SM-kisat etenee

Niin on taas yksi SM-kisaviikonloppu takana ja kauden loppuminen lähestyy, tylsää. 

Mutta jummijammi, nytpä ollaankin yhtä SM-kisaviikonloppua rikkaampia ja vielä päästään nauttimaan kahdet SM-kisat tänä syksynä, Nam Nam!

Ja kyllä olo tuntuu nyt rikkaalta, viikonloppu antoi loistavia kisoja, hauskaa matkailua sekä ihanaa ja rentoa tunnelmaa seurakavereiden kanssa.

Myös tuloksellisesti kisaviikonloppu oli onnistunut, omalle tilille napsahti plaketti sprintin kuudennesta sijasta sekä kultaa viestistä. Seuralleni SM-kisaviikonloppu oli melkoista tykitystä: 5 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia sekä 11 plakettia. Huh huh!

SM-sprintin kiemurat

Lauantaina kisattiin sprintin karsinta ja finaali Salon kaduilla. Finaalissa tarjoiltiin monimutkaista ja -muotoista sprinttirataa, jossa vaadittiin tarkan ja nopean suunnistusajattelun lisäksi hyvää silmää joka nopeasti hahmotti millimetrinkin kokoiset aukot kiellettyjen karttamerkkien keskeltä. Ehkä tuota viimeistä taitoa ei olisi niin paljoa tarvinnut jos ei olisi tämmöinen pipertäjä kartanluvussa kuin minä. Loistava, haastava rata ja äärimmäisen tiukka kisa. Oma sijoitukseni oli siis kuudes ja jäin kultamitalista 12 sekuntia. Ensimmäiset 20 naista mahtui minuutin sisään voittajasta. Eli aikamoista sekuntipeliä.

Plaketistit ja kannustajat Salossa!

Sunnuntaina SM-karavaani siirtyi Pöytyälle ratkomaan viestimestaruuksista. Lähdimme D35-sarjaan kisaamaan tutulla joukkueella Tian ja Mian kanssa. Os. Junnolan sisarukset petasi mulle ankkuriosuudelle niin hyvän lähtöpaikan kärjessä, että matkan aikana meinasi kartta ruveta tutisemaan kädessä, sitä rupesi ihan ihteensä jännittämään jos vaikka tunaroi jollain hölmöilyllä koko viestin. Otinkin leimaamiset yms. hyvin huolella ja maalissa saatiin tuulettaa Suomenmestareina! Maalissa Mia muistutti, että se oli meidän kolmas peräkkäinen voittomme, hattutemppu siis, JES! Ensi vuonna saattaa olla uudet kujeet, kun seuramme juniorikaarti alkaa kasvamaan aikuisten naisten ikään. 😊 Niitä kuvioita mietitään sitten vuoden päästä ja nyt nautitaan tästä.

SM-viestin ratani ja reittini

Iloiset Suomenmestarit!

Metallinkiiltoinen alku- ja loppuviikko

Viime maanantaina oli niin kova juhlapäivä, että kisaan sai pukea ylleen rimpsumekkoa. Silloin nimittäin miteltiin Muuramessa maakunnan suunnistusherruudesta maakuntaviestissä. Sain kunnian toimia Jämsän ykkösjoukkueen aloittajana. Maalissa saimme Elias Ronkaisen, Mia Tainin ja Aarni Ronkaisen kanssa tuulettaa voiton kunniaksi. 

Mukava aloitus viikolle!

Jämsälle maakuntaviestin voitto!

Viikonloppuna miteltiin pitkänmatkan Suomenmestaruuksista Siikaisissa.

Lauantaina raapaistiin rapian 6km karsintakisa. Karsinta on yleensä aina haastavaa suunnistaa kun ihan kaikkea ei haluaisi ladata vaan pikkasen säästellä seuraavan päivän finaaliin. Mutta jos yhtään himmailee niin samalla automaattisesti meinaa himmailla ajatustyössäkin ja sillon voi kosahdella. Lauantain karsinta menikin yhtä rastia lukuunottamatta mallikkaasti. No sitä yhtä rastia sitten leivoinkin pari minuuttia. Ja maalissa sain kuulla, että ykkösen leima puuttui. Oikealla rastilla käynnistä olin 100% varma ja luojan kiitos olin teipannut emitin tarkistuslipukkeen kunnolla emittiini kiinni ja sieltä lappusesta löytyi tieto oikeasta leimasta. Huh! Finaali kutsui.

Kuva: Juha Levonen

Sunnuntain finaali pisti kunnon jännitykset päälle. Verkassa hyvää musaa korviin ja iloista fiilistä kroppaan. Ja aivot lähes tyhjäkäynnille kisastarttiin asti. Ja kun lähtökello piippaa pitkän piippauksensa kisastartin merkiksi niin sitten annan kisan viedä mennessään. Ja niin se sitten veikin. Erityisen iloinen olen siitä rauhallisuudesta minkä sain pidettyä alkumatkasta. Useita kisoja kun olen pilannut turhalla höyryämisellä (panikoimisella) alkumatkasta. Kisan aikana sain kokea monia fiiliksiä, tein hyviä valintoja, tein muutamia virheitä, tunsin väsymystä, tunsin suoraan rastille tulemisen iloa, sain suunnistaa yksin, sain suunnistaa porukassa ja lopussa sain likistää ihtestäni kaikki mehut pihalle. Oli kyllä kunnon pitkän matkan kilpailu! Maalissa tulosta sain hetken odottaa ja voi että kuinka helpottunut, onnellinen ja iloinen olin kun kuulin saaneeni Suomenmestaruus hopeaa!

Onnelliset siskokset mitali ja plaketti kaulassa!

SM-pitkänmatkan tuloslistaa

Sprinttiviesti

Sunnuntaina 6.9 viriteltiin aivonystyröitä sprinttimoodiin Lahden parisprinttiviestissä. Joukkuetoverikseni ja ekan ja kolmannen osuuden juoksijaksi sain Mikaelan. Ja mä sitten kipaisin osuudet 2. ja 4. Osuudet oli n. 11min mittaisia ja täyttä sprinttisuunnistusta vaativia. 

Tarkka leimaus emiTagilla.
(EmiTag on uudehko leimaussysteemi, eli ranteessa oleva emit käytetään rastin yläpuolella olevan leimausyksikön päällä eli ns. leimataan ilmassa. Ranteen emitissä vilkkuu valo ja tämä on ainut merkki suunnistajalle siitä, että leimaus on onnistunut.)
 Kuva Kimmo Hirvonen

Oma sprinttisuunnistus sai hyvän herättelyn. Plussaa suoritukselle antoi sähäkkä keskittyminen, kartanluku sekä osa tekemistäni päätöksistä oli hyviä. Mutta miinukselle meni muutama huono reitinvalinta ja useampi risteyksistä ohiajo. Ja miinukselle meni myös se, että ankkuriosuuden jälkeen sain kuulla sanan hylkäys. PRKL! Ja toinen PRKL kun en tiedä mitä rastilla on tapahtunut. Rastilla siis kävin, myös gps sen kertoo. Onko emiTag-leimasin tehnyt oharit vai olenko juossut rastin läpi leimaamatta? Harmi kun ei ole kuvamateriaalia rastilta, niin saisin mielenrauhan. Ja kyllähän tuo harmittaa, ja paljon, vaikka emme olleet ihan kärkikahinoissa mukana. 

Hyvä ja mukava kisa silti ja kivassa seurassa on aina kiva kisata, näitä tahtois lisää!

Gps kertoo, että rastilla numero 3. on käyty. Mutta miksi ei leimaa löydy?

SM-Pronssia Paljakosta Paljakalle

Viikonloppuna päästiin kisaamaan ekaa kertaa suunnistuksen SM-mitaleista tälle vuodelle. Suunta Jyväskylä isännöi mukavat keskimatkan karkelot Suomen toiseksi suurimman järven toisella puolella eli Kärkisten siltaa pitkin hujautettiin Päijänteen yli Paljakon komeille kallioille(kkin).

Omasta palkintokaapista (ei mulla oikeesti oo sellasta) puuttuu keskimatkan Suomenmestaruus, muiden henk.koht.matkojen SM-kultia löytyy. Eli se  "palanen" oli luonnollisestikin tavoitteena saada tähän "palkintopalapeliin".

Lauantain karsinta sujui mukavasti analyyttisen iloisella suunnistuksella ja sain olla karsintaeräni ykkönen.

Sunnuntain finaaliin 4,3km ja 15 rastin radalle tavoittelin yhtä iloista suunnistusfiilistä. Oli hienoa huomata ennen kisaa kuinka mä nautin siitä jännityksestä ja kisafiiliksestä. Aina ei ole ollut niin. Välillä sitä kompassia tulee puristettua liian kovaa.

Kisarata ja mun reitti.

Ratamestari heitti heti ensimmäisiksi rastiväleiksi kiitettävän haastavaa pätkää. Mielestäni kuitenkin suoriuduin niistä hyvin, mutta kisan jälkeen rastiväliajoista jouduin toteamaan, että turpaan oli tullut jo lähes minuutti. Olin siis pysähdellyt/varmistellut aika paljon ja ollut vähän hidas etenijäkin. Rata sisälsi hyvin haastavia rastivälejä ja tarkkana sai olla koko matkan. Tykkäsin! Lopussa sai kahden pitemmän rastivälin ajan painaa urku auki. Tykkäsin! Harmikseni tein toiseksi viimeiselle rastivälille suoran reitinvalinnan ja sillä tulikin 40s pataan. Enpä olisi maastossa voinut kuvitellakaan, että valintani on huono.

Pienen sekunnin harmitus maalissa.
Kuva: Pauli Leinonen

Maalissa olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka tiesin, että joitakin kohtia olisi voinut mennä sujuvamminkin. Kyllähän se pienen sekunnin harmitti kun kuulin, että keskimatkan kultainen palapelin palanen jää edelleen uupumaan. Mutta ilolla ja onnella pujotin pronssisen Suomenmestaruusmitalin palkintojenjaossa kaulaani. On se vaan himskutin hienoo suunnistaa SM-mitalin arvoisesti!

Ja ilolla myös onnittelin kilpailun kahta parasta eli Venlaa ja Marikaa. Ja ilolla myös kiitin neljänneksi tullutta, 7 sekuntia pronssista jäänyttä Veeraa siitä, että hän vielä "kumartaa vanhemmilleen". Siinä on mukava ja kova suunnistajatar, jonka uraa seuraan mielenkiinnolla.

Iloinen mitalikolmikko!
Kuva: Mikko Eskola

Pikkasen jäi tuo sunnuntain kisa kaivelemaan ja yhden kevyemmän päivän jälkeen hurautin Päijänteen yli takaisin Paljakkoon. Otin kisaa ihteäni vastaan sunnuntain kisaradalla. Ajatuksenani oli saada tehtyä sujuva suunnistus ja vetää se toiseksi viimeinen rastiväli sitä parasta reittiä pitkin. Maalissa sain todeta, että uusintakierroksella olin reilut 20s nopeampi, suunnistus oli sunnuntaina kisassa paljon sujuvampaa ja silloin löysin rastit terävämmin, eikä silloin toissapäivänä maastossa ollut näin paljoa kivikkoa ja kaatuneita puita. Yks juttu oli sama molemmissa, komeita maisemia en nähnyt, mutta treenikisan loppuverkassa kävin bongaamassa huikean kauniin Päijänne-näkymän Paljakon huipulta.

Huipulta näkee kauas.

Makia HimosTrail

Olipahan makoisa HimosTrail, taasen kerran. Tätä tahtoo lisää! Eli viime lauantaina 22.8 kisattiin Jämsän Himoksella hulppeissa maisemissa HimosTrail-polkujuoksutapahtuma. Kisasin Extreme-matkalla eli juostavana oli 26km alustaltaan vaihtelevia polkuja, jotka sisälsi paljon ylä-ja alamäkiä sekä myös mutkia. Eli kaikkea kivaa!


Olin asettanut ihtelleni kaksi tavoitetta. Toisen niistä tavoitteista sain täytettyä ennen lähtöä, eli pääsin Pikku Kakkosen Tuomon kanssa samaan kuvaan.
(Meillä asuu nyt aika kateellinen 6-vuotias neiti, auts. :))

Ennen kisaa päästiin Maaretin kanssa poseeraamaan Tuomon kanssa!

Toinen tavoite oli (suoraan sanottuna) voittaa oma sarjani. Ennen kisaa oli siistiä tuntea pitkästä aikaa kovaa tahtotilaa ja myös jännitystä sekä kovaa kisaodotusta, ihanaa kutkutusta. Ja samalla kertaa myös luottamusta omaan tekemiseen.


Kisa lähtikin mukavasti käyntiin ja sain juosta mukavalla rytmillä miesten letkassa. Onhan se vähän arvoitus millä vauhdilla ja tuntemuksella näin pitkää polkujuoksua kuuluu vetää, tämä kun oli vasta toinen pidempi polkujuoksukisani. Mutta uskoisin, että vauhtini ekalla puolikkaalla oli ihtelleni sopiva.

Alkuvauhdit (15km) ex-maajoukkuekaverini Hampin (751) vanavedessä

ja hänen sulavaa polkujuoksuaskellusta ihastellen.

Kuva: Antti Saarimaa

Välillä herrasmiehet päästi mut veturiksi, mutta mitä mahtaa olla Hampin mielessä?! :)

Kuva: Antti Saarimaa

Reilun 15km kohdalla voittohaaveeni koki kolauksen kun takaa tuli entinen maajoukkuetoverini Fincken Anni-Maija. Ollaan mm. päästy kaksi kertaa tuulettamaan viestin maailmanmestaruutta porukalla. Niin, Fincke tuli ja Fincke meni. Ei löytynyt Rantasen ropasta paukkuja vastata voittajan vauhtiin. Askel askeleelta näin kuinka kärki karkaa. Tästä huolimatta sen viimeisen 10 kilometriäkin pyrin hakemaan poluilla hyviä ajolinjoja ja hyvää juoksurytmiä.

Ihanan pehmeää polkua. Anni-Maija "vaanii" taustalla.
Kuva: Nico Peltola

Paljakan komeilla kalliopoluilla kroppa alkoi jo olemaan aika "raato". :)
Takana 23km ja edessä viimeiset kolme kilometriä.
Kuva: Jutta Kirkkala

Maalikellon pysäytin aikaan 2.11.12, rapiat 2 minuutia voittajan jälkeen. Maalissa olin onnellisen väsynyt hopeanainen. Ja palkintojen jaon jälkeen vieläkin onnellisempi: pitkään olen miettinyt juoksujuomarepun ostamista, mutta en ole tiennyt mikä on hyvä, no nyt mulla on paras -kiitos CamelBak! Samoin olen ollut kiinnostunut testaamaan kotimaisen AarjaHealthin urheilujuomaa, nyt pääsen testaamaan. Mielessä on myös ollut uusien polkujuoksukenkien ostaminen, seuraavaksi siis Sportia Jämsään. Kiitos HimosTrail nappiin menneistä palkinnoista!

Ja suuren suuri kiitos mahtavalle talkooporukalle ja yleisölle kannustuksesta sekä kisareitillä tapaamilleni kanssakulkijoille, jotka kannustivat ja antoivat tietä. Vaikka en kisan aikana katseita ja hymyjä liikoja jaellut niin sisälläni hymy oli sitäkin leveämpi. Suuren suuri kiitos!!!

Nappiin menneet palkinnot!

HimosTrailiin...

...enää pari päivää. Kisajänskätys alkaa jo kutkuttelemaan, siellä se välillä varpaissa kutittelee ja välillä hyppää mahanpohjaan hiplaileen, ja joka kerta kutkuttelullaan saa hymyn huulille . 😃
Tämä vuosi kun on poikkeusvuosi, niin myös minun HimosTrailini kohdalla. Tänä vuonna emme kisaakaan totutusti Paljakka-tiimillä joukkuekisassa vaan Otto keskittyy sorsan mehtästykseen ja minä pinkaisen ekaa kertaa kesällä henk.kohtaiseen kisaan. Eli lauantaina klo 12 alkaa 26 kilometrin hikisen, raastavan, nautinnollinen HimosTrailin Extreme-polkujuoksukisa. Kisaa voi tulla seuraamaan kisa-alueelle, tai ISTV:n livelähetyksen kautta ja penkkiurheilijat voivat lisätä jännityskertointa Veikkauksen Supertriplassa.
Aikamoinen setti niin kahtojille kuin meille kisaajillekin!

Lomaa, juoksua, kisaa

Blogi sai viettää muutaman viikon kesäloman, minä tyydyin kahteen päivään. Kävimme minilomalla Hämeenlinnassa. Sen loman huipennus oli Hugo-park eli seikkailupuisto, jossa pääsimme kiertämään erilaisia puissa olevia ratoja 1-20m korkeudessa. Elna ja Urhokin kiersivät ratoja neljän metrin korkeuteen asti, mä vähän korkeammalla, mutta tyydyin 10 metriin, Otto ja Antti porukan huimapäinä nousivat myös 20 metrin radoille. Iso suositus tälle paikalle jo ihan senkin takia, että koko perhe pääsee menemään yhdessä ja jopa 2-vuotias alle metrin mittainen saa olla mukana.

Valmiina korkeuksiin.

Toinen suositeltava retkipaikka on Juupajoen rotko. Kilometrin mittainen reitti sisältää korkeuseroja ja runsaasti luonnonmateriaaleista tehtyjä metsän eläimiä ja menninkäisiä. Jännittävä ja mielenkiintoinen paikka!

 

 

Juupajoen rotkon reitti sopi hyvin myös meidän omalle "menninkäiselle".

Ja sitten urheiluun...
Treenit on sujuneet suunnitelmien mukaan ja monesti on lenkin aikana tullut todettua, että juoksu on vaan niin himputin hauskaa. Välillä on kyllä mielessä käynyt, että mikäs se mun laji olikaan kun olen suunnistanut niin vähän. Nyt siihen tulee himppasen muutosta, syksyn kisakausi lähestyy ja suunnitelmiin on sisällytetty myös enemmän suunnistusharjoituksia. Suunnistusharjoittelun määrässä(kin) on monta koulukuntaa. Monesti olen miettinyt mikä on se sopivin ja kehittävin määrä minulle. Usein olen mennyt porukan mukana ja tahkonnut ehkä minulle liikaakin niitä suunnistusharjoituksia. Ainahan suunnistustaitoa voi toki hioa ja maasto- ja materiaalipankkia sinne selkäytimeen kasvattaa. Mutta näillä kilometreillä mitä olen saanut kulkea koen että siellä selkäytimessä on jo sitä tavaraa riittävästi normaaleja suunnistusmaastoja varten. Koenkin että tärkein pointti hyvään suoritukseen on se intohimo ja tahto, sekä tärkeimpänä itseluottamus. Itseluottamusta voi hankkia monella tapaa, mulle tärkeät jutut on luottamus omaan vauhtiin sekä muutama hyvä ajatuksella tehty suunnistus. Niin, ja suunnistuskisassa tarttee muistaa, että tärkeintä ei ole juosta kovaa vaan suunnistaa sujuvasti. Eli napsu vauhdista niin rastit löytyy paremmin.


Lauantaina 8.8 sain päästellä höyryjä pihalle merkatulla reitillä, silloin järjestettiin toista kertaa TorisevaTrail Virroilla. Mä olin mukana ensimmäistä kertaa. 10,5km reitti mutkitteli mukavilla ja vaihtelevilla poluilla kera kauniiden mehtämaisemien. Välillä alla oli mehtäautotietä, välillä pehmeän napakkaa sammalpolkua ja reitillä oli myös teknisesti haastava kivikko-osuus Torisevan rotkojärvillä. Alkukiihdytyksen jälkeen sain kuudennen "paikan" miesten letkasta. Se oli hyvä paikka kuulostella omaa juoksutuntumaa. Matkan edetessä "napsin miesten päänahkoja". Ja joka kerta vähän hirvitti etten vain ahnehdi liikaa. Mutta niin ei onneksi käynyt ja sain tuuletella ekana maaliin. Kiva oli myös tehdä uusi reittiennätys.

Kohta on napakan notkeat lanteet kun rupean pyörittelemään palkinnoksi saadulla hulahulavanteella.