Lampaita ja Luhankaa

5. ja 6.6 oli kovasti odotettuja päiviä.

Perjantaina perheemme pitempi aikainen suunnitelma toteutui ja haimme uusiksi lemmikeiksemme Ala-Katteluksen tilalta kolme lammasta. Kohta ei enää meijän mehtät rehota ja unelma omasta satumetsästä voi alkaa toteutumaan. Ja mikä tärkeintä, ne on meidän lemmikkejä ja jokaisella lapsella on omansa. Urholla harmaa Ilo, Elnalla ruskea Ruusunen ja Otolla musta Keba(b). Nimet on lasten ihte keksimiä. 😃

Nipsun kanssa oltiin lampaitten tukena ja turvana kotimatkan aikana.
Jos alkaisin ottamaan näistä meidän villaisista lemmikeistä villat talteen
ja langaksi niin saisin neulottua värikkäitä sukkia.



Lampaat ihmettelevät uutta kotipaikkaansa.

Lauantaina oli sitten toinen odotettu päivä, kun kesän kisakausi aukesi Luhangassa Puttosen Jaken 50-vuotisjuhlarasteilla. Ja kyllä muuten jännitti aamulla. Vaikka kisakauden avauksia on jo useita kymmeniä, niin kyllä siinä on vaan se oma kutkutuksensa. Pikkasen jänskätti miten saan pidettyä kuuppani kurissa siellä mehtässä. Ykkösellä otin pienet piruetit ennen rastinottoa, mutta onneksi järki voitti ja ymmärsin mennä vielä vähän eteenpäin rastille, enkä jäänyt pörräämään 100metriä liian aikaseen. Muuten napsin rastit hyvällä otteella. Siitä olen erityisen iloinen kuinka sain upottua suunnistukseeni. Se on just se fiilis mitä mä sieltä mehtästä haen. Suunnistaessa korvien välissä kerkeää suorituksen aikana liitelemään turhiakin ajatuksia ja ihan joka kohdassa ei osaa hakea sitä kaikista nopeinta ajolinjaa, mutta kun mehtässä suoritus tulee ilman pakottamista, nälkäisenä, analyyttisenä ja hetkessä eläessä niin se vaan antaa niin mielettömän fiiliksen.

NAM NAM NAM!

Ja mikäs siinä oli suunnistaessa kun kartta oli täydellinen, maasto hieno ja rata nautinnollinen!

Hyvän suorituksen jälkeen oli helppo hömpöttää.

Radalla rallatusta tonnin verran

Polkujuoksuvirtuoosi Nurminen hiosti niskassa lähes koko matkan. :)

Kuva: Screenshotti fysioterapeuttini Leean kuvaamasta videosta

Muutaman vuoden meikäläistä vanhemmat kovakuntoiset suunnistajamiehet haastoivat mut viime perjantaina radalle 1000 metrin otatukseen. Ja mähän olin heti valmis!

Olen asettanut ihtelleni kaksi ratajuoksutavoitetta tälle vuodelle. Toinen on 5000 m alle 17 minuutin ja toinen on 1000 m alle 3 minuutin. Olin kuitenkin realisti ja en uskonut, että vielä on 3 minuutin alituksen aika vaan lähdin tasaisen tappavasti iskemään 3.10 aikaan. Juoksu kulki kivasti ja maalissa sumuisilla silmillä pysäytin kellon aikaan 3.06. JES! Olin tyytyväinen.

Muistini mukaan tuo on ennätykseni tonnilla. Tokikaan puhdasta 1000m kisaa harvoin vedetään, mutta tasotestien viimeinen veto ei ole koskaan mennyt noin kovaa. 



Tuon juoksun jälkeen sain olooni varmuutta siitä, että suunta on oikea. Eikä kolmen minuutin alitus ole kaukana.

Loistavat juoksukaverit Pete (3.21), Joonas (3.10) ja Olli (3.13).

Paikallislehtemme Jämsän Seutu kertoili kuulumisiani maanantain 25.5 lehdessään.

