta sekä myös tulosta. Jotkut kilpailut vain sytyttää enemmän kuin toiset ja nyt liekki roihusi isollaan!

Sunnuntaina käyty kauden kolmannen MC-kierroksen vika kisa pisti myös kyyneltä silmään, mutta tällä kertaa onnistumisesta, luojan kiitos! Kaksi kertaa kun oli viikonlopun aikana ladannut ihtensä ja paukut oli ns. jääny piipuun, niin onneksi kolmannen latauksen jälkeen tuli osumaa maaliin asti. :)

Kilpailun johtajan tuolilla oli oikein mukava istuskella!

3.6 km ja 20 rastin radalla käytin aikaa 15.05. Voittaja (lähes voittamaton) Ruotsin Tove Alexandersson ravasi radan 47 sekuntia nopeammin. Pronssi oli kutkuttavan lähellä neljän sekunnin päässä. Olin siis 6. Niitä neljää sekuntia en kuitenkaan halua jossitella, vaan olen edelleen yhtä iloinen, kuin silloin kisan jälkeen, kun sain seurata kilpailua 40 minuuttia johtajan tuolilta.

Hyvän kansainvälisen sprintin jälkeen on mukava suunnata katseet kohti ensi vuotta, sprinttivuotta.

Vielä ei kuitenkaan ole mitta täysi ja takki tyhjä suunnistuksesta. Paukkuvarastoa saa onneksi vielä tyhjennellä syksyn aikana Hervoton-suunnistuksessa, SM-erikoispitkillä, Halikko-viestissä sekä Jyväskylän seudulla kisattavassa JNC-sprintticupissa ja jospa vielä yöiltarastien lisäksi pääsisi yölliseen Kurko-cuppiinkin.

Olen tänä vuonna maajoukkueessa nauttinut "lapsellisemmasta" fiiliksestä kuin aikaisemmin. Aikaisemminkin minulla on ollut omia lapsia mukana, mutta tänä vuonna on kaksi muuta pientä "maajoukkuelasta" ilostuttanut reissuja. Tässä alla pari kuvaa ja video meidän perheen pienestä matkaajasta, joka tietää jo miten hommat lentokentällä toimii.


Ihan ei koko matkaa kentällä jaksa vielä
kävellä, sillon on hyvä tutustua ihmisvilinään
kärryn kyydissä.

Lentokoneen tarkkailija

Lentokentän tädille tarttee näyttää lippu
ennen koneeseen menoa.

 Vaikka videolla näyttää ettei pieni mies mene koneeseen niin sinne mentiin reippaasti askeltaen.

MC-keskari

Mieli oli murheellinen kisan
 jälkeen, niin on myös näky
hotellin vieressä palaneen
talon raunioilla.

MC-keskimatka, Laufen, Sveitsi. 
Kahdella ekalla rastivälillä tuntu kuin jalat ois tärissy, sen jälkeen fyysisesti ok ja juoksu kulki ihtestään. 
Suunnistus oli hyvin hallussa ja nautin! Ymmärsin mulle yleensä haasteellisia sveitsiläisiä kasvillisuusrajojakin hyvin. Tuntuu kuin olisin ollu omassa kuplassani. Sitten laskeuduin mäkeä rastille 12 ja kahtoin koodin valmiiksi rastimääritteistä ja samalla tuntui kuin joku olis puhkassu kuumailmapallon minkä kyydissä olin. Tajusin etten ollut käyny rastilla numero 11. Vähän aikaa mietin keskeytänkö ja säästelen viikonlopun sprintteihin, mutta siihen ei luonto antanu periksi. Kaikkea en kuitenkaan loppumatkasta kropasta irti tiristäny. 
On asioita joita ei järjellä ymmärrä, mutta tämä mikälierastinväliinmelkeinjäämismoka upposi syvälle ja  pisti ihan itkemään. 
Nyt kuitenki ajatukset palautumisessa ja katse kääntyy kohti huomista knock-out sprinttiä. 

