Lomaa, juoksua, kisaa

Blogi sai viettää muutaman viikon kesäloman, minä tyydyin kahteen päivään. Kävimme minilomalla Hämeenlinnassa. Sen loman huipennus oli Hugo-park eli seikkailupuisto, jossa pääsimme kiertämään erilaisia puissa olevia ratoja 1-20m korkeudessa. Elna ja Urhokin kiersivät ratoja neljän metrin korkeuteen asti, mä vähän korkeammalla, mutta tyydyin 10 metriin, Otto ja Antti porukan huimapäinä nousivat myös 20 metrin radoille. Iso suositus tälle paikalle jo ihan senkin takia, että koko perhe pääsee menemään yhdessä ja jopa 2-vuotias alle metrin mittainen saa olla mukana.

Valmiina korkeuksiin.

Toinen suositeltava retkipaikka on Juupajoen rotko. Kilometrin mittainen reitti sisältää korkeuseroja ja runsaasti luonnonmateriaaleista tehtyjä metsän eläimiä ja menninkäisiä. Jännittävä ja mielenkiintoinen paikka!

 

 

Juupajoen rotkon reitti sopi hyvin myös meidän omalle "menninkäiselle".

Ja sitten urheiluun...
Treenit on sujuneet suunnitelmien mukaan ja monesti on lenkin aikana tullut todettua, että juoksu on vaan niin himputin hauskaa. Välillä on kyllä mielessä käynyt, että mikäs se mun laji olikaan kun olen suunnistanut niin vähän. Nyt siihen tulee himppasen muutosta, syksyn kisakausi lähestyy ja suunnitelmiin on sisällytetty myös enemmän suunnistusharjoituksia. Suunnistusharjoittelun määrässä(kin) on monta koulukuntaa. Monesti olen miettinyt mikä on se sopivin ja kehittävin määrä minulle. Usein olen mennyt porukan mukana ja tahkonnut ehkä minulle liikaakin niitä suunnistusharjoituksia. Ainahan suunnistustaitoa voi toki hioa ja maasto- ja materiaalipankkia sinne selkäytimeen kasvattaa. Mutta näillä kilometreillä mitä olen saanut kulkea koen että siellä selkäytimessä on jo sitä tavaraa riittävästi normaaleja suunnistusmaastoja varten. Koenkin että tärkein pointti hyvään suoritukseen on se intohimo ja tahto, sekä tärkeimpänä itseluottamus. Itseluottamusta voi hankkia monella tapaa, mulle tärkeät jutut on luottamus omaan vauhtiin sekä muutama hyvä ajatuksella tehty suunnistus. Niin, ja suunnistuskisassa tarttee muistaa, että tärkeintä ei ole juosta kovaa vaan suunnistaa sujuvasti. Eli napsu vauhdista niin rastit löytyy paremmin.


Lauantaina 8.8 sain päästellä höyryjä pihalle merkatulla reitillä, silloin järjestettiin toista kertaa TorisevaTrail Virroilla. Mä olin mukana ensimmäistä kertaa. 10,5km reitti mutkitteli mukavilla ja vaihtelevilla poluilla kera kauniiden mehtämaisemien. Välillä alla oli mehtäautotietä, välillä pehmeän napakkaa sammalpolkua ja reitillä oli myös teknisesti haastava kivikko-osuus Torisevan rotkojärvillä. Alkukiihdytyksen jälkeen sain kuudennen "paikan" miesten letkasta. Se oli hyvä paikka kuulostella omaa juoksutuntumaa. Matkan edetessä "napsin miesten päänahkoja". Ja joka kerta vähän hirvitti etten vain ahnehdi liikaa. Mutta niin ei onneksi käynyt ja sain tuuletella ekana maaliin. Kiva oli myös tehdä uusi reittiennätys.

Kohta on napakan notkeat lanteet kun rupean pyörittelemään palkinnoksi saadulla hulahulavanteella.

Svengiä

Viikonloppuna kisattiin Lahti-Suunnistus ja paikalle oli saatu kattava kattaus kovia suomalaisia naissuunnistajia. Viikonlopun kisamaastossa eli Hälvälän supikoissa suunnistettiin Jukolan viesti vuonna 2018. Silloin en tehnyt askeltakaan virhettä, koska etenin aloitusosuuden kävellen, Urho oli syntynyt kolme viikkoa aikaisemmin. Tällä kertaa kisasin Hälvälässä juoksemalla ja niitä turhia askeleitakin mahtui matkalle.

Urholle maistui kisakeskuksen mustikat.

Lauantaina kisattiin pikamatkalla. Puoleen väliin asti suunnistuksessa oli hyvä rytmi, mutta sitten hukkasin rumpukapulani ja loppumatkan vetelin nuotin vierestä. Pummia tuli useita minuutteja ja tuloslistalla löysin ihteni sijalta 11., yli 5minuuttia Venlan perässä. Se siitä kokonaiskisan voiton tavoittelusta.