Viikon 20 reeni

Huh hah hei, lauantaina hilpaisin Himoksen Paljakalla olleen JRV:n järjestämän viime viikon treenikisan. Vettä sateli ja lämpötila huiteli muutaman asteen plussalla, sopivan vilakka keli.

Maajoukkueen kautta saadut uudet Inovit saivat "tulikasteensa" Himoksen Paljakalla.
Jalkaan laittaessa kengät tuntui kolhoilta, mutta mehtässä ne oli priimat.

Edellisessä treenikisassa olin huidellut tuli persiin alla ja suunnistusajatus taas oli liidellyt jossain ihan muualla. Nyt halusin suunnistaa ihtelleni hyvän mielen ja antaa vauhdin tulla sellaisena kuin tulee. Ja niinhän mä kerrankin tein. Suunnistus sujui ja ajatus pelasi niissä kohdissa kun homma meinasi lähteä lapasesta. Välillä tuntui, että jopa flow-tila olisi hiipinyt hommaan mukaan. Lopussa sitten saikin maistaa maitohappoa kun maalisuora sijaitsi Länsi-Himoksen päällä.  Aikaa 7,5km reitille kului 56.31

Fakta on kyllä se, kun lähtee tekemään suunnistusta vain ihtelleen ja nauttimaan, niin tuloskin on paras. Ja mieli hyvä!

MM-kisat peruttu

Niinhän siinä kävi, että viime torstaina, Elnan 6-vee synttäripäivänä tämän kesän MM-kisat Tanskassa peruttiin. Ihan odotettu päätös, mutta kyllä se silti kolahti pahasti. Olin silloin torstaina jälleen kerran lasten kanssa Oinaalan urheilukentällä.

Mun ilopillerit oli taas kerran ilostuttamassa mun treeniäni.

(ps. kuva on kylläkin lavastettu, ei nämä kaverit paikallaan pysy. 😉)

Olin juossut viidestä vetosarjasta kolme ja Otto sai puhelimeensa viestin MM-kisojen perumisesta. Kyllä siinä muutama kyynel tuli ja lapset kysyivät että "ai lähetäänkö me nyt kotiin?"

Kun kuulin MM-kisojen perumisesta niin puoli minuuttia
 mietin ripustanko lenkkarit naulaan.

Puoli minuuttia mietin ja vastasin, "ei lähdetä vielä teen nyt kuitenkin treenin loppuun". Ja taisi siinä myös suusta päästä että "PRKL periksi ei anneta". Vedin vedot loppuun ja treeni jätti hyvän olon. Kotona sitten suihkussa itkin silmät punaisiksi.

En onneksi ripustanut, treeni oli hyvä.

Harjoittelussa on hyvä kierre päällä ja aijon pysyä siinä kierteessä. Kahtotaan sitten mitä kesä tuo tullessaan urheilurintamalla.

Viikon 18 treeniviikonloppu

Viikonlopun ekana treeninä rykäisin Oinaalan urheilukentällä 4*300m+200m. Eli juoksin ekaksi 300metriä 52 sekuntiin, sitten yksi minuutti palautusta ja sen jälkeen 200metriä 33 sekuntiin, ja tämän jälkeen kuuden minuutin paluttelukäpsöttely. Tämän setin tein neljä kertaa. Olipahan hauska ja vauhdikas treeni!
Yht 1h23min, 10.3km

Kuten korona-aikaan kuuluu niin katsomo oli tyhjä,
mutta Nipsu piti huolen etten ollut yksin.
(ps. koira oli kentän puolella vain kuvauksen ajan)

Päivän toinen harjoitus oli kisatreeni Karijärven näppärässä suunnistusmaastossa. Siellä sitä sitten kirmailtiin kuin lehmät päästessään talven jälkeen navetasta pihalle, eli hyppyä, pomppua ja paljon mutkia. Kova oli voitontahto, mutta ei se voitto tule jos ei ole suorituksenhallinta kunnossa. Virhettä tuli kolmisen minuuttia ja kirvelevän karveleva minuutin tappio Markolle. Aijaijai! Tulevaisuutta ajatellen hyvä muistutuslause ihtelleni ennen suunnistusta olisi "teet tätä itsellesi", tämän ajatuksen myötä voisin keskittyä vain suoritukseen ja sitä kautta se paras tuloskin tulee.

Yht. 1h19min, 10.4km

Pää piiloon pummaaja!

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki poluilla herraseurassa. Ja mä muuten nautin! Lenkkiseurasta kyllä, ja myös siitä tunteesta mitä poluilla juokseminen sateen raikastamassa mehtässä antaa.

Yht. 2h8min, 20.4km.

Viikonlopun treenailut kruunasi huolellinen kropanhuoltosetti. Samalla kun kropan palautuminen tehostui, myös mieli sai lepoa ja energiaa. Tähän settiin oli hyvä päättää mukavasti mennyt treeniviikko ja samalla kääntää katse tulevaan viikkoon.

Uutta ilmettä

Kuten huomaatte, blogini on saanut uutta ilmettä. Violetti sai väistyä kesäisen maiseman tieltä. Ensiksi ajatuksenani oli sukeltaa kauniiseen kevään vihreään värimaailmaan, kevät on ihanaa aikaa seurata luonnon puhkeamista väriloistoonsa, mutta ajatukseni lähtivätkin liitelemään kohti kesää. Taustakuvassa oleva sinivalkoinen taivas tuo mieleeni vapauden, itsenäisyyden ja rakkaan kotimaan lisäksi kesän lämpöä, leppoisaa oloa sekä hikisiä juoksulenkkejä. Kuvasta löytyy myös raikas kukkapelto. Toivonkin, että kesä sisältäisi väriä ja iloa sekä ihania luonnon tuoksuja.
Tule vaan kevät jo, ja viivy hetki, mutta anna sitten kesän tulvia yllesi.

Viikon 17 treeni

Viime viikko oli palautteluviikko. Se ei kuitenkaan tarkoita sohvalla makaamista ja kattoon syljeskelyä. Mutta kevyempää harjoituskuormaa se kyllä tarkoittaa.

Yksi palautteluviikon avaintreeneistä oli tiistain ratavedot. Tämä 5*1000m  setti Oinaalan urheilukentällä olikin viikon kaikista kivoin treeni. Suunnitelmissa oli, että laputan aika tasaset tonnit 3.40 pintaan, mutta eihän se niin mennyt. Tonnit lirvahti pikkasen suunniteltua kovemmiksi, eli aikoihin: 3.39, 3.35, 3.33, 3.29, 3.20. Tämä kovempi vauhti oli mukava juttu, koska treenin toinen tavoite oli juosta rennon kovaa eli niin, että juoksuasento on hyvä ja hengitys kulkee haukkomatta. Ja kun tämä tavoite täyttyi hyvin myös suunniteltua vauhdikkaammallakin juoksulla niin treeni antoi hyvät fiilikset. Jebu!

Todistetusti juoksua, koska molemmat jalat yhtä aikaa ilmassa.😄

Oman ihanan mausteensa harjoitukseen toi (tälläkin kertaa) treenissä mukana olleet lapset. Kolmen kilometrin matkan urheilukentälle lapset, Otto 13-v ja Elna kohta 6-v, polkivat fillareilla ja Urho, kohta 2-v, matkusti Oton vetämässä pyörän peräkärryssä. Ja minä ja Nipsu, 2-vuotta, kirmailtiin juosten mukana. Urheilukentällä treenin aikana lapset leikkivät hippaa katsomossa ja välillä sai pituushyppypaikan hiekkalaatikko uusia kuoppia ja kumpareita pinnalleen.



Komppania kotimatkalla. Kätevä tuo peräkärry,

 kun sinne mahtuu hiekkalelujen lisäksi vaikka keppihevonen mukaan.