Tuloslistan molemmat päät

Kuten otsikko kertoo niin SM-viikonlopun jälkeen löysin ihteni molemmista päistä tuloslistaa.


Lauantaina voitettiin Suomenmestaruus Mian ja Tian kanssa Nousiaisissa järjestetetyissä SM-viesteissä. Kisattiin "tyttöjen" kanssa oman ikäisissämme eli sarja oli D35. Ens vuonna meillä olisi mahdollisuus hattutemppuun, paineita. : )

Iloiset Suomenmestarit!

Sunnuntaina oli vuorossa SM-sprintti Forssassa. Ja tutuksi tuli tuloslistan alapää, siellä luki: Merja Rantanen Hylätty.


Sorvasin kohtuullisen suunnistussuorituksen ja kävin kyllä kaikkien rastien vieressä, mutta jostain syystä kymmenes rasti ei koskaan iskenyt silmääni kartasta. Kuten alla olevasta kuvasta näkee niin olen mennyt rastin vierestä, mutta en sillä ole leimannut. Muistan että pitkällä 8-9 rastivälillä tein suunnitelmaa tuleville väleille ja tein suunnitelman välille 9-11. Numeroita en tietenkään kahtonut vaan vain rastiväliä. Minun pelastukseni olisi voinut olla se, että ratamestari olisi laittanut Ocad-ohjelmassa pienen valkoisen reunuksen rastinumeroihin (alla esimerkkikuva). Mutta oma moka ja enpä muista aikaisemmin tämmöstä virhettä tehneeni.

Mukavan vaativat sprintit oli Forssaan tehty! Ratamestari oli käyttänyt jonkun verran tekoaitoja ja niitä mä inhoon yli kaiken. Mun ajatus kun ei automaattisesti osaa ajatella, että suoralla kadulla on aita poikittain ja aina ei kovassa vauhdissa näe sitä millin paksuista mustaa viivaa. Nyt tekoaidat ei koitunut mun kohtaloksi, mutta suunnistussuoritukseen ne toi ikävän epävarmuuden tunteen-huomaanko varmasti kaikki reitilläni olevat maastoon oikeasti kuulumattomat aidat. Tekoaitoja käytetään nykyään vähemmän kuin muutama vuosi sitten ja onhan niissä omat hyvätkin puolensa. Tämä olikin hyvä herätys/muistutus mulle- mun tarttee opetella sietämään->hyväksymään->tykkäämään tekoaidoista. Vai tykkäämällä voin välttyä kisaa häiritsevältä epävarmuuden tunteelta. Ja ehkä mun tarttee ruveta opetteleen numeroita: ysin jälkeen tulee kymppi ei 11.

10. rasti oli kohtaloni SM-sprintissä. Vierestä mentiin.

Rastinumeroiden ympärillä ohut valkoinen reunus.

Kisakausi jatkuu tulevana viikonloppuna Sveitsissä. Perjantaina kisataan keskimatkalla, lauantain knock out sprinttiä ja sunnuntaina (normaali) sprintti. Yle näyttää kisat joko Yle Areenassa tai TV2-kanavalla. Pysy mukana!



SM-kultaa

Viime viikonloppuna suunnistettiin Suomenmestaruuksista pitkän matkan merkeissä Fiskarsissa.


Karsinta

Lauantaina karsittiin 50 parasta sunnuntain finaaliin. Molemmat päivät antoi ihan huikeita suunnistuskiksejä! Ja vielä lisäksi kaksi paalupaikkaa, joista toisen jälkeen kaulaani ripustettiin kultainen SM-mitali. Huikeaa!

Kun lauantain karsintakisassa sain kartan käteeni niin tuntui etteihän tästä 1:15 000 mittakaavasta näe mitään. Mutta kyllä siitä hyvin näki (kun hiljensi vauhtia tai piti kartasta kaksin käsin kiinni :) ) ja hyvin kartta myös istui käteeni. Maasto ja radat oli mukavan vaihtelevat, välillä sai ottaa vauhtia koneesta, mutta välillä piti malttaa ja mennä hyvin rauhassa ja tarkasti. Rytmitys oli tärkeää. Vaikka eipä sitä rytmitystä maastossa tullut tietoisesti ajateltua. Piirtelin tuossa karttoihin reittini ja huomasin, että useammassa kohdassa en meinannut saada viivaa kartalle, koska en muistanut tarkasti mistä menin. Tämä on minulle merkki siitä, että olen ollut todella hyvin uppoutuneena suunnistukseen eli voisiko sanoa flow-tilan olleen päällä aika ajoin. Molempiin kisasuorituksiin jäi kylläkin muutamalle välille parannettavaa, mutta harvoinpa sitä ihan täydellistä suoritusta pystyy tekemään.

Finaalin reittini

Pohdiskelin miksi sain tehtyä noin hyvältä tuntuneet suoritukset. Uskoisin sen johtuneen rentoudesta. Niin edellisen viikonlopun sprinttiin kuin tähän SM-pitkään matkaankaan en tehnyt mitään erityistä valmistautumista. Luin kisasivuilla olleet infot ja se oli siinä. Tottakai fyysisellä puolella harjoittelin normaalisti suunnitelman mukaan, mutta päätäni en sen kummemmin käyttänyt esim. vanhojen karttojen kanssa. Olemme valmentajan kanssa aikaisemminkin todenneet, että minulle ei sovi liika etukäteen analysointi vaan kisasuoritus tulee kisassa selkäytimestä, kun vaan annan sen tulla. Jokohan nyt näiden viimeisten kolmen kilpailun (3 voittoa) jälkeen uskaltaisin luottaa siihen, että näillä suunnistuskilometreillä joita olen kulkenut olen saanut kokemusta kaikesta mahdollisesta ja osaisin jatkossakin mennä kisoihin rennosti tekemään sen suorituksen, joka sieltä selkärangasta tulee.

 

 

Täytyy vielä mainita, että olen tosi kiitollinen siitä kun olen saanut nauttia suunnistuksesta ja vielä menestyäkin, koska tiedän ettei se ole itsestäänselvyys. Sunnuntain kisan jälkeen pukkasi flunssaa. Pitkään olinkin saanut olla terve. Nyt vain toivon, että tauti ei jallita pitkään, eikä se veisi kuntoani alaspäin. Seuraaviin SM-kisoihin on aikaa alle kaksi viikkoa ja Sveitsin maailmancupiin alle kolme viikkoa.



Kisan jälkeen "pääsin" pitkästä aikaa doping-testiin. Olinkin jo luullut olevani "vanha pieru" kun testaajat ei ole käyneet moikkaamassa. "Parhaimpana" vuonna olen pissinyt purkkiin valvovan silmän alla 9 kertaa, ja uran aikana useamman kymmenen kertaa eli tuttua puuhaa, mutta kultamitali kaulassa se on aina vähän kivempaa.

Kisaviikonloppu Keski-Suomessa

Viikonloppuna oli kaksi suunnistuskisaa, jotka erosi toisistaan kuin yö ja päivä, ainoa yhdistävä tekijä oli kartan mittakaava 1:4000. Lauantaina käytössä oli kropan nopea fyysinen kapasiteetti sekä nopeat päätökset, koska Jyväskylässä Jyvässprintissä annettiin sprinttinäyttöjä syksyn Maailmancup-turneelle. Kisassa vaadittiin keskittymistä rapian 14min ajan. Sunnuntaina tarvittiin myös terävää päätä, mutta vauhti oli rauhallista kävelyä ja päätöksiä pohdin monelta kantilta, olin mukana Muuramessa järjestetyssä tarkkuussuunistuksen SM-kilpailussa. Keskittymiskykyä koeteltiin tunnin ja 46min ajan.

Lauantaina hyvin menneen ja hauskat fiilikset antaneen sprintin jälkeen sain pokata ykköspalkinnon.

Sunnuntaina kisaaminen oli myös oikein antoisaa, mutta kotimatkalle lähdin ennen kuin
edes näin tulokset. Untuvikolla on vielä paljon opittavaa tarkkuussuunnistuksesta, tuloksissa olin 36.

Avaan vähän tarkkuussuunnistusta ajatuksillani. Tarkkuussuunnistuksen periaate on, että kartassa on rastiympyrä sekä rastimäärite, maastossa on kyseisellä rastilla rastilippuja 1-6kpl ja suunnistajan tulee päätellä mikä niistä on kartan osoittamassa kohdassa, vai onko mikään. Kuulostaa suunnistajan korvaan todella helpolta. Mutta ei ole!

Eilisessä kilpailussa sallittu kulkuväylä oli kovapohjaista polkua ja radalla oli 28 rastipistettä ratkottavana sekä lisäksi kaksi aikarastia jotka molemmat sisälsivät kolme tehtävää. Jokaista rastia tähystettiin kauempaa tältä kyseiseltä polulta. Eilen lähin rasti oli muutaman metrin päässä ja kauin rasti reilun 150m päässä, ja tässä välissä on puita yms. Matka ja näkyvyys tuo omaa haastettaan ja esim. maastonmuotoja/syvyyksiä ei ole helppoa havaita kauempaa. Sallittua kulkuväylää tulikin käveltyä ees taas ja samalla pohdin, mittailin ja arvioin onko joku kyseisen rastipisteen lipuista oikeassa kohdassa. Kuten jo mainitsin niin kilpailussa oli käytössä aikarastit eli yksi ennen ja yksi jälkeen tämän varsinaisen tarkkuussuunnistusradan. Aikarasteilla istutiin penkille, toimitsija esitteli vasemmalta oikealle kuusi rastilippua eli Alfa, Bravo, Charlie, Delta, Echo ja Foxtrot. Kädessäni oli kolme ratkottavaa rastipähkinää. Toimitsija laittoi kellon käyntiin ja tehtävä kerrallaan kerroin toimitsijalle mikä lipuista on kussakin tehtävässä oikeassa kohdassa. Nopeimmat tarkkuussuunnistajat teki tuon alle 10s virheettä, mulla meni yli 20s virheillä. :) Myöskään tarkkuussuunnistusradasta en selvinnyt ilman virheitä, seitsemän rastia olin pohtinut väärin. Mutta sain kisasta sen mitä lähdinkin hakemaan, aivot oli hyvin väsyneet kilpailun jälkeen ja itse kilpailussa oli nautinnollista olla mehtässä hiljaisuudessa, ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta jokainen keskittyi omaan tekemiseensä.

Mummulan kukkapenkin reunalla oli hyvä pohdiskella
tarkkuussuunnistuksen oikeita ratkaisuja.

En ehkä osannut valaista mitä on tarkkuussuunnistus, mutta haluan kannustaa kokeilemaan lajia. Ihte marssin viime vuonna kisoihin ihan pihalla olevana, mutta alan harrastajat ystävällisesti neuvoivat alkuun ja kokeilemalla oppii. Tulevaisuudessakin aijon mennä kisaamaan jos kisat on sopivasti saatavilla, ihan niin kuin teen pyörä- ja hiihtosuunnistuskisojen kanssa. On tämä hienoa tämä meidän lajin lajikirjo! Vielä kun saataisiin latusuunnistukset takaisin. :)

Mitä jäi käteen

Mietin mitä jäi käteen kymmenensistä MM-kisoista...

… tyhjältä näyttää.

Tällä hetkellä päällä on vielä henkinen krapula ja olo on tyhmä. Mutta nyt rämmin täältä pitkää suopursua sisältävältä, märältä suolta ylös. Kaikesta mitä tekee jotain jää myös käteen.  Ja kun hyppään suoltani ensimmäiselle mättäälle näen, että parasta antia tällä matkalla on ollut matkan teko. Voi että olen nauttinut harjoittelusta! Periaatteessa matkan teko onnistui hyvin: pystyin harjoittelemaan suunnitelmien mukaan. Toisella mättäällä majailee terveys. Olen saanut urheilla terveenä, lapsiperheen äitinä flunssapöpöiltä ei voi suojautua, mutta niitä vastaan voi taistella. Samaa vastustuskyvyn vahvistamista ja käsien pesusta paasaamista aijon jatkaa tulevaisuudessakin. Kolmannelta mättäältä löydän mukavahenkisen MM-joukkueen, jonka jäsenenä oli helppo hengitellä. Neljännellä mättäällä jalkojeni juureen pätkähtää kauniissa Norjalaisessa mehtässä flow-tilassa tehdyt rastivälit, NAM! No nythän näitä mättäitä alkoi löytyä ja tossujen vesilasti vähenee, askel kevenee.


Seisahdan kuitenkin vielä hetkeksi mättäiden väliin mutaiseen suohon ja mietin miksi olo on kuin tarpoisin suossa. MM-kilpailuihin ja niissä menestymiseen oli kova tahto. Sijat 17. (pitkä matka), 11. (keskimatka), 6. (viesti), ovat jotain muuta kuin mitä lähdin hakemaan ja mihin uskoin yltäväni. Tiedän, että tällä koneella jota olen sisääni rakentanut olisi voinut yltää parempaankin. Mutta se olisi vaatinut muutamia erilaisia valintoja kisasuorituksien aikana ja myös onnea, mutta tuurillahan suunnistusta on turha tehdä. MM-kilpailuihin valmistautuminen on pitkä prosessi. Urheilussa kun laittaa ihtensä niin fyysisesti kuin henkisestikin likoon. Useita arkisia valintojakin tekee urheilua ajatellen.  Kolmen lapsen äidin harjoittelun onnistumiseen vaaditaan läheisiltä apuja lapsienhoitoon. Monta on palasta mitkä pitää saada loksahteleen kohdilleen. Sitä kun oli Norjaan mennessä paljon tahtoa, unelmia ja haaveita sekä uskoa niiden toteutumiseen ja kun kisat ei mennytkään niin kuin unelmoi niin ehkä sen takia tuntuu kuin tarpoisin suossa. Järjellä ajateltuna eihän ole mahdollista, että asiat menisi aina niin kuin ajattelemme ja haluamme, mutta kaikista asioista voi ja saa ottaa jotain mukaansa. Ja tämähän on "vain" urheilua ja urheilu on tunteita!


Nyt jatkan hyppimistä mättäältä toiselle ja lopulta jalkani koskettavat asvaltin reunaa. Vaihdan suunnistuskengät lenkkareihin ja lähden kiihyttämään vauhtiani kohti ensi kesän sprintin MM-kilpailuja, kädet täynnä muistoja ja kokemuksia tämän vuoden MM-kisamatkastani. Viuuhhh!

Tyhjältä ja tyhmältä tuntuu

Loppulenkille lähdettäessä irvistys oli jo tiukka.
Kuva: Otto
(jostain syystä mun puhelin ei nyt lataa kuvaa terävänä, mutta mä irvistän kuvassa :-P) 

Tyhjä ja raskas olo. Se on ehkä se kuvaavin lause MM-pitkän matkan jälkeen. En mä harjoittele sen takia, että löydän ihteni tuloslistalta sijalta 17. ja että jään kärjelle rapiat 15 minuuttia eli valovuoden verran. Mutta kovat on kovia ja tänään mä en sitä ollut. Se mikä meni vikaan en vielä tiedä. Tai no tiedän että reitinvalinnoissa en aina onnistunut ja tein yhden isomman virheen.
Nyt voin vielä velloa ikävissä tunteissa ja "ruoskia ihteäni", sekä saan antaa selän painua kumaraan ja raskaan lastin olla harteillani. Huomenna kohotan nikama nikamalta selkäni suoraan, heitän taakan harteiltani, nostan leuan normaaliin asentoon ja katse kirkkaana käännän ajatukseni kohti perjantain keskimatkaa.

Perheen nuorimmainenkin
 oli kannustusfiiliksissä.
Ja eihän tätä kuvaa kahtoessa
voi kun hymyillä ja
 samalla olo kevenee.