Lauantai-iltana reväytettiin ja lähdettiin ukkokullan kanssa Akuliinaan Steve´n´Seagulssin keikalle. Ja sieltä löytyi rytmiä!Ja naurua! Ja iloa! OuJeah! Ostin keikalta paidan lisäksi uuden "kisapipon" Hermannin hatun, tyylikäs!

Sunnuntaina kisat jatkui keskimatkalla. Ja svengiä löytyi suunnistukseen! Välillä kovempaa, välillä hiljempaa ja välillä piti ihan pysähtyä. Rumpukapulat pysyi käsissä, nuotit matkassa, eikä sointi falskannut kuin yhdellä oravapolkurastilla.



Kisan jälkeen myös tuloslistalla oli nuotit kohdillaan. Kokonaiskisassa pääsin nousemaan jaetulle kolmannelle sijalle.

Oliskohan jatkossakin mahdollista päästä hyvälle keikalle kisaa edeltävänä iltana?

"MM-viikko" takana

Jos maapallo pyörisi edelleen vanhaa rataansa niin viime viikolla oltaisiin kisattu suunnistuksen sprinttimatkojen MM-mitaleista. Onneksi kotona ja varsinkin kotona Suomessa on hyvä olla.
Viime(kin) viikolla viikon vauhdikkaimmat treenit oli tiistaina, torstaina ja lauantaina. Ja juuri niinä päivinä MM-kisoissa olisi ravisteltu jyvät akanoista.

Kisaturnee olisi aloitettu tiistaina sprinttiviestillä. Minun ohjelmassani oli radalla rallattelua 3*1600m verran ja vauhtina oli kivaa vauhdikasta eli suunnitelmissa oli juosta 3.45/km eli 6minuutin vetoja, mutta tossu nousi rivakammin ja viimeinen veto oli 5.38. Parin tunnin palauttelun jälkeen vuorossa oli JRV:n suojalkapalloa. Ja sehän vasta olikin hauskaa!

Pelin jälkeen minäkin uskaltauduin Antin ja Oton seuraksi pohjattomaan suonsilmäkkeeseen.

Ihan näin märkää ei koko pelikenttä onneksi ollut.

Pelikentän vieressä sijaitsee lampi, sekin meidän mielestämme pohjaton.

Sinne oli hyvä huuhtoa enimmät turpeet.

Torstaina MM-kisat olisi jatkuneet knock-out sprintillä. Haastoin Oton kanssani meidän omalle "knock-out"-lenkille. Eli mä juoksin ja Otto fillaroi.

Lenkki kulki vaihtelevilla alustoilla: alkumatka vedettiin mäkisillä mehtäautoteillä, sieltä siirryttiin kohtuu tasaiselle asvaltille ja loppuvedot tapahtui Oinaalan urheilukentän tasaisella tartanilla. Alkuverkkojen jälkeen juoksin tunnin (14.7 km) vauhdikkaammin eli 20min aerobkynnyksellä + 20min VK1+ 20min VK2 sekä tähän päälle radalla 6*200m (34s->32s). Yhteensä kilsoja tuli 23.

Oli hauska kiihtyvä treeni ja treeniseuralla vitsejä riitti ja vielä loppumatkasta Otto haastoi mut hippasille pyöränsä selästä, jäin hipaksi. 😊 

Loppuverkan ajaksi yritin liftata Oton kyytiin, ei ottanut...

...mutta eipä keulijan kyydissä olisi pysynytkään.

Lauantaina MM-turneen olisi päättänyt henkilökohtainen sprinttikisa. Juoksin "korvaavana" "kisana" hyvinkin tutulla Oinaalaan urheilukentällä 5*1000m. Kovasti olisin (taas kerran) halunnut juosta kovempaa, mutta vedot kulki aikaan 3.30 ja viimeiselle vedolle sain kirrattua vauhtia ja kello pysähtyi 3.16 kohdalle.

Aamulla lastenohjelmia kahtoessani harmittelin mielessäni kun joudun lähtemään yksin kentälle ja muu perhe jää kotia. Iloiseksi yllätyksekseni lapset ilmoittivat, että he lähtevät mukaan. Lähdettiin sitten koko perhe ja kyllä tuli hyvä fiilis kun oli omat kannustajat mukana.

Siihen treeniin ja hyvään fiilikseen oli mukava päättää viikon kovemmat harjoitukset. MM-kisat päättyvät aina bankettiin eli juhliin. Vietettiin lasten kanssa illalla omaa bankettia lettujen, vohveleiden, tuoreiden mansikoitten, jätskin ja kermavaahdon merkeissä.

Pientä kisailua rakkaitten kannustajien kanssa.

Kävipä kerran sunnuntaina

Niin mitäpä silloin kävi?

Päivä aloitettiin pitkällä, mun mittapuulla tosi pitkällä maastopyörälenkillä...

...hulvattomassa herraseurassa, tottakai. 😊

Suurin osa matkasta oli pieniä ja hyvinkin haastavia sekä teknistä ajoa vaativia polkuja...



...matkalle osui myös helpompaakin alustaa.

Eikä matkan aikana sattuneet pienet kaatumiset tai jopa uinnit haitanneet yhtään.
Oli hurjan hauska lenkki!

Päivän aikana Ilo, Keba ja Ruusunen pääsivät doping-testin virallisiksi valvojiksi.
(Kuvassa olevat tiskirätti ja kengännauhat on "palkkio" onnistuneesta testistä,
eikä tiskirättiä käytetty pyyhkimiseen, kuten eräs ystäväiseni luuli. 😊😊😊 )

Doping-testi oli onneksi ohi parissa kymmenessä minuutissa ja päästiin
Pykälän majalle uimaan ja saunomaan. Eikä haitannut sadekelikään mummua ja nuorisoa pulikoimisissa.

Ja mikäs sen parempi päätös sunnuntaille kun kylpemisten jälkeen
nuotion ääressä rentoutuminen (ja tankkaaminen).
Oli kiva päivä!

Huh helteitä

Lämpöä on piisannut, mutta eipä tuo ole haitannut kun tietää sen olevan vain väliaikaista.


Rehellisesti sanottuna kyllähän nuo ratajuoksut on olleet vähän rankempaa touhua paahtavassa 30 asteen helteessä ja kuulemma kuumuudella on myös vaikutusta juoksuvauhtiin. JRV järjesti viime tiistaina testi-illan eli pääsimme porukalla testailemaan joko 1000m, 3000m tai 5000m kuntoamme. Lähdin tavoittelemaan 5 kilometrin matkalta 18minuutin alitusta, mutta pataan tuli ja kovaa, aikaa kului 18.22. Ennätykseni tuolle matkalle on 17.15 ja tuohon 18.22 olen juossut aikaisemmin jopa tuulisessa vesisateessa. Mutta minkäs teet, periksi ei kuitenkaan anneta ja ratajuoksut jatkuvat.

Juoksuasento ylhäällä ja eteenpäin menossa...



...mutta se olikin vain hetkellistä silmänlumetta.
Tämä kuva kertoo paljon siitä miksi juoksu ei kulkenut ratatestissä,
mutta vielä ei ole selvinnyt miksi kroppa petti juuri testipäivänä.

Loppuviikosta otinkin juoksuvauhdin kohentamisessa treenien lisäksi kovemmat keinot käyttöön. Nimittäin heinätyöt. Eipä ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun on juoksuvauhtia saatu lisää heinäpeltohommista. Ja onhan se ihan hemmetin hauskaa puuhaa kun saa huhkia ja vielä ihan vapaa-ehtoisesti. Toista se oli kakarana kun oli pakko. Nyt kyllä olen kiitellyt sitä kun aikanaan siellä pellolla piti niitä töitä tehdä! Ja arvostan vanhempiani kun kuuntelivat mun narinaa, mutta eivät antaneet lusmuilla. Samalla kun kroppa vahvistui niin myös yhdessä tekemisen taitoa karttui, niin silloin lapsena kuin myös nyt aikuisena. Ja mikäs sen mukavampaa kuin hommien jälkeen hyvän talkooporukan kanssa istua pirtin viileyteen nauttimaan herkuista.

Kummipojan kyydissä kuormaa hakemaan.

Kuorma valmistuu, taustalla kotipaikkani eli Paljakka.

Urho teki mummun kanssa simaa talkooväelle. Nam!

Ei lopu hepoilta, vuohilta ja lampailta ruoka ens talvena.
Heinävajan katossa olevissa parruissa
on edelleen tallessa mun lapsena virittämät paalinnarujalustimet.
Siellä sitä "ratsasteltiin" yläilmoissa.

Heinäpellolla tein myös mukavn huomion. Kropassani on "kieroutta" ja toinen puoli on paljon vahvempi, esimerkiksi lapion käyttäminen toiselta puolelta on ollut jopa mahdotonta. Heinäpellolla paaleja nostellessa huomasin etten enää tiennyt onko oikea vai vasen puoli se heikompi. Ainut syy tälle iloiselle yllätykselle on alkuvuodesta aloittamani spiraalistabilaatio"jumppa". Alkuun tässä harrastuksessa pääsin Jennin ja Leean ohjauksessa Fysio ilolla. Nykyään teen spiraalistabilaatioharjoituksia useamman kerran viikossa esim. ennen kovia juoksuja ja kuntopiirien yhteydessä. Spiraalistabilaatiosta voi lukea lisää esim. Fysio ilon sivuilta eli tästä. 

Jukola-viikonloppu

Niin se on Jukola-viikonloppu takana tänäkin vuonna. Jukolan `95 uudelleenjuoksu oli mielenkiintoinen kokemus.

Ennen kisaa fiilistelin kahtelemalla vuoden ´95 kisakeskuspeltoa.
Mahtoi silloin olla pellolla pikkasen ruuhkaisempi meininki.

Jälkeenpäin kartalta kahtottuna kartta näyttää ihan simppeliltä, mutta maastossa se ei ihan sitä ollut. Varsinkin alussa oli vaikeaa kun ei tiennyt mikä kartalla oli sieltä 25 vuoden takaa ja mitä taasen oli päivitetty. Esim. polut ja aukot aiheuttivat epävarmuutta joka sitten hankaloitti päässäni normaalia suunnistustyötä eli maastonmuotojen lukemista. Ja eihän tuo 1990-luvun kartoitustyyli enää ihan sitä tutuinta ollut. Mutta tarkkana kun oli niin virheiltä vältyin rastille numero 13. asti. Siinä hairahdin käymään väärällä lipulla ja jälkeenpäin tutkiessa huomasin, että hairahdinkin sille hajonnalle joka mulla oli vuonna `95. Liekö oma hien hajuni vielä leijunut kuusien oksilla kaikki nämä 25 vuotta ja ohjannut askeleitani. 😆

Vuoden `95 kisareittini

Vuoden `20 kisareittini

Osuudestani muotoutui mukava kamppailu nainen naista vastaan. Ja täytyy myöntää, että meikäläisen päivän suunnistustatsille teki hyvää kun sai naisia ympärille. Jalka oli keposella päällä ja lopussa sain kuitattua ihteni ekana maaliin. Tuloksissa olimme iloisen joukkueemme eli Miksun, Hillan ja Inkan kanssa sijalla 4.

Mielenkiintoinen Jukola takana ja kutkutuksella odotan mitä ensivuoden Napapiiri-Jukola tuo tullessaan!

 

Ihanan iloinen joukkue!

 Hesari haastatteli meikäläistä Jukolan kotimatkalla. Jutun alussa kerrotaan, että olen iltaruskon puolella, urani iltarusko. Tuo lausahdus hymyilyttää, vaikka tottahan se onkin. Hyvä juttu kertoo hienosti tämän hetkan ajatuksiani.


Jukola-viikonloppu

Nyt on SE viikonloppu, eli SE viikonloppu jolloin juhlitaan suunnistajan joulut ja juhannukset, nyt on nimittäin Jukola-viikonloppu. Niin myös tänä poikkeusvuonna. Nyt ei kuitenkaan kirmailla alkuperäisen suunnitelman mukaan Napapiiri-Jukolan yöttömässä yössä, vaan mä pääsen palaamaan sinne mistä mun Jukola-urani alkoi. Eli huomenna lauantaina kisataan uudestaan vuoden 1995 Kerava-Sipoo Jukolan maastossa ja radoilla. Kyseessä on kutsukilpailuna kisattava "47. Jukolan viestin ja 18. Venlojen viestin uudelleen juoksu". Me JRV:n naiset Mikaela, Hilla, Inka ja mä lähdetään innolla suunnistamaan ja pitämään koko seuramme puolesta JRV:n lippua korkealla.


Vuonna yhdeksänviis, kauan on aikaa siis, siitä kun ekan kerran Jukolassa suunnistin. Silloin suunnistin JRV:n kolmosjoukkueessa kakkososuutta. Joukkuetovereinani oli Tiina Mäki, Kaija Hakaniemi ja Tuula Kananen. Yritin löytää valokuvia tuosta Jukolasta, mutta pummailuksi meni ja ainoat muistikuvat kisasta on jännitys ja loppuradasta ollut komea kuusikko. Onkin mukava päästä "verestämään muistoja" ja etenkin tekemään niitä uusia.


Venlojen viestin uudelleenjuoksu alkaa siis lauantaina 13.6 klo 13.00. Kisasivut löytyy täältä, kilpailuohjeet tässä ja tulospalvelu tästä. Kilpailussa on myös gps-seuranta ja ISTV näyttää viestit livenä, lähetys alkaa klo 12.30. Ymmärtääkseni kisaa pääsee seuraamaan esim. Ruutu-palvelun kautta, eli tästä.


Hauskaa Jukola-viikonloppua kaikille!

Näin iloisella joukkueella lähdemme kirmaamaan
uudestaan vuoden `95 Venlojen viestiä.
Juoksujärjestyksemme tulee kylläkin olemaan Miksu, Hilla, Inka ja